Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 119



 

 

 

Maa-aines- ja ympäristölupa, Sora-Manninen Oy, Pönttövuoren kallioalue

 

Lupa- ja valvontalautakunta 11.12.2024 § 119  

523/11.01.00.01/2024  

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää myöntää Sora-Manninen Oy:lle maa-aines- ja ympäristöluvan liitteenä olevan lupapäätösehdotuksen mukaisesti. Hakijalle myönnetään MAL 21 § ja YSL 199 §:n mukainen lupa aloittaa toiminta mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta päätöksessä määrättyä vakuutta vastaan.

 

Päätös Ympäristötoimenjohtajan esitys hyväksyttiin.

Ympäristönsuojelusihteeri Pälvi Pöyhönen esitteli asiaa kokouksessa.

 

Selostus Sora-Manninen Oy on toimittanut lupaviranomaiselle maa-aines- ja ympäristölupahakemuksen, joka koskee kalliokiviaineksen louhintaa ja murskausta sekä pilaantumaattomien maiden, kiviaineksen, kantojen ja risujen vastaanottoa sekä mullan valmistusta. Hakemus sisältää MAL 21 § ja YSL 199 §:n mukaisen hakemuksen toiminnan aloittamiseksi mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Toiminta sijoittuu Laukaan kunnan Savion kylään kiinteistöille Pönttövuori 410-411-4-681 ja Mehtola 410-411-20-24. Kyseessä on olemassa oleva toiminta, jolla on Laukaan kunnan lupalautakunnan 31.1.2019 kymmenneksi vuodeksi myöntämä yhteislupa. Toiminta ei sijoitu pohjavesialueelle.

 

 Hakemuksen mukainen kokonaisottomäärä haetun 15 vuoden aikana olisi 760000 m3ktr ja ottoalue on 5,72 ha. Kiviaineksen maksimimurskausmäärä on 254 000 tonnia vuodessa, toiminnan meluvaikutuksista on tehty melumallinnus yhdessä naapurikiinteistön toiminnan kanssa.

 

 Esityslistan ohessa: 

-

Hakemusasiakirjat

-

Terveydensuojeluviranomaisen lausunto

-

Väyläviraston kommentti

 

 

Esittelijä Ympäristötoimenjohtaja Miia Valkonen

 

Valmistelija Ympäristönsuojelusihteeri Pälvi Pöyhönen, p. 0400 569 811

 

 

 

 

1

Sora-Manninen maa-aines- ja ympäristölupa 2024