Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 08.02.2023/Pykälä 6


 

Vuoden 2023 eduskuntavaalien vaalitoimitsijoiden määrääminen yleiseen ennakkoäänestykseen

 

Keskusvaalilautakunta 08.02.2023 § 6  

123/00.00.01.00/2023  

 

 

Valmistelija: hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen, puh. 040 195 6559

 

Vaalilain 17 §:n mukaan ennakkoäänestyksestä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa huolehtivat vaalitoimitsijat. Kussakin ennakkoäänestyspaikassa on oltava ainakin kaksi vaalitoimitsijaa. Vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan määrää kunnan keskusvaalilautakunta.

 

Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimisijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla.Tästä johtuen oikeusministeriön vaaliohjeen mukaan samaan ennakkoäänestyspaikkaan on suositeltavaa määrätä useampiakin kuin kaksi vaalitoimitsijaa.

 

Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimitsijana. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalitoimitsijaan ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.

 

Ennakkoäänestysaika kotimaassa on 22.-28.3.2023 (keskiviikosta tiistaihin). Kunnanhallitus 12.12.2022 § 272  määrännyt vuoden 2023 eduskuntavaaleja varten kunnan yleisiksi ennakkoäänestyspaikoiksi Laukaan pääkirjaston kirkonkylässä, Lievestuoreen kansalaisopisto, Setlementti Lievestuoreella, Leppäveden koulun liikuntahallin Leppävedellä ja Vihtavuoren koulun Vihtavuoressa.

Toimitsijat perehdytetään tehtävään. Vaalitoimitsijana ei voi kuitenkaan toimia ehdokas eikä ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijat seuraavasti vuoden 2023 eduskuntavaaleihin:
Anja Koskinen

Ritva Liimatainen

Auli Manninen

Päivi Laitinen

Taina Puupponen

Kirsi Ropponen

Jere Huotari

Jonna Veikkolainen

Leena Jokinen

Riitta Kotilainen

Nieminen Salla

Riitta-Liisa Huuska

Minna Kolehmainen

Milla Nieminen


2.) Lisäksi keskusvaalilautakunnan sihteeri voi määrätä vaalitoimitsijoita lisää.

 

 3) Keskusvaalilautakunta määrää kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi vaalitoimikunnan. Vaalitoimikunnan lisäksi tässä pykälässä valitut vaalitoimitsijat voivat toimia kotiäänestyksen vaalitoimitsijoina.  

 

Päätös Puheenjohtajan esitys hyväksyttiin.