Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 11.04.2023/Pykälä 47


 

Tilapalvelun investointimääräraha vuoden 2023 talousarvioon, Kirkonkylän koulun P-alue

 

Tekninen lautakunta 11.04.2023 § 47  

285/02.02.00.02/2023  

 

 

 Valmistelija: rakennuttaja Pekka Mikkonen, puh. 050 5980 871.

 

Kirkonkylän koulunmäen P- ja katualue liittyy oleellisesti jo vuonna 2022 aloitettuun ja tänä vuonna jatkuvaan jääkiekkokaukalon ja lähiliikunta-alueen investointiin.  Vuonna 2022 toteutettiin Wavepark Laukaa -skeittipuiston rakenteet. Vuonna 2023 hanke jatkuu laitteiden, pelikentän ja skeittiparkin ympäristön rakentamisella sisältäen mm. asfaltoinnin. Investointi toteutetaan sivistyspalveluiden investointina ja määrärahoin.

 

Useampaan hankkeeseen liittyen selvitetään koulunmäen liikennejärjestelyt kokonaisuudessaan yhdessä kunnan viranhaltijoiden ja liikennekonsultin kanssa.

P- alue ja siihen Jokiniementieltä johtava liikenneväylä liittyvät oleellisina osina Wave Laukaa -hankkeen turvallisuuteen ja toimivuuteen. P-alue kuulu koulun tonttialueeseen ja sen toteutus kuuluu tilapalvelulle. Katualueen rakentaminen kuuluu yhdyskuntatekniikalle. Katualueen rakentaminen voidaan toteuttaa vuoden 2023 talousarviossa liikennealueille varatulla investointimäärärahalla. Hankkeen määrärahavaraus tuodaan tekninen lautakunnan hyväksyttäväksi seuraavassa käyttösuunnitelmassa.

 

P- alue tulisi toteutuessaan palvelemaan koulurakennuksen pysäköintialueena ja urheilukentän iltakäyttäjiä. Nykyisellään kevyesti pohjattu, aiemmin leikkipihana toiminut, pääosin murskepintainen alue ei kanna raskasta liikennettä. Alue palvelee myös Puolustusvoimien juhlatilaisuutta elokuussa 2023.

 

Alueen rakenteet uusitaan tarvittavilta osin ja asfaltoidaan. Osa pysäköintipaikoista varustetaan autolämmityspistein. Investoinnin kustannusarvio on 240.000 euroa.

 

 

P-alue olisi ollut toteutettavissa myös viime vuoden investointimäärärahoista, sillä kirkonkylän koulun laajennuksen muutostöiden toteutuneet kustannukset alittivat lopullisen kustannusarvion 861.772,24  eurolla. Piha-alueen hankkeen jakautuminen hallintokuntien kesken ei kuitenkaan ollut vielä silloin täysin selvillä. Tästä syystä varausta ei tehty myöskään vuoden 2023 talousarvioon.  

 

Esittelijä Tekninen johtaja Janne Laiho

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se myöntää tilapalvelun investointeihin 240.000 euron lisämäärärahan kirkonkylän koulun P-alueen rakentamiseen.

 

Päätös Keskustelun aikana Severi Hokkeri esitti Amanda Vilhusen kannattamana, että lisämäärärahaa ei myönnetä.

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että lisämäärahaa kirkonkylän koulun P-alueen rakentamiseen ei myönnetä.