Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.08.2023/Pykälä 99


 

Teknisen palvelualueen vuoden 2024 talousarvioraami

 

Tekninen lautakunta 15.08.2023 § 99  

426/02.02.00.00/2023  

 

 

 Valmistelijat: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja hallinto- ja talouspäällikkö Hely Harju, puh. 040 848 412

 

Kunnanhallitus on 29.5.2023 on antanut ohjeet palvelualueille vuoden 2024 talousarvion valmistelua varten.  Laadintaohje on laadittu vuoden 2022 tilinpäätöksen, vuoden 2023 talouden seurantatietojen ja vuotta 2024 koskevien taloudellisten ennusteiden ja kehitysnäkymien perusteella.

 

Talousarvioraami on laadittu siten, että vuodelle 2024 muodostuu nollatulos. Raamiin sisältyy noin 2,5 miljoonan euron sopeutus normaaliin kustannuskehitykseen nähden, minkä lisäksi tasapainottamisohjelman kautta tavoitellaan 6,0 miljoonan euron sopeutusta.

 

Teknisen palvelualueen vuoden 2024 talousarvioraami  on - 1255,6 (1000 e).

Eli nettotuloksen on oltava 1,2556 miljoonaa euroa tulopuolella. Raami on sitova lautakuntatasolla toimintakatteen osalta.

 

Taloussuunnitteluprosessin mukaisesti lautakunnat antavat kunnanhallitukselle 31.8 mennessä esitykset raamin muuttamiseksi, mikäli palvelualueen talousarviota ei pystytä laatimaan annetun raamin mukaisesti.

 

Tekninen lautakunta piti kesäkuussa raamiseminaarin, jossa käytiin läpi alustavia vuoden 2024 talousarviolukuja ja palvelualueen toimintoja. Seminaariesitysten mukainen toimintakate oli tuolloin - 594,9  (1000 euroa). Kesäkuun jälkeen tulosyksiköt ovat korjanneet talousarvioesityksen palkkakustannukset henkilöstöhallinnon toimittamien tietojen mukaisiksi ja sisäiset vuokrat on merkitty talousarvioon uuden vuokramallin mukaisina. Näiden muutosten jälkeen palvelualueen toimintakate on -4802,3 (1.000 euroa). Eli tulos on 4,8023 miljoonaa euroa tulopuolella.

 

Sisäinen vuokra koostuu kiinteistön ylläpito- ja pääomakustannuksista. Kunnassa uudistetaan sisäinen vuokramalli, mikä lisää hallintokuntien vuokrakustannuksia olennaisesti vanhaan malliin verrattuna ja vastaavasti lisää tilapalvelun toimintatuottoja huomattavasti. Uuden vuokramallin vaikutusta toukokuussa annettuun raamiin tarkennetaan vielä syksyn aikana.

 

Vuoden 2024 talousarviovalmistelussa on keskitytty palvelualueen ydintoimintoihin ja luvut perustuvat tämän hetken arvioon tulevasta hintakehityksestä.

 

Palvelualueen talousarvioraamissa ja käsiteltävässä talousarvioluonnoksessa on mukana myös ympäristövalvonnan tulosyksikön luvut. Ympäristövalvonnan talousarvioesityksen hyväksyy lupalautakunta syyskuun lopulla siten, että luvut ovat käytettävissä teknisen lautakunnan talousarviokokouksessa 26.9.2023.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Janne Laiho

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä kunnanhallituksen antaman teknisen palvelualueen raamikehyksen vuodelle 2024.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.