RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 109
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eläinlääkäreiden toimenpidepalkkioiden vahvistaminen vuodelle 2025
Lupa- ja valvontalautakunta 11.12.2024 § 109
656/01.02.00.02/2024
Päätösehdotus Lautakunta päättää vahvistaa eläinlääkäreiden toimenpidepalkkiot vuodelle 2025 liitteen (salassa pidettävä) mukaisesti.
Päätös Ympäristötoimenjohtajan esitys hyväksyttiin.
Selostus Kunnaneläinlääkärin eläke määräytyy kunnan maksaman virkapalkan lisäksi toimenpidepalkkioista, jotka eläinlääkäri perii eläinten omistajilta ja haltijoilta. Kunnan tulee vahvistaa kalenterivuoden loppuun mennessä kullekin eläinlääkärille toimenpidepalkkioiden määrä seuraavaksi vuodeksi.
Keva on ilmoittanut vuoden 2025 palkkioiden enimmäismääräksi 55.792,32 euroa. Vuonna 2024 määrä oli 54.869,28 euroa.
Kunnan monijäsenisen toimielimen on tehtävä päätös eläinlääkäreiden toimenpidepalkkioiden määrästä. Vahvistuspäätöksessä on ilmoitettava palkkioiden enimmäismäärä eläinlääkäreittäin. Vahvistamishetkellä avoimena oleville viroille tulee vahvistaa palkkioiden määrä arviona.
Keski-Suomessa suureläinpäivystysrenkaan voimassa oleva maakunnallinen päivystyssopimus on vuodelta 2018 (päivitys tehty vuodelle 2023). Sopimus on kuntalain 410/2015 49 §:n mukainen. Sopimuksen mukaan eläinlääkäripäivystys järjestetään Keski-Suomen ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueiden sekä Mikkelin yhteistoiminta-alueen osalta Kangasniemen kunnan muodostamalla maantieteellisellä alueella. Pohjoinen Keski-Suomi on mukana sopimuksessa vain lemmikkieläinpäivystyksen osalta. Laukaan kunta ei vahvista muiden päivystysrenkaan eläinlääkäreiden palkkioita, vaan vahvistamisen tekee se työnantaja, jonka virassa eläinlääkäri on.
Eläinlääkäripäivystys on järjestetty maakunnallisesti niin, että suur- ja pieneläinpäivystykset on eriytetty. Suureläinpäivystys on järjestetty kunnaneläinlääkärijärjestelmän kautta ja pieneläinpäivystys sopimusperusteisesti siten, että Jyväskylän kaupunki järjestää pieneläin- päivystyksen koko alueella ja laskuttaa mukana olevia kuntia toteutuneitten kustannusten mukaan. Pieneläinpäivystyksen toteuttajana on Jyväskylän eläinsairaala Evidensia.
Tämä päätös koskee Laukaan kunnaneläinlääkäreitä Annamari Nuutista, Jussi Hietalaa ja Mika Ilvestä. Sijaisten, avoimen viran hoitajien ja ulkopuolisten päivystäjien palkkion enimmäismäärä vahvistetaan päiväkohtaisesti.
Liitteenä kunnaneläinlääkäreiden toimenpidepalkkioiden vahvistaminen v. 2025.
(Esitellään kokouksessa lautakunnan jäsenille, salassa pidettävä, JulkL 621/1999 24 § kohta 23)
Esittelijä Ympäristötoimenjohtaja Miia Valkonen
Valmistelija Ympäristötoimenjohtaja Miia Valkonen, p. 0400 642 429
1 | Ei-julkinen asiakirja |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |