Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 107



 

 

 

Laukaan kunnan tukipalveluiden yhtiöittäminen

 

Kunnanhallitus 20.05.2024 § 107  

344/00.01.00.02/2024  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää teknisen lautakunnan esityksen mukaan.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Liitteet

 

1

Yhtiöjärjestys, Laukaan kunta tytäryhtiö, 8.5.2024

 

 

Tekninen lautakunta 14.05.2024 § 46 

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että valtuusto päättää:
1. Perustaa Laukaan TUPA Oy (työnimi) -nimisen osakeyhtiön, ja
2. hyväksyä perustettavalle yhtiölle liitteenä olevan yhtiöjärjestyksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus Laukaan kunnanvaltuusto on 25.9.2023 päättänyt osana talouden sopeuttamistoimia yhtiöittää tekniset tukipalvelut. Selvitystyö teknisten tukipalveluiden yhtiöittämiselle on käynnistetty vuoden 2023 lopussa. Selvitystä varten Lecklé Oy:ltä on tilattu maaliskuussa 2024 yhtiöittämismuistio, jossa tuodaan esiin yhtiöittämiseen liittyvät olennaiset juridiset, verotukselliset ja taloudelliset näkökulmat. Yhtiöittämisen teemaa esiteltiin kunnanvaltuustolle 24.4.2024.

 

 Yhtiöittäminen koskee kaikkia kunnan teknisiä tukipalveluita lukuun ottamatta viranomaistehtäviä ja sopimushallintaa. Yhtiöitettäviä eriä ovat valtuuston linjauksen mukaan muun muassa siivous, vartiointi, kiinteistöjen hoito ja kunnossapito, kuljetukset, vahtimestarien työsuhteet sekä katujen, liikuntapaikkojen, puistojen ja muiden yleisten alueiden hoito sekä näihin liittyvä kalusto ja koneet. Siirtyvien erien palveluita tuotetaan ainoastaan kunnalle ja kuntakonsernille. Teknisten tukipalveluiden yhtiöittämisellä tavoitellaan 20 %:n kustannussäästöä ostopalveluiden hinnan alentumisen, ostomäärän ja toteutettavan palvelutasotarkastuksen kautta. Mikäli yhtiö alkaisi tuottaa tulosta, laskettaisiin siinä tapauksessa Laukaan kunnalta perittävää veloitusta.

 

 Lecklé Oy:n tekemässä yhtiöittämismuistiossa on vertailtu toiminnan järjestämistä eri toimintamuotojen, eli taseyksikön, liikelaitoksen ja osakeyhtiön välillä. Toiminnan järjestäminen kunnallisen liikelaitoksen muotoon ei tuo suurta eroa taseyksikkönä toimimiseen verrattuna, koska molemmat vaihtoehdot ovat juridisesti ja taloudellisesti osana kuntaa. Yhtiöittämällä tekniset tukipalvelut osakeyhtiömuotoon, voidaan saavuttaa muun muassa seuraavat hyödyt:

 

1. Joustavampi päätöksenteko ja liikkeenjohto keskittyen teknisiin tukipalveluihin,

2. Selkeämpi omaisuuden eriytys ja omistus,

3. Toiminnan aito kustannustason määritettävyys ja tavoitteidenasetanta,

4. Uusien osakkeenomistajien mukaan ottaminen sekä helpompi yhtiön tai liiketoiminnan myynti tarvittaessa, ja

 5. Nopeampi reagointimahdollisuus toiminnan muutostarpeisiin.

 

 Uusi yhtiö on suunniteltu perustettavan kesän 2024 aikana ollen Laukaan kunnan 100 %:sti omistama tytäryhtiö. Perustettavaan yhtiöön valitaan asiantuntijahallitus, joka käy syksyn 2024 aikana läpi yhtiön toimintaa. Tarvittaessa hallitukseen voidaan nimetä myös luottamushenkilöedustus. Tekniset tukipalvelut on tarkoitus siirtää tytäryhtiöön 1.1.2025 liiketoimintakaupalla, apportilla tai liiketoimintasiirrolla. Tämä tulee erikseen kunnan päätöksentekoon. Mikäli tukipalveluiden siirtämisestä tytäryhtiöön ei saada kunnan hyväksymää päätöstä, on tytäryhtiö mahdollista lopettaa.

 

 Perustettavalle yhtiölle siirrettävä omaisuus tarkentuu yhtiöittämisprosessin edetessä, mutta suunnitteluvaiheessa se käsittää muun muassa seuraavat erät: siivouskoneet ja -laitteet, kiinteistöjen hoitoon liittyvät sähkötyökalut, akkuporakoneet ynnä muut koneet ja laitteet, katujen kunnossapitokoneet sekä liikuntapaikkojen hoitoon liittyvä kalusto, kuten traktori ja moottorikelkka.

 

 Yhtiöittämisellä ei ole merkittäviä veroseuraamuksia, sillä kunta on lähtökohtaisesti vapautettu tuloverosta. Mikäli yhtiöittämisessä siirretään varainsiirtoverolain alaista omaisuutta, kuten kiinteistöjä, on näistä suoritettava varainsiirtoveroa liiketoimintakaupan tai apportin yhteydessä.

 

 Perustettavan yhtiön taloushallinnon ja palkanlaskentapalvelut lähtökohtaisesti ulkoistetaan ulkopuoliselle palveluntarjoajalle. Kunnan palveluksessa oleva teknisiin tukipalveluihin kuuluva henkilöstö siirtyy yhtiön palvelukseen liikkeen luovutuksen periaattein.

 

 Hallintosäännön 5 luvun 21 §:n mukaan valtuusto päättää kuntakonserniin kuuluvien yhtiöiden perustamisesta. Kunta tulee omistamaan 100 % perustettavan yhtiön osakkeista. 

 

 Liitteenä perustettavan yhtiön yhtiöjärjestys ja ohjeismateriaalina Lecklé Oy:n laatima yhtiöittämismuistio.

 

 Perustettavalle yhtiölle valitaan yhtiöjärjestykseen kirjattava nimi henkilöstön ideakilpailulla valtuustolle vietävään päätökseen mennessä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Janne Laiho

 

Valmistelija Talousjohtaja Eero Raittila, p. 040 663 7306, tekninen johtaja Janne Laiho, p. 050 347 5247.

 

Liitteet