Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 124


12 pohja hallintoriitahakemukselle

 

 

 

Hallintoriitahakemus koskien sijoitettujen lasten varhaiskasvatusmaksuja

 

Kunnanhallitus 17.06.2024 § 124  

413/03.05.00.02/2024  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää saattaa vireille liitteenä olevan hallintoriita hakemuksen mukaisen asian hallinto-oikeuteen yhdessä Jyväskylän kaupungin jättämällä hakemuksella.   

Kunnanhallitus valtuuttaa Jyväskylän kaupungin toimialajohtaja Eino Leisimon tekemään tarvittavat teknisluonteiset täydennykset ja muutokset ennen sen jättämistä Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle sekä täydentämään hakemukseen yhtyvät kunnat sekä käyttämään asiassa puhevaltaa.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus Lastensuojelulain mukaan sijoitettuna olevan lapsen varhaiskasvatuksesta aiheutuneet kustannukset eivät kuulu kyseisen palvelun tuottavalle kunnalle, jollei se itse ole sijoitetun lapsen kotikunta. Vuonna 2023 voimassa olleen lastensuojelulain mukaan ne kuuluvat sijoittajahyvinvointialueelle ja vuoden 2024 alusta voimaan tulleen lastensuojelunlain mukaan sijoitetun lapsen kotikunnalle. 

 

 Kunta on neuvotellut sijoitettujen lasten varhaiskasvatuksen kustannuksista Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa, mutta neuvotteluista huolimatta Keski-Suomen hyvinvointialue ei ole suostunut kustannuksia maksamaan.

 

 Julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskeva asia voidaan saattaa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 20 §:n mukaisena hallintoriita-asiana hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Koska taloudellinen intressi asiassa on merkittävä (onko tähän liittyen mahdollista saada tarkempaa tietoa), ehdotuksena on, että kaupunki saattaisi asian hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.

 

 Lakia ei voida noudattaa takautuvasti. Tämän vuoksi on saatettava vireille hakemuksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen Keski-Suomen hyvinvointialueen julkisoikeudellisesta maksuvelvollisuudesta (hallintolainkäyttölaki § 20).

 

 Lastensuojelulain 16 b §:n 1 momenttia on katsottu aiheelliseksi muuttaa ja muutos on astunut voimaan 1.1.2024. Suomen Kuntaliitto ry:n ja Hyvil Oy ovat lakiesityksen laatimisvaiheessa vuonna 2023 ilmaisseet kantansa voimassa olevan sääntelyn osalta niin, että kunnat ovat vuoden 2023 osalta oikeutettuja laskuttamaan sijoittajahyvinvointialueita, kuten laissa vuonna 2023 määritelläänkin. Useat hyvinvointialueet, ainakin Pirkanmaan hyvinvointialue, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Kymen-laakson hyvinvointialue ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue ovat toimineet etujärjestönsä Hyvil Oy:n kannan ja lainsäädännön mukaisesti vuonna 2023.

 

 Kunnanhallituksen tehtävä on valvoa kunnan etua, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa. Laukaan kunta saattaa asian vireille yhteisellä hallintoriitahakemuksella hallinto-oikeuteen kaikkien niiden Keski-Suomen hyvinvointialueen alueella olevien kuntien kanssa, jotka yhtyvät yhteiseen hallintoriitahakemukseen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Valmistelija hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen, puh. 040 195 6559

 

 

Liitteet

 

1

pohja hallintoriitahakemukselle

 

 

Oheismateriaali