Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 165


21 Äänestystiedot § 165

Valtuuston koosta päättäminen

 

Kunnanhallitus 09.09.2024 § 165  

530/00.00.01.05/2024  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Laukaan kunnan valtuutettujen lukumäärä on 1.6.2025 alkavalla kaudella 35 valtuutettua.

 

Päätös Olli Puttonen esitti, että kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Laukaan kunnan valtuutettujen lukumäärä on 1.6.2025 alkavalla kaudella 43 valtuutettua. Arto Åkerman kannatti esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että oli tullut kannatettu esitys ja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Suoritetaan äänestys siten, että ne jotka kannattavat kunnanjohtajan esitystä äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Olli Puttosen esitystä äänestävät "EI". Äänestystapa hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 "JAA" ääntä ja 2 "EI" ääntä. Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus Valtuuston tehtävä on päättää seuraavan vaalikauden valtuutettujen lukumäärästä. Valtuutettuja valitaan pariton lukumäärä ja kuntalaissa säädetään valtuutettujen vähimmäismäärästä. Laukaan kunta kuuluu tällä hetkellä kuntalaissa todettuun 5 001 - 20000 asukkaan kuntakokoon, jolloin valtuuston vähimmäiskoko on 27 valtuutettua. Laukaan valtuuston koko on tällä hetkellä 43 valtuutettua.

 

 Valtuuston 25.9.2023 § 37 hyväksymässä talouden tasapainottamisohjelmassa yhtenä keinona on kirjattu valtuustokoon pienentäminen. Ohjelmassa on asetettu 50 000 euron säästötavoite kunnanhallituksen ja -valtuuston kustannusten alentamiselle kokonaisuudessaan. Tavoitteisiin on kirjattu valtuutettujen lukumäärän pienentäminen 35 valtuutettuun.  Vuonna 2023 kunnanhallituksen ja valtuuston kokouksista maksettiin 121 600 euroa palkkioita.

 

 Jos valtuusto ei tee päätöstä valtuutettujen lukumäärästä valtuutettuja valitaan laissa säädetty vähimmäismäärä. Valtuuston päätös vähimmäismäärää suuremmasta lukumäärästä tai aiemman päätöksen muuttamisesta on ilmoitettava oikeusministeriölle vaalivuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä eli 31.12.2024 mennessä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Valmistelija hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen, puh. 040 195 6559

 

1

Äänestystiedot § 165