Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 265



 

 

 

Poikkeamispäätös, rakennuksen osan käyttötarkoituksen muutos

 

Kunnanhallitus 16.12.2024 § 265  

697/10.03.00.02/2024  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää poikkeamisen toimistotilan käyttötarkoituksesesta asumiseen. Rakennuslupaa ratkaistaessa tulee ottaa huomioon Keski-Suomen ELY-keskuksen antama lausunto. Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaisuudesta lukien, jonka aikana rakennuslupaa on haettava.   

Perustelu: Rakentaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle, ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista, eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.  

Maankäytöllisesti rakennuspaikka sijoittuu alueelle, jossa on ennestään runsaasti vakituista asutusta sekä hyvät liikenneyhteydet taajamaan. Rakennusluvan yhteydessä ratkaistaan rakennuksen teknisten ominaisuuksien soveltuvuus vakituiseen asumiseen.

 

Päätös Leena Kautto-Koukka ilmoitti olevansa esteellinen (syy: hallintolaki 28.1 § kohta 3, intressijäävi) ja poistui pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi kokouksesta.

Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus Rakennuspaikka

 Kiinteistöt: 410-406-9-93 Vihtapuu

 Pinta-ala: 1,05 ha (ktj)

 Osoite: Vihtavuorentie 224, Vihtavuori

 

 Kaavat, ympäristöarvot, aiemmat päätökset ja vesihuolto

 Kiinteistön alueella ei ole voimassa yleis- eikä asemakaavaa. Alue kuuluu virellä olevan Vihtavuoren taajaman osayleiskaavan suunnittelualueeseen. Yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä syksyllä 2022.

 

 Kiinteistölle myönnetty seuraavat rakennusluvat:

-  teollisuusrakennus, 350 m² (lupanro 273-1988)

-  teollisuusrakennuksen laajennus, 350 m² (lupanro 180-1998)

-  teollisuusrakennuksen laajennus, 342 m² (lupanro 146-2003)

-  talousrakennus, 78 m²

Rakennus- ja huoneistorekisterin mukaan teollisuusrakennuksen kerrosala on 1104 m². Kiinteistöllä on käytetty rakennusoikeutta yhteensä 1182 m².

 

 Kiinteistö sijaitsee vesihuollon toiminta-alueella. Alueelta ei ole tiedossa erityisiä luontoarvoja.

 

 Rakennushankkeen tiedot

- Rakennuksen osan käyttötarkoituksen muutos; toimistotilat muutetaan asunnoksi (105 m²).

 

 Naapureiden kuuleminen

 Naapurit on kuultu eikä heillä ole huomautettavaa hankkeeseen. Keski-Suomen ELY-keskus on antanut lausunnon, jossa on otettu kantaa meluntorjuntaan ja hulevesien johtamiseen.

 

 Rakentamisrajoitus, josta poikkeamista haetaan

 Hanke sijoittuu kaavattomalle ranta-alueelle, jossa on MRL §72 mukainen suunnittelun tarve.

 

 Hakijan hakemuksessa esittämät tiedot

 Rakennuksen toimisto-osan tiloja muutetan asunnoksi.

 Haetaan muutosta rekisteriin merkitystä rakennuksen käyttötarkoituksesta vähäiseltä osalta rakennusta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Valmistelija Valmistelija: kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt, puh. 040 031 7759

 

 

 

 

 

1

Asemapiirros, toimistotilan käyttötarkoituksen muutos

2

Keski-Suomen ELY-keskuksen lausunto, käyttötarkoituksen muutos