Dynasty tietopalvelu
Laukaan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Esityslista 11.09.2025/Asianro 10


Kokousasian teksti

 

Talouden ja hallinnon tarkastuspalveluiden option käyttäminen tilikausille 2026 – 2027

 

Tarkastuslautakunta 11.09.2025    

644/02.08.00.01/2022  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että Laukaan kunta käyttää talouden ja hallinnon tarkastuspalveluiden tuottajaksi vuosille 2023-2025 valitun BDO Audiator Oy:n kanssa tehdyn sopimuksen mukaisen option tilikausille 2026-2027. Kuntakonserniin kuuluvat yhtiöt ja yhteisöt tekevät kukin erilliset päätökset ja sopimukset tarkastuspalveluiden suorittamisesta valitun toimittajan kanssa.

 

  

 

 

Päätös  

 

Selostus Laukaan kunta on pyytänyt sähköpostissaan 26.8.2025 tarkastuslautakunnan ja valtuuston päätöksentekoa varten palveluntuottajan näkemyksen optiovuosien 2026–2027 hinnoittelusta. BDO Audiator Oy jatkaisi mielellään sopimusta optiokaudelle.

 

Laukaan kunnan ja BDO Audiator Oy:n välisen tilintarkastussopimuksen mukaan hinnoittelussa noudatetaan JYSE 2014 Palvelut -ehtojen (huhtikuu 2017 / Päivitysversio) kohtaa 9 seuraavalla täydennyksellä: Hankinnan hinta vuosilta 2023–2025 on 21.520,00 euroa / tilikausi ilman arvonlisäveroa. Hinta sisältää kaikki hankinnasta aiheutuvat kustannukset kunkin tilikauden osalta. Hinta on kiinteä koko sopimuskauden (2023–2025) ajan.

 

Sopimuksen mukaisesti, edellä mainittua hintaa voidaan tarkistaa optiokauden osalta. Optiokauden hinnoista neuvotellaan mahdollisen option käytön yhteydessä. Neuvotteluissa noudatetaan hinnan osalta soveltuvin osin mitä JYSE-ehtojen kohdassa 9.7 sanotaan kustannusten kehityksestä. Edellä mainittu hinta ei sisällä sopimuksen kohdassa 3 tarkoitettua lisähankintaa.

 

JYSE 2014 Palvelut -ehtojen (huhtikuu 2017 / Päivitysversio) kohdan 9.7 mukaan palveluntuottajalla on oikeus sopimuskauden aikana muuttaa palvelun hintaa mm. hinnanmuutoksen perustuessa palvelun yleiseen kustannuskehitykseen ja kun hinnanmuutoksen peruste on syntynyt hankintasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

 

Tilastokeskuksen ylläpitämän ansiotasoindeksi (koko kansantalous) on palveluntuottajan sopimuksen allekirjoittamisesta (Q4/2022) noussut 7,8 prosenttia verrattuna tuoreimpaan tilastoon (Q1/2025).

 

BDO Audiator esittää, että sopimuksen hintoja ja laskutuksessa sovellettavia päivä- ja tuntihintoja korotetaan tilintarkastussopimuksen optiokaudelle (tilikaudet 2026–2027) 7,0 prosenttia, niin että hankinnan hinta optiokaudella on 23.026,40 euroa / tilikausi ilman arvonlisäveroa.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Valmistelija hallintopäällikkö Sari Linturi-Sahlman, puh. 040 195 6559

 

 

 

 

Tarkastuslautakunta 21.10.2022 § 65 

 

 

 

 Valmistelija: hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen, puh. 040 195 6559

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat. (Kuntalaki (410/2015) 121 §)

 

 Hallintosäännön mukaan valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön, jonka tulee olla julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä yhteisö. Tilintarkastajan toimikausi on valtuuston toimikautta vastaavat vuodet (tilikaudet) tai enintään kuusi vuotta (tilikautta). Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi julkishallinnon ja -talouden hyväksytty tilintarkastaja. Tilintarkastajat toimivat tehtävissään virkavastuulla. Sama tilintarkastusyhteisö hoitaa kuntakonserniin kuuluvan yhteisön hallinnon ja talouden tarkastamisen.

 

Tarkastuslautakunta käsitteli kilpailutusta kokouksessaan 17.8.2022 § 45 ja 22.9.2022 § 54 päättäen käynnistää tilintarkastuspalvelujen kilpailutuksen siten että talouden ja hallinnon tarkastuspalvelut kilpailutetaan tilikausiksi 2023 – 2025. Lisäksi sopimusta voidaan jatkaa kahdella optiovuodella vuosiksi 2026 – 2027. Option käyttö ilmoitetaan tarjouspyynnössä erikseen mainittuna aikana.

