Dynasty tietopalvelu
Laukaan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 245


Kokousasian teksti

 

Hankinta- ja kehittämispäällikön viran lakkauttaminen

 

Kunnanhallitus 06.10.2025 § 245  

407/02.00.01/2025  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lakkauttaa konsernipalveluihin sijoitetun hankinta- ja kehittämispäällikön viran nykyisen viranhaltijan irtisanomisajan päättyessä.

 

Päätös

 Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin. Lisäksi kunnanhallitus merkitsi tiedoksi saamansa avoimen kirjeen asiaan liittyen.

 

Selostus Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 11.08.2025 § 200 käynnistää koko Laukaan kunnan henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut (laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa ja hyvinvointialueilla 449/2007) talouden tasapainottamisohjelman 2.0 laatimiseksi ja talousarvion 2026 ja taloussuunnitelman 2027- 2029 edellyttämien henkilöstövähennysten löytämiseksi. Neuvottelut aloitettiin 18.8.2025 ja ne on saatu päätökseen 29.9.2025. Kunnanhallitus käsittelee kokouksessaan 6.10.2025 yhteistoimintamenettelyn päättämisen sekä yhteistoimintamenettelyn tuloksena esitetyt virkojen lakkauttamiset.

 

 Kunnan itsehallintoon kuuluu, että kunta voi ratkaista, millä tavoin sen hoidettavina olevat tehtävät suoritetaan ja palvelut tuotetaan. Kunta hoitaa sille laissa säädetyt tehtävät itse tai yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa. Kunta voi hankkia tehtäviensä edellyttämiä palveluja myös muilta palvelujen tuottajilta. Lakisääteisiä tehtäviä lukuun ottamatta kunta voi myös itse päättää hoitamiensa tehtävien ja annettavien palvelujen laajuudesta ja tarvittaessa supistaa tai laajentaa niitä. Tehtävien ja palvelujen laadusta ja laajuudesta päättämiseen liittyy oikeus päättää toimintojen järjestämistavasta. Kunnan hallinnon tai tehtävien uudelleenjärjestely esimerkiksi taloudellisten tai organisatoristen syiden vuoksi voi merkitä tarvittavan henkilöstön vähentämistä. 

 

 Kun virka, jossa ei käytetä julkista valtaa, tulee avoimeksi, se lakkautetaan kuntalain 88 §:n mukaisesti. Virka tulee lakkauttaa myös, jos virkasuhde on muutettu työsuhteeksi. Mikäli aikaisemmin perustetun viran tehtäviin ei enää kuulu julkisen vallan käyttöä, työnantaja ja viranhaltija voivat ensisijaisesti sopia virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi tai työnantajan yksipuolisella päätöksellä kuntalain 89 §:ssa mainituin edellytyksin.

 

 Laukaan voimassaolevan hallintosäännön § 34 mukaisesti kunnanhallitus päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeiden muuttamisesta. Hallintosäännön § 35 mukaisesti kunnanhallitus päättää virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi.

 

 Laukaan kunnan konsernipalveluihin sijoitetun hankinta- ja kehittämispäällikön virkaan ei kuulu julkisen vallan käyttöä. Virkaan ei kuulu myöskään päällikkötasoisia itsenäistä päätöksentekoa edellyttäviä tehtäviä tai esihenkilötehtäviä. Viran tehtävät ovat keskittyneet hankintatoimen asiantuntijatehtäviin. Lisäksi alkuperäiseen virkaan on kuulunut erilaisia kehittämistehtäviä, jollaisia ei nykytilanteessa ole taloudellisesta tilanteesta johtuen mahdollista edistää.  Voimakkaan talouden sopeuttamisen vuoksi kunnan isot hankinnat ovat merkittävästi vähentyneet ajasta, jolloin rakennusinvestointeja tehtiin paljon. Kunnan nykyinen talous ei myöskään mahdollista osallistumista laajoihin kehityshankkeisiin. Tuotannollistaloudellisin perustein käydyissä yhteistoimintaneuvotteluissa todettiin, että kunta muuttaa toimintatapaansa hankinnoissa siten, että yksiköiden hankinnoista vastaavat viranhaltijat ottavat vastuun hankintaprosessiensa kokonaisuudesta. Lisäksi erityiskysymyksiin hankitaan tarvittava erikoistunut asiantuntija-apu tapauskohtaisesti ostopalveluna.

 

 Edellä mainituilla perusteilla  hankinta- ja kehittämispäällikön virka on käynyt tarpeettomaksi ja tulee siten lakkauttaa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Valmistelija Konsernipalvelujohtaja Maarit Kaija, puh. +358  403518605