Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 125


 

 

 

Valtuustoaloite kännyköiden käytön kieltämiseksi peruskoulussa, 23.9.2024

 

Sivistyslautakunta 10.12.2024 § 125  

552/12.00.00.04/2024  

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee saaneensa vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Sivistysjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus Laukaan Perussuomalaisten valtuustoryhmä ja muut aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut ovat tehneet 23.9.2024 valtuustoaloitteen, jossa he ovat esittäneet kännyköiden ja muiden älylaitteiden käyttämisen kieltoa koulun alueella koulupäivän aikana. Laitteita tulisi säilyttää koko päivän repussa tai muussa henkilökunnan osoittamassa paikassa koulupäivän ajan, ja laitteita saisi käyttää ainoastaan opettajan antamalla erityisellä luvalla.

 

 Laukaan koulujen rehtoreita pyydettiin rehtorikokouksen 10.10.2024 jälkeen tekemään selvitys kouluittain siitä, miten järjestyssäännöt nyt rajaavat kännykän käyttöä, ja onko säääntöjä syyytä muuttaa tai tehdä lisärajoituksia. Rehtorikokouksessa  6.11.2024 rehtorit totesivat, että kaikkien koulujen olemassaolevat järjestyssäännöt rajaavat kännykän käyttöä koulupäivän aikana riittävästi. Kännykän käyttö ei aiheuta kouluissa tällä hetkellä sellaista laajamittaista toiminnallista haittaa että lisärajoituksia tarvittaisi.

 

 Lisäksi rehtorit linjasivat, että oppilaiden omien mobiililaitteiden tarkoituksenmukainen käyttäminen koulupäivän aikana on perusteltua mm. tiedonhakuun oppimisen tukena tja erilaisten tehtävien tekoon, jossa tarkoituksessa niitä käytetään melko laajasti varsinkin vanhempien ikäluokkien ollessa kyseessä.  Oppilaat myös vastaavat useimpiin kyselyihin omilla kännyköillään: Jos oppilaiden ei sallittaisi käyttää tällaisissa tilanteissa omia mobiililaitteitaan, koulun laitteet eivät nykyisellään riittäisi vaan niitä pitäisi hankkia lisää.  Näin ollen Laukaan koulujen rehtorit eivät katso tarpeelliseksi muuttaa järjestyssääntöjen nykyisiä kirjauksia oppilaiden omien älylaitteiden käytöstä koulupäivän aikana.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Valmistelija Perusopetuksen suunnittelija Eva Hilkamo, puh. 040-6210 414