Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 186


14 lisäselvitykseen lausunto kunnanhallitus 7.10.2024

 

 

 

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lisäselityspyyntö Laukaan kunnalle Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto 13.6.2023 § 50 päätöksestä

 

Kunnanhallitus 07.10.2024 § 186  

525/02.02.02/2023  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa liitteen mukaisen lausunnon Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.

 

Päätös Leena Kautto-Koukka, Leena Kalmari, Arto Åkerman ja Harri Hokkanen poistuivat esteellisinä(hallintolaki 28.1 § 5. kohta) asian käsittelyn ajaksi.

Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus  Tausta

 Hämeenlinnan hallinto-oikeus on varannut Hankasalmen kunnalle, Kannonkosken kunnalle, Karstulan kunnalle, Keuruun kunnalle Kinnulan kunnalle, Konneveden kunnalle, Kyyjärven kunnalle, Laukaan kunnalle, Luhangan kunnalle, Multian kunnalle, Muuramen kunnalle, Petäjäveden kunnalle, Pihtiputaan kunnalle, Saarijärven kunnalle, Uuraisten kunnalle, Viitasaaren kunnalle ja Äänekosken kunnalle  tilaisuuden esittää käsityksensä Keski-Suomen hyvinvointialueen täydennyksestä, jonka se on Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle jättänyt täydentämään aiemmin antamaansa lausuntoa, koskien kuntien valitusta Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuuston päätöksestä 13.6.2023 § 50.

 

 Kuntiin on saapunut Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta tätä asiaa koskeva selityspyyntö, joka on päivätty 18.9.2024 ja liittyy diaarinumeroon 1439/03.04.04.04.09/2023. Selitys on annettava 17.10.2024 mennessä.

 

 Lausunnon täydennys ja kuntien selitys: 

 Keski-Suomen hyvinvointialueen lausunnon täydennys perustuu käytännössä kahteen päätökseen

 1) korkeimman hallinto-oikeuden 19.6.2024 antamaan päätökseen 1861/2024, Dnro 1759/03.04.04.04.10/2023. Lisäksi täydennyksessä tuodaan esiin

 2) Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden antama päätös 1692/2023 Dnro 41/03.04.04.04.10/2023.

 Näihin kahteen seikkaan kunnat antavat liitteenä olevan selityksen Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.

 Selkeyden vuoksi on todettava, että samanaikaisesti kunnilla on lausuttavana selityspyyntö koskien Keski-Suomen hyvinvointialueen kunnallisvalitusta Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston päätöksestä 17.6.2022 § 9, joka myös on lähtenyt liikkeelle korkeimman hallinto-oikeuden 19.6.2024 antamasta päätöksestä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Valmistelija hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen, puh. 040 195 6559

 

 

 

Kunnanhallitus 26.06.2023 § 176 

 

 Valmistelija: kunnanjohtaja Linda Leinonen, puh. 040 188 0566

 

Keski-Suomen hyvinvointialueen muutoksenhakuohjeen mukaisesti, aluevalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen. Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen. Valituksen saa tehdä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

 

Hyvinvointialueen valtuusto sairaanhoitopiirin tilinpäätöstä käsitellessään 13.6.2023 § 49 päätti olla laittamatta täytäntöön kuntayhtymävaltuuston 17.6.2022 tekemän päätöksen peruspääoman alentamisesta. Kyseinen sairaanhoitopiirin päätös on lainvoimainen. Hyvinvointialueen valtuuston omassa valmistelutekstissä tämä asia yksiselitteisesti todetaan.

 

Hyvinvointialueen sairaanhoitopiirin tilinpäätöstä koskevassa valmistelutekstissä selkeästi vielä kuvataan, kuinka Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksessa sairaanhoitopiirin valtuuston päätöksen täytäntöönpano on tehty hyvin perusteellisen valmistelun kautta. Sairaanhoitopiirin hallitus päätti 28.12.2022, että vuodelta 2022 laadittava tilinpäätös valmistellaan sairaanhoitopiirin valtuuston  kesäkuussa 2022 tekemän lainvoimaisen päätöksen mukaisesti ja siinä huomioidaan sairaanhoitopiirin peruspääoman alentaminen 24 miljoonalla eurolla.

 

Keski-Suomen hyvinvointialueen valtuusto ei siis käsitellessään Keski-Suomen sairaanhoitopiirin tilinpäätöstä vuodelta 2022 voi päättää enää sairaanhoitopiirin tekemän 1) lainvoimaisen ja 2) jo täytäntöön pannun päätöksen täytäntöön panematta jättämisestä. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin tilinpäätös Keski-Suomen hyvinvointialueen valtuuston olisi pitänyt hyväksyä sairaanhoitopiirin talouden, toiminnan ja päätösten mukaisena.

 

Tilanteesta ja toimintavaihtoehdoista on keskusteltu sairaanhoitopiirin jäsenkuntien kesken ja osa kunnista on päättänyt valmistella yhteistyössä hallinto-oikeudelle osoitettavaa valitusluonnosta asian johdosta.

 

Luonnos valituksesta on liitteenä. Luonnosta saatetaan täydentää ja muokata vielä kokoukseen mennessä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että

1)Laukaan kunta valittaa hallinto-oikeudelle Keski-Suomen hyvinvointialueen valtuuston päätöksestä 13.06.2023  § 49 ”Keski-Suomen sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2022”, koska päätös on tehty lainvoimaisten ja täytäntöön pantujen päätösten vastaisesti.

2)Valituksen perusteena on se, että Keski-Suomen hyvinvointialueen päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja Keski-Suomen hyvinvointialueen valtuusto on päätöstä tehdessään myös ylittänyt toimivaltansa ja toiminut samalla omaksi edukseen.

3)Laukaan kunta esittää, että hallinto-oikeus palauttaisi asian uudelleen valmisteltavaksi Keski-Suomen hyvinvointialueelle, joka voisi näin valmistella Keski-Suomen sairaanhoitopiirin tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen lainmukaisesti sairaanhoitopiirin lainvoimaisiin päätöksiin, toimintaan ja talouteen perustuen.

4)Laukaan kunta hyväksyy päätöstä tehdessään, että tämä valitus voidaan jättää yhdessä muiden kuntien kanssa, mikäli nämä päättäävät yhtyä valitukseen.                                                                                     5)Laukaan kunta varaa kunnanjohtajalle tai hänen sijaiselleen oikeuden muokata valitusluonnosta yhteistyössä muiden kuntien kanssa.

 

Päätös Harri Hokkanen poistui asian käsittelyn ajaksi esteellisenä (hallintolaki 28.1§ 7 kohta)

Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

1

lisäselvitykseen lausunto kunnanhallitus 7.10.2024