RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Lupa- ja valvontalautakunta
Esityslista 17.06.2025/Asianro 9
Lupa- ja valvontalautakunnan edustus ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan katselmuksissa toimikaudella 2025-2029
Lupa- ja valvontalautakunta 17.06.2025
391/00.00.01.05/2025
Päätösehdotus Lautakunta nimeää edustajansa (4) sekä varaedustajat (1-2) ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan katselmuksiin toimikaudelle 2025-2029.
Päätös
Selostus Lupa- ja valvontalautakunnan tulee nimetä toimikausittain edustajansa toimivaltaansa kuuluvien katselmusten suorittajiksi. Katselmukset ovat lähinnä naapuruussuhdelakiin perustuvia tai erilaisten johtojen ja putkien sijoittamiseen liittyviä katselmuksia, joista osapuolet eivät ole päässeet sopimukseen ja viranomainen (lautakunta) joutuu ratkaisemaan asian.
Edustajia tulee olla vähintään puolet lautakunnan jäsenistä (4), joista yhden on oltava lautakunnan puheenjohtaja. Lisäksi tulee nimetä yksi tai kaksi jäsentä kaikkien yhteisiksi vara-edustajiksi.
Esittelijä Ympäristötoimenjohtaja Miia Valkonen
Valmistelija Hallintosihteeri Pia Nieminen, p. 050 365 1357