Dynasty tietopalvelu
Laukaan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 16.06.2025/Asianro 16


Kokousasian teksti

 

Laukaan vammaisneuvoston jäsenten ja varajäsenten nimeäminen vuosille 2023-2025

 

Kunnanhallitus 16.06.2025    

429/00.00.01.01/2025  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus pyytää Laukaan kunnassa asuvia vammaisia henkilöitä sekä heidän omaisiaan ja Laukaan kunnan alueella toimivia järjestöjä ja seurakuntaa nimeämään ehdokkaansa Vammaisneuvostoon toimikaudelle 2025-2027 kirjallisesti 31.7.2025 mennessä kunnan kirjaamoon kirjaus@laukaa.fi. Kunnanhallitus nimeää saatujen ehdotusten perusteella vammaisneuvoston kokouksessaan 11.8.2025. Kunnanhallitus määrää vanhusneuvoston sihteeriksi palvelupäällikkö Anu Kaasalaisen.

 

Päätös  

 

Selostus Laukaan kunnassa on kuntalain 28 §:n mukainen vammaisneuvosto. Neuvoston nimeää Laukaan kunnan hallintosäännön § 11 mukaan kunnanhallitus. Vammaisneuvoston tehtävänä on vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistaminen. Muita kunnan vaikuttamistoimielimiä ovat vanhusneuvosto ja nuorisovaltuusto.

 

 Kuntalain 28 §:n mukaan vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

 

 Vammaisneuvoston toimintasäännön mukaan vammaisneuvosto on kunnan ja kunnassa asuvien erityisryhmiin kuuluvien henkilöiden, heidän omaistensa ja kunnan alueella toimivien erityisryhmiä edustavien järjestöjen yhteistyöelin kunnassa. Erityisryhmillä tarkoitetaan vammaisneuvoston toimintasäännössä ryhmiä, joiden päivittäistä elämistä rajoittaa mm. pitkäaikaissairaus, liikkumisrajoite, toimintakyvyn haitta, muu vamma tai käytössään on liikkumisen apuväline.

 

 Kunnanhallitus nimeää vammaisneuvostoon viisi-kahdeksan (5-8) jäsentä. Vammaisneuvoston jäseninä ovat kaksi-viisi (2-5) eri erityisryhmiä edustavaa jäsentä, yksi (1) Laukaan seurakunnan edustaja ja yksi (1) kunnanhallituksen nimeämä edustaja. Kaikille jäsenille voidaan valita henkilökohtainen varajäsen.

 

 Vammaisneuvosto nimeää keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Tarvittaessa vammaisneuvosto voi valita väliaikaisen puheenjohtajan, jos puheenjohtajalla tai varapuheenjohtajalla on este olla läsnä kokouksessa. Kunnanhallitus nimeää yhden viran- tai toimenhaltijan vammaisneuvostolle sihteeriksi. Lisäksi kunnanhallitus voi nimetä asiantuntijaedustajat ja näille varaedustajat vammaisneuvostoon, jotta riittävä asiantuntemus on neuvoston käytettävissä. Asiantuntijaedustajat eivät ole vammaisneuvoston jäseniä, mutta heillä on osallistumis- ja puheoikeus neuvoston kokouksiin. Lisäksi vammaisneuvosto voi päättää itse keitä kokoukseen kutsutaan esim. asiantuntijoiksi tai kuultaviksi.

 

 Esitykset vammaisneuvostoon pyydetään jättämään toimintasäännön mukaan kirjallisesti 31.7.2025 mennessä kunnan kirjaamoon kirjaus@laukaa.fi. Kunnanhallitus päättää vammasneuvoston kokoonpanon kokouksessaan 11.8.2025. Kunta tiedottaa järjestöjä ja julkaisee nimeämispyynnön kunnan kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Valmistelija hallintopäällikkö Sari Linturi-Sahlman, puh. 040 195 6559