RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 17.06.2025/Pykälä 79
Oikaisuvaatimus teknisen johtajan päätöksestä koskien korvausvaatimusta koiran hoidosta aiheutuneista kustannuksista
Lupa- ja valvontalautakunta 17.06.2025 § 88
363/03.05.02.00/2025
Päätösehdotus Lautakunta päättää, että oikaisuvaatimus hylätään alla selostusosiosta ilmenevien seikkojen perusteella. Päätöksenteossa on otettu huomioon asian käsittelyssä aiemmin syntyneet asiakirjat (esityslistan ohessa).
Tästä päätöksestä voi tehdä kunnallisvalituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen 30 pv kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusperusteet sekä muut tarkemmat ohjeet valituksen tekemiseksi käyvät ilmi päätöksen liitteenä olevasta valitusosoituksesta. Hallinto-oikeudessa ei kunnallisvalituksen yhteydessä voida ratkaista aineellisesti vahingonkorvauskysymystä, vaan siihen on oma prosessinsa yleisessä tuomioistuimessa. Käräjäoikeus voi käsitellä vahingonkorvausvaatimuksen riita-asiana, jos korvauksen vaatija nostaa asiassa kanteen.
Päätös Ympäristötoimenjohtajan esitys hyväksyttiin.
Selostus ************** on 13.6.2025 tekemällään oikaisuvaatimuksella vaatinut oikaisua teknisen johtajan 27.5.2025 § 12 tekemään kielteiseen päätökseen koskien korvausvaatimusta koiran hoidosta aiheutuneista kustannuksista. Oikaisua vaaditaan sillä perusteella että päätös on puolueellinen. Asiakas vaatii oikaisua alkuperäisen korausvaatimuksen mukaisesti ja vaatii täten korvattavaksi 287,54 €.
Kuten hoitaneen eläinlääkärin vastineessa 22.5.2025 on todettu: “eläinlääketieteessä diagnoosin määrittäminen perustuu usein siihen, että mahdollisia oireiden aiheuttajia suljetaan pois, tässä tapauksessa selän röntgenkuvaus. Jos koira oirehtii uudelleen samalla tavalla, tiedetään, että ainakaan tietyt asiat, jotka selvisivät röntgenkuvauksella, eivät aiheuta koiralle kipukohtauksia ja sitten joudutaan miettimään seuraavia asioita mitä tutkitaan, jos samat oireet uusivat.” Eläinlääkärit antavat tapauskohtaisesti ohjeita ja suosituksia mahdollista jatkohoidoista tai jatkotutkimuksista. Lemmikin omistaja vastaavasti vastaa siitä, mihin toimenpiteisiin hän eläinlääkärin ohjeiden ja suositusten mukaisesti ryhtyy (jollei kyseessä ole eläinsuojelullinen asia).
Kyseessä ei ole hoitovirhe. Hoitovirheellä tarkoitetaan potilaan hoidossa tapahtunutta virhettä tai hoidon laiminlyöntiä. Hoitovirhe voi tarkoittaa sitä, että potilasta hoidetaan väärin tai puutteellisesti, tai hoito viivästyy. Tapauksessa ei ole laiminlyöty hoitoa, vaan suositeltu jatkoselvittelyä oireiden aiheuttajan selvittämiseksi ja/tai poissulkemiseksi mikäli oireet uusivat myöhemmin, sillä Laukaan vastaanotolla ei ole vaativampaan kuvantamiseen laitteistoa. Myöskään hoidossa ei ole tapahtunut virhettä tai hoidettu puutteellisesti tai väärin, eikä hoito myöskään ole viivästynyt. Täten korvausperustetta ei ole syntynyt.
Esityslistan ohessa:
- teknisen johtajan päätös 27.5.2025 § 12
- korvausvaatimus 14.5.2025 sekä kunnaneläinlääkärin vastine 22.5.2025
- ympäristötoimenjohtajan vastine 27.5.2025
Esittelijä Ympäristötoimenjohtaja Miia Valkonen
Valmistelija Ympäristötoimenjohtaja Miia Valkonen, p. 0400 642 429