Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 117


Äijälän koulun myynti

 

Kunnanhallitus 17.06.2024 § 117  

412/02.07.01.00/2024  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä tarjouksen ja myydä Äijälän koulun korkeimman tarjouksen jättäneelle 7.500,00 euron hintaan myynti-ilmoituksen mukaisesti.

Tilapalvelupäällikkö valtuutetaan allekirjoittamaan kauppakirja ja sopimaan kaupan tarkentavista ehdoista.

 

Päätös Keskustelun aikana kunnanjohtaja teki muutetun esityksen:
Kunnanhallitus päättää hylätä tarjouksen alhaisen hinnan vuoksi ja kiinteistön myyntiä jatketaan.

Kunnanjohtajan muutettu esitys hyväksyttiin.

 

Selostus Laukaan sivistyslautakunta käsitteli kokouksessaan 17.11.2020 (§ 91) Laukaan kunnan kouluverkon tulevaisuutta, ja perusti asiaa valmistelemaan työryhmän. Tavoitteena oli tarkistaa Laukaan perusopetuksen palveluverkko ja tehdä toimenpide-esitykset kunnanvaltuustolle vuosille 2021-2026. Palveluverkkoselvitys valmistui 15.11.2023 ja Laukaan kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 11.12.2023 §61 lakkauttaa opetuksen Äijälän koulussa 1.8.2024 alkaen.

 

 Valtuuston 25.9.2023 § 37 hyväksymässä talouden tasapainottamisohjelmassa yhtenä keinona on kirjattu tyhjistä tiloista luopuminen. Tilapalvelut on asettanut Äijälän koulun julkisesti myyntiin Huutokaupat. com palveluun 6.5.-3.6.2024. Ilmoitusta on katseltu 7129 kertaa ja tarjouksia kirjattu 37 kpl. Korkein tarjous oli 7.500 €. Tarjouksen esittäjän tarkoituksena on harjoittaa kiinteistössä tutkimus toimintaa ja kiinteistö ostettaisiin syksyllä 2024 perustettavan säätiön nimiin.

 

 Rakennuksen tase-arvo maapohjineen on kunnan kirjanpidossa 31.5.2024 133.865,15 €. Maaomaisuuteen kirjattu tasearvo Äijälän koulun osalta on noin 10 550,00 euroa. (Tasearvoa korottaa 2018 maaomaisuuteen kirjattu koulun sähkön lisäliittymä 7295,26€).

 

 Kiinteistön ylläpitokulut olivat v. 2023 olivat 67 415,16 €. Rakennuksesta ei ole saatu ulkoista vuokratuottoa. Mikäli Äijälän koulun kiinteistön ylläpitoa jatketaan koulutoiminnan päättymisen jälkeen, ovat arvioidut käyttökulut viideltä seuraavalta vuodelta noin 235 000 €. Rakennuksesta on korjausvelkaa noin 155 000 €.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Valmistelija vs. tilapalvelupäällikkö Anu Tammenoksa, puh. 040 663 0285