 

Tarjouspyynnön valmistelu

Hankinnan kohteena on Laukaan kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen suorittaminen sekä tarjouspyynnössä erikseen mainitut muut tarkastuspalvelut. Valintakriteereiksi tarkastuslautakunta päätti asettaa hinnan (painoarvo 40 %) ja laadun (painoarvo 60 %). Laadun kriteereiksi päätettiin asettaa tarjottavan vastuullisen tilintarkastajan kokemus julkisyhteisöjen tarkastuksesta, painoarvo 30 %, avustavan tarkastajan työkokemus kuntien taloushallinnosta ja kuntien tilintarkastuksesta, painoarvo 20 % sekä vastuullisen tarkastajan HTM/KHT työkokemus, painoarvo 10 %.

 

Hankintamenettelynä on avoin menettely. Hankinnan kokonaistaloudellisen

edullisuuden valintaperusteena on paras hinta-laatusuhde. Hankinnan ennakoitu arvo ylitti kansallisen kynnysarvon, joten hankinnassa noudatetaan hankintalakia (1397/2016).

 

Hankinta aloitettiin julkaisemalla hankintailmoitus HILMA -palvelussa (www.hankintailmoitukset.fi) 22.9.2022. Samaan aikaan tarjouspyyntöasiakirjat asetettiin sähköisesti saataville Tarjouspalvelu.fi -portaalissa. Tarjoajien oli mahdollista esittää kysymyksiä 10.10.2022 klo 12.00 mennessä. Esitettyihin kysymyksiin julkaistiin vastaukset Tarjouspalvelu.fi -portaalissa.

 

Tarjouspyyntö on oheisaineistona.

 

Tarjousten jättö ja tarjousten avaus

Tarjoukset tuli jättää sähköisessä muodossa 17.10.2022 klo 12.00 mennessä Tarjouspalvelu.fi -portaalissa. Määräaikaan mennessä saatiin neljä (4) tarjousta. Tarjouksen jättivät BDO Audiator Oy, Itä-Suomen Tilintarkastus OY, KPMG Oy Ab ja TALVEA Julkishallinnon palvelut Oy. Määräajan jälkeen ei tarjouksia saapunut. Tarjoukset avattiin 17.10.2022 klo 12.06.

 

Tarjousten vertailu

Tarjoukset tarkastettiin ja vertailtiin tarjoajien kelpoisuus, tarjousten tarjouspyynnönmukaisuus ja vertailukriteerit. Tarjousvertailu, josta on poistettu liike- ja ammattisalaisuudet, on oheisaineistona.

 

Kaikki tarjoajat täyttävät tarjouspyynnön soveltuvuus- ja vähimmäisvaatimukset.

 

Tarjouspyynnön mukaisesti kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytettiin parasta hinta/laatusuhdetta. Vertailuperusteiksi tarjouspyynnössä ilmoitettiin kokonaishinta vuodelle, painoarvo 40 %, tarjottavan vastuullisen tilintarkastajan työkokemus julkisyhteisöjen tarkastuksesta, painoarvo 30 %, avustavan tilintarkastajan työkokemus, painoarvo 20 % sekä vastuullisen tarkastajan HTM/KHT työkokemus, painoarvo 10 %.

 

Tarjouspyynnössä on esitetty tarkemmin kuinka pisteytys muodostuu hinnan ja kokemuksen mukaan.

 

Tarjouksen kokonaispistemäärä oli 100. Eniten pisteitä saanut tarjous katsotaan hinta/laatusuhteeltaan parhaaksi.

 

Vertailussa tarjoajat saivat pisteitä seuraavasti:

 

Hinta 40 %   

BDO Audiator Oy  21 520

Itä-Suomen Tilintarkastus Oy  22 830

TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy 29 530

KPMG Oy Ab   30 420

 

Laatu 60 %   

BDO Audiator Oy  60

Itä-Suomen Tilintarkastus Oy  60

TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy 60

KPMG Oy Ab   55

 

Kokonaispisteet  

BDO Audiator Oy  100,00

Itä-Suomen Tilintarkastus Oy  97,70

TALVEA Julkishallinnon Palvelut Oy 89,15

KPMG Oy Ab   83,30

 

Laukaan kunnan talouden ja hallinnon tarkastuspalveluiden tehtävistä vuosille 2023 - 2025 saatujen tarjousten perusteella BDO Audiator Oy jätti kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen.

 

Hankintapäätöksen tiedoksiannolla ei synny sopimusta osapuolten välille.

Sitova sopimus syntyy tilaajan ja valitun toimittajan välille vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintasopimuksen.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että Laukaan talouden ja hallinnon tarkastuspalveluiden tuottajaksi vuosille 2023-2025 valitaan BDO Audiator Oy, joka jätti hinta/laatusuhteeltaan parhaan tarjouksen.

Kuntakonserniin kuuluvat yhtiöt ja yhteisöt tekevät kukin erilliset päätökset ja sopimukset tarkastuspalveluiden suorittamisesta valitun toimittajan kanssa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän kohdalta kokouksessa.

 

 Sihteri Jari Paavilainen ei ollut läsnä tämän pykälän aikana ja sihteerinä toimi puheenjohtaja Helena Pihlajasaari.

 

Valtuusto 07.11.2022 § 39 

 

 

 

  

 

Päätös Tarkastuslautakunnan esitys hyväksyttiin.