Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 127


 

 

 

Valtuustoaloite: Kehitysyhtiö vastaamaan Hirviareenan päivävuorojen markkinoinnista

 

Sivistyslautakunta 10.12.2024 § 127  

553/00.01.01.02/2024  

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee saaneensa vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja aloitteen loppuunkäsitellyksi.  

 

Päätös Puheejohtaja Tero Eskonen poistui esteellisenä  (hallintolaki 28.1 § 1) kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi, puheenjohtajana toimi varapuheejohtaja Jonna Ortju.

Sivistysjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus Valtuutettu Tero Eskonen on tehnyt aloitteen Hirviareenan päivävuorojen markkinoinnin osoittamisesta Laukaan kunnan Kehitysyhtiölle. Hirviareenan toiminnan kehittämiseen liittyvä aloite on tärkeä. Kunnan näkemyksen mukaan Hirviareenan päivävuorojen markkinointi ja varaus tulee kuitenkin säilyttää sivistyspalveluissa vapaa-aikapalveluiden vastuulla, koska sillä on olemassa tarvittavat järjestelmät, kuten Timmi-tilavarausjärjestelmä, sekä valmiit vuorojen jako- ja viestintäkäytännöt. Näin varmistetaan, että kunnan kaikkien liikuntatilojen hallinnointi pysyy yhtenäisenä ja tehokkaana.

 

 Kehitysyhtiöllä ei ole tarvittavia resursseja hoitaa päivävuorojen jakamisen ja markkinoinnin tehtävää. Yhtiössä työskentelee kunnan yritysasiantuntija oman työnsä ohella. Kehitysyhtiön hallitus valvoo kehitysyhtiön sijoittamaa pääomaa, mutta sillä ei ole operatiivisia vastuita. Kunnan yrityspalveluiden hankeresurssia ei puolestaan voi käyttää muuhun kuin hankesuunnitelmissa osoitettuihin toimenpiteisiin.

 

 Kehitysyhtiö, yrityspalvelut ja vapaa-aikapalvelut tekevät tiivistä yhteistyötä Hirviareenan markkinoinnin tukemiseksi, hyödyntäen kaikkien verkostoja ja osaamista.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Valmistelija Vapaa-aikajohtaja Salla Turpeinen, p. 050 473 0121