RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 246
Tiedonhallinnan asiantuntijan viran lakkauttaminen
Kunnanhallitus 06.10.2025 § 246
407/02.00.01/2025
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lakkauttaa konsernipalveluihin sijoitetun tiedonhallinnan asiantuntijan viran nykyisen viranhaltijan irtisanomisajan päättyessä.
Päätös Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin. Teknisenä korjauksena korjattiin esityslistan selostustekstistä virheellinen "asianhallinnan suunnittelijan" virkanimike, jonka olisi pitänyt olla tiedonhallinnan asiantuntija kahdessa viimeisessä kappaleessa.
Selostus Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 11.08.2025 § 200 käynnistää koko Laukaan kunnan henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut (laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa ja hyvinvointialueilla 449/2007) talouden tasapainottamisohjelman 2.0 laatimiseksi ja talousarvion 2026 ja taloussuunnitelman 2027- 2029 edellyttämien henkilöstövähennysten löytämiseksi. Neuvottelut aloitettiin 18.8.2025 ja ne on saatu päätökseen 29.9.2025. Kunnanhallitus käsittelee kokouksessaan 6.10.2025 yhteistoimintamenettelyn päättämisen sekä yhteistoimintamenettelyn tuloksena esitetyt virkojen lakkauttamiset.
Kunnan itsehallintoon kuuluu, että kunta voi ratkaista, millä tavoin sen hoidettavina olevat tehtävät suoritetaan ja palvelut tuotetaan. Kunta hoitaa sille laissa säädetyt tehtävät itse tai yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa. Kunta voi hankkia tehtäviensä edellyttämiä palveluja myös muilta palvelujen tuottajilta. Lakisääteisiä tehtäviä lukuun ottamatta kunta voi myös itse päättää hoitamiensa tehtävien ja annettavien palvelujen laajuudesta ja tarvittaessa supistaa tai laajentaa niitä. Tehtävien ja palvelujen laadusta ja laajuudesta päättämiseen liittyy oikeus päättää toimintojen järjestämistavasta. Kunnan hallinnon tai tehtävien uudelleenjärjestely esimerkiksi taloudellisten tai organisatoristen syiden vuoksi voi merkitä tarvittavan henkilöstön vähentämistä.
Kun virka, jossa ei käytetä julkista valtaa, tulee avoimeksi, se lakkautetaan kuntalain 88 §:n mukaisesti. Virka tulee lakkauttaa myös, jos virkasuhde on muutettu työsuhteeksi. Mikäli aikaisemmin perustetun viran tehtäviin ei enää kuulu julkisen vallan käyttöä, työnantaja ja viranhaltija voivat ensisijaisesti sopia virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi tai työnantajan yksipuolisella päätöksellä kuntalain 89 §:ssa mainituin edellytyksin.
Laukaan voimassaolevan hallintosäännön § 34 mukaisesti kunnanhallitus päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeiden muuttamisesta. Hallintosäännön § 35 mukaisesti kunnanhallitus päättää virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi.
Laukaan kunnan konsernipalveluihin sijoitetun tiedonhallinnan asiantuntijan virkaan ei kuulu merkittävää julkisen vallan käyttöä. Viran tehtävät ovat keskittyneet asianhallinnan asiantuntijatehtäviin. Asianhallinnan asiantuntijuutta on tarvittu kunnassa erityisesti siinä vaiheessa, kun laki julkisen hallinnon tiedonhallinnasta astui voimaan vuonna 2019. Tällöin tuli luoda mm. kunnan tiedonohjaussuunnitelma sekä muutenkin kehittää asianhallinnan käytäntöjä. Nykyisin asianhallinnan perusperiaatteet sekä asianhallintajärjestelmän käyttö on kunnassa jo vakiintunut.
Kunnanhallitus on delegointipäätöksessään 16.6.2025 § 172 todennut, että hallintopäällikkö johtaa kunnan arkistotointa sekä asiakirjahallintoa ja tiedonhallinnan asiantuntija vastaa arkistoinnista, sekä asiakirjahallinnosta ja niiden kehittämisestä ja niihin liittyvästä koulutuksesta sekä hyväksyy arkistonmuodostus- ja tiedonohjaussuunnitelmat. Viran tarvetta arvioitaessa on huomattava, että erilaisista asiakokonaisuuksista vastaaminen ei yksinään ole julkisen vallan käyttöä.
Taloudellistuotannollisin perustein käydyissä yhteistoimintaneuvotteluissa todettiin, että kunta muuttaa toimintatapaansa asianhallinnassa siten, että asianhallinnan ja arkistoinnin kokonaisvastuu kuuluu hallintopalveluiden esihenkilönä toimivan hallintopäällikön virkaan. Hallintopäällikkö hoitaa tehtäviä yhdessä alaisuuteensa yhteisiin palveluihin keskitetyn hallintotiimin kanssa. Järjestelyllä selkiytetään ja yhdenmukaistetaan kunnan asianhallinnan käytäntöjä sekä poistetaan tehtävien osittaista päällekkäisyyttä.
Nykyinen tiedonhallinnan asiantuntija on toiminut kunnan tietosuojavastaavana. Tietosuojavastaavan rooli on kuitenkin tiedonhallinnan asiantuntijan viran tehtävistä irrallinen lisätehtävä, joka siirretään järjestelyssä toiselle viranhaltijalle.
Edellä mainituilla perusteilla tiedonhallinnan asiantuntijan virka on tullut tarpeettomaksi ja tulