Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2024/211

 

    532/11.03.01.00/2023

Päätös vesihuoltolain mukaiseen vapautushakemukseen

Laukaan kunnan ympäristötarkastaja on tehnyt päätöksen vesihuoltolain (119/2001) 11§:n mukaiseen hakemukseen 18.10.2024 § 16. Päätös koskee Leppäveden kylässä sijaitsevaa kiinteistöä Tienhaara.

Kuulutus on julkaistu Laukaan kunnan verkkosivuilla ajalla 18.10. – 25.11.2024 ja päätös on nähtävillä kunnanvirastolla ympäristönsuojelussa ko. ajan. Päätökseen voi hakea muutosta kirjallisella valituksella Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemän päivän kuluttua kuulutuksen julkaisusta. Valitusaika päättyy 25.11.2024.

Päätöksestä on valitusoikeus

1)              sillä, jonka etua tai oikeutta asia saattaa koskea;

2)              kunnalla;

3)              valvontaviranomaisella;

4)              asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella.

Tarkemmat ohjeet valituksen tekemiseksi ilmenevät päätöksen liitteenä olevasta valitusosoituksesta.

Lisätietoja päätöksestä ympäristötarkastajalta.

 

 

YMPÄRISTÖTARKASTAJA

Anne Yli-Olli

0400 676 940

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Julkaistu: 18.10.2024