RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 102
Kokousasian teksti
Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kunnanhallitus 28.04.2025 § 102
Kokouskutsu on toimitettu toimielimen päätöksen mukaisesti toimielimen jäsenille ja muille päätöksessä mainituille, joten kokous todetaan asianmukaisesti koollekutsutuksi, ja mikäli enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla, myöskin päätösvaltaiseksi.
Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Puheenjohtaja totesi puhe- ja läsnäolo-oikeuden kokouksen ajaksi 1.5.2025 aloittavalle hallintopäällikkö Sari Linturi-Sahlmanille.
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ottaa lisälistalta käsittelyyn pykälän "Erillinen sijoittamislupa uuden lomarakennuspaikan muodostamiseksi" ja käsitellä sen 12:na asiana.