Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 122


8 Asemapiirros, työmaatiet
Sijaintikartta, työmaatiet
Ote asemakaavasta, työmaatiet

Poikkeamispäätös, työmaatiet

 

Kunnanhallitus 17.06.2024 § 122  

390/10.03.00.02/2024  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää poikkeamisen. Rakentamisessa tulee huomoida toiminnan ja materiaalien haittaamattomuus pohjaveden laadulle.

Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaisuudesta lukien.

Perustelu:
Rakentaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle, ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista, eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.

Työmaatiet ovat Metsoreitin rakentamiseen liittyvä väliaikainen ratkaisu siksi aikaa kunnes Välppäkadun rakentaminen on asemakaavan ja katusuunnitelmien osalta mahdollista.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus Rakennuspaikka

Kiinteistö: Kuukkasora 410-406-11-192  ja Korpelan puistot 410-3-9903-1

Pinta-ala: kiinteistö 410-406-11-192 noin 29,5 ha ja kiinteistö 410-3-9903-1 noin 34 ha(pinta-alatieto ktj)

Osoite: Välppäkatu, Leppävesi

 

Kaavat, ympäristöarvot ja vesihuolto

Kiinteistön alueella on voimassa Leppäveden asemakaavan muutos ja laajennus,

Lintumäki ja Korpela (kvalt. 17.2.2020 §1). Asemakaavassa hankealue sijoittuu osittain teollisuusrakennusten korttelialueelle (TY-4; kortteli 428), jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Korttelialueelle ei saa sijoittaa laitosta, joka aiheuttaa ympäristöä häiritsevää melua, tärinää, ilman pilaantumista, pohjaveden laatua vaarantavaa toimintaa tai muuta häiriötä. Osittain hankealue sijoittuu lähivirkistysalueelle (VL).

 

Alue sijoittuu vedenhankintaa varten tärkeälle pohjavesialueelle. Alueella tapahtuvaa rakentamista ja muita toimintoja saattavat rajoittaa pohjaveden pilaamiskielto (YSL 17 §) ja pohjaveden muuttamiskielto (VL 3:2). Pohjaveden laatuun ja määrään vaikuttavista toiminnoista on tarvittaessa pyydettävä alueellisen lupaviranomaisen lupa.

 

Rakentamisalueiden täyttämisessä tulee käyttää pilaantumattomia kitkamaalajeja, joiden haitattomuudesta pohjaveden kannalta sekä alkuperästä annetaan selvitys tarvittaessa.

 

Hankealueella on vireillä asemakaavan muutos (khall 4.3.2024 §38). Valmisteluvaiheen aineisto (OAS ja kaavaluonnos) on ollut nähtävillä 14.3. – 28.3.2024 välisen ajan. Asemakaavaluonnoksen ratkaisussa on osoitettu kulkuyhteys Laukaan kunnan puolelta Välppäkadun kohdalta Jyväskylän kaupungin puolelle. Välppäkadun katualuetta on jatkettu noin 50 metriä länteen Laukaan ja Jyväskylän väliseen rajaan asti. Samalla on tarkasteltu Välppäkadun katualueen rajausta ja kadun päähän pienen pysäköintialueen osoittamista.

 

Hankealue ei sijaitsee vahvistetulla vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueella.

 

Rakennushankkeen tiedot

Työmaatiet Metsoreitin suunnitellulle alikululle.

 

Naapureiden kuuleminen

Naapurit on kuultu, eikä heillä ole huomautettavaa hankkeeseen.

 

Rakentamisrajoitus, josta poikkeamista haetaan

Hanke poikkeaa asemakaavassa osoitetusta käyttötarkoituksesta. Työmaatiet sijoittuvat asemakaavaan osoitetulle lähivirkistysalueelle (VL) ja teollisuusrakennusten korttelialueelle (TY-4).

 

Hakijan hakemuksessa esittämät tiedot

 Työmaateiden rakentaminen Välppäkadulta Metsoreitin suunnitellulle alikululle. Reunimmaiset työmaatiet (kts. liite) rakennetaan alikulun rakentamisen mahdollistamiseksi. Työmaatie Välppäkadun päästä alikululle on tarkoitus palvella Teknologiakeskuksen työmaatienä Välppäkadulta työmaalle (Teknologiakeskuksen rakentaminen on suunniteltu alkavan Q1/2025).

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Valmistelija kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt, puh. 040 031 7759

 

Liitteet

 

1

Asemapiirros, työmaatiet