RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 06.11.2024/Pykälä 101
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Määräys hirsiladon purkamiseksi sekä uhkasakon asettaminen määräyksen tehosteeksi
Lupa- ja valvontalautakunta 06.11.2024 § 101
611/10.03.00.13.00/2024
Päätösehdotus Lautakunta päättää seuraavaa:
Lupa ja valvontalautakunta velvoittaa maankäyttö- ja rakennuslain nojalla kiinteistön omistajan -------------------------- purkamaan ympäristöhaittaa aiheuttavan ja vaarallisten hirsiladon ja poistamaan romahtaneen talousrakennuksen jäänteet maastosta kuin myös hirsiladon purkujätteet kiinteistöltä ------ -------------- Kaikki toimenpiteet tulee olla suoritettu 8.1.2025 mennessä.
Päävelvoitteena on hirsiladon purkaminen ja purkujätteiden poisto kiinteistöltä. Lisäksi päävelvoitteena on poistaa sortuneen talousrakennuksen jäänteet maastosta.
Päävelvoitteen tehostamiseksi lupalautakunta asettaa juoksevan uhkasakon, jonka kiinteä peruserän suuruus on tuhat euroa (1000 €), mikäli hirsiladon purkamista ja purkujätteiden (hirsilato ja romahtanut talousrakennus) poistamista kiinteistöltä ei ole suoritettu määräaikaan 8.1.2025 mennessä. Lisäeränä uhkasakolle määrätään tuhat euroa (1000 €) jokaiselta määräajan jälkeen alkavalta lisäkuukaudelta, jonka kuluessa päävelvoitetta ei ole noudatettu.
Jos päävelvoitetta ei ole noudatettu määräaikaan 8.1.2025 mennessä, tuomitsee lupalautakunta uhkasakkolain 10 §:n mukaisesti uhkasakon maksettavaksi. Mikäli varastoitu tavara on poistettu kiinteistöltä määräaikaan mennessä, uhkasakkomenettely raukeaa.
Kiinteistön omistaja velvoitetaan ilmoittamaan mahdolliselle uudelle kiinteistön omistajalle kiinteistöön liittyvästä hallintopakkotilanteesta. Lisäksi kiinteistön omistajan on ilmoitettava lupa- ja valvontalautakunnalle, mikäli kiinteistön omistaja vaihtuu.
Rakennusvalvontaviranomainen ilmoittaa Maanmittauslaitokselle uhkasakkolain 19§:n mukaisesti kiinteistöä -------------------- koskevasta velvoitteesta ja sen tehosteeksi asetetusta uhasta merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.
Rakennusvalvontaviranomainen ilmoittaa asiasta maankäyttö- ja rakennuslain 186 §:n mukaisesti poliisiviranomaisille esitutkintaa varten, sillä laiminlyöntiä ei voida pitää olosuhteet huomioiden vähäisenä. Romahtamaisillaan oleva rakennus sijaitsee näkyvällä paikalla päätien varressa.
Omistajaa velvoitetaan maksamaan rakennusvalvontataksan kohdan 25.3 mukainen uhkasakon asettamispäätösmaksu 290 euroa.
Rakennusvalvonta suorittaa kiinteistöllä tarkastuksen tämän velvoitteen noudattamisen valvomiseksi päivämäärällä 8.1.2025 klo 14.00.
Päätöksen perusteet:
Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 166, 167, 182, 185, 186 §:t
Uhkasakkolaki (1113/1990) 1, 6, 9, 10, 18, 19, 22-24 §:t
Päätös Ympäristötoimenjohtajan esitys hyväksyttiin.
Selostus ---------------------------- on annettu 29.5.2024 kehotus ympäristöhaittaa aiheuttavan ja vaarallisten rakennusten purkamiseksi 5.7.2024 mennessä. Kehotus koski Suolahdentien varressa kiinteistöllä -------------------- olevaa romahtamaisillaan olevaa hirsirunkoista latoa ja tien suoja-alueella olevaa pienempää osittain romahtanutta talousrakennusta. Vuosien saatossa rakennusten kunto on heikentynyt niin paljon, että rakennukset ovat täysin korjauskelvottomia ja sortumavaarassa. Kesän aikana tien suoja-alueella oleva talousrakennus oli sortunut, mutta sortuneen rakennuksen jätteitä ei oltu siivottu pois kiinteistöltä. Eli kehotusta ei ole noudatettu.
Koska annettua kehotusta ei ole noudatettu, kiinteistön omistajalle lähetettiin kuulemiskirje 10.7.2024, jossa varattiin mahdollisuus kirjallisen vastineen antamiseen kehotuksen noudattamatta jättämisestä. Kiinteistön omistaja ei antanut kirjallista vastinetta määräpäivään 30.8.2024 mennessä eikä kehotuksen mukaista vaadetta rakennusten purkamiseksi ja jätteen poisviemistä oltu suoritettu.
Rakennustarkastaja kävi 24.10.2024 toteamassa Suolahdentieltä, että hirsilato on purkamatta ja pienemmän romahtaneen talousrakennuksen jäänteet ovat maastossa. Käynnistä otettiin valokuva, joka on oheismateriaalina.
Sovellettavat säännökset:
Maankäyttö- ja rakennuslaki 166 §, Rakennuksen kunnossapito:
Rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. Rakennus ja sen energiahuoltoon kuuluvat järjestelmät on pidettävä sellaisessa kunnossa, että ne rakennuksen rakennustapa huomioon ottaen täyttävät energiatehokkuudelle asetetut vaatimukset.
Kaavassa suojelluksi määrätyn tai rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla suojellun rakennuksen käytössä ja kunnossapitämisessä on lisäksi otettava huomioon rakennussuojelun tarkoitus.
Jos rakennuksen kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi tai sen ympäristön siistittäväksi. Jos rakennuksesta on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, tulee rakennus määrätä purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen.
Ennen korjauskehotuksen antamista rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen omistajan esittämään rakennusta koskevan kuntotutkimuksen terveellisyyden tai turvallisuuden johdosta ilmeisen välttämättömien korjaustoimenpiteiden selvittämiseksi.
Rakennuksen omistajan on seurattava rakennuksen kantavuuden kannalta keskeisten rakenteiden kuntoa.
Maankäyttö- rakennuslaki 167 §, Ympäristönhoito:
Rakennettu ympäristö on pidettävä rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa...
Esityslistan ohessa:
- | kehotuskirje 29.5.2024 |
- | kuulemiskirje 10.7.2024 |
- | valokuva hirsiladosta, 24.10.2024 |
Esittelijä Ympäristötoimenjohtaja Miia Valkonen
Valmistelija Rakennustarkastaja Päivi Niemi, p. 0400 798 179
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |