Dynasty tietopalvelu
Laukaan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 17.06.2025/Asianro 10


Kokousasian teksti

 

Teknisen lautakunnan edustajan nimeäminen Laajalahden hankkeen ohjausryhmään

 

Tekninen lautakunta 17.06.2025    

212/00.01.01.04/2025  

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta nimeää edustajansa Laajalahden kuitulietealtaan hankkeen ohjausryhmään.

 

Päätös  

 

Selostus Laukaan kunta on varautunut investointiohjelmassaan vuodelle 2025 500.000 euron määrärahalla Laajalahden kuitulietealtaan töiden loppuunsaattamiseen. Kunnan Ely –keskukselle antaman vastineen mukaan työt toteutettaisiin kahdessa vaiheessa. ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat –vastuualueen ympäristöyksikön päätöksen mukaan 1. vaiheen työt on saatettava valmiiksi 30.11.2025 mennessä. Töiden toteuttaminen vaatii suunnittelun ja mahdollisten

 lupamenettelyjen käynnistämistä ensi vaiheessa. Näitä asioita edistämään on kunnanjohtaja nimennyt hankkeelle ohjausryhmän. Ohjausryhmään kuuluu myös teknisen lautakunnan edustaja.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Janne Laiho

 

Valmistelija tekninen johtaja Janne Laiho, p. 050 347 5247