RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 17.06.2025/Asianro 9
Teknisen palvelualueen talousarvioraami vuodelle 2026
Tekninen lautakunta 17.06.2025
360/02.02.00.00/2025
Päätösehdotus Tekninen lautakunta katsoo, ettei taloustavoitteisiin päästä ilman henkilöstövähennyksiä. Lautakunta esittää, että Laukaan kunta käynnistää henkilöstövähennyksiin tähtäävät yhteistoimintaneuvottelut elokuussa siten, että neuvottelut saadaan käytyä viimeistään ennen kunnanjohtajan talousarvioesityksen antamista. Ottaen huomioon taloussuunnitelmakauden ja tarvittavien sopeutusten laajuuden, tilapäiset keinot kuten lomautukset eivät riitä, vaan henkilöstövähennysten tulee olla luonteeltaan pysyväisluonteisia.
Päätös
Selostus Laukaan kunnanhallitus on antanut 26.05.2025 § 137 2026 raamin ja talousarvion laadintaohjeen. Vuoden 2026 talousarvion laadintaohje on laadittu vuoden 2024 tilinpäätöksen ja vuoden 2025 talouden seurantatietojen sekä taloudellisten ennusteiden ja kehitysnäkymien perusteella.
Koko kunnan tasolla talousarvioraami on laadittu siten, että se huomioi yleisen talouskehityksen ja välttämättömät toiminnalliset muutokset sekä talouden tasapainottamisohjelman. Lisäksi taloussuunnitelmaan sisältyy vuodelle 2025 suunniteltuja sopeutuksia 300.000 euroa, 1.000.000 euron pysyväisluonteinen sopeutus henkilöstökuluissa vuodesta 2026 alkaen, sekä pysyväisluonteinen 350.000 euron lisäsopeutus vuodesta 2027 alkaen. Vuoteen 2029 päättyvä taloussuunnitelma on tasapainossa raamin mukaisilla tunnusluvuilla.
Lautakuntien tulee talouden vuosikellon mukaisesti antaa raamin mukainen määrärahakohtainen talousarvioesitys 30.9.2025 mennessä. Lautakunnat voivat toimittaa kunnanhallitukselle perustellun esityksensä raamin muuttamisesta 22.8.2025 mennessä. Raamin ylityksiä koskevat esitykset vaativat nykyisessä taloustilanteessa erittäin perusteltuja syitä.
Teknisen palvelualueen nettotuloksen tulisi raamin mukaan parantua 1,565 miljoonaa euroa verrattuna muutettuun talousarvioon 2025. Raami sisältää menojen vähentämistä 1,140 miljoonalla eurolla. Tähän sisältyy organisaatiomuutoksesta aiheutuvat henkilöstökulujen vähentymiset 530.000 euroa. Pysyväksi henkilöstökustannusten säästötavoitteeksi on asetettu 250.000 euroa.
Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi joudutaan tarkastelemaan palvelutasoa ja palvelun tuotantoon käytettävää resurssia sekä henkilöstömäärää.
Esittelijä Tekninen johtaja Janne Laiho
Valmistelija tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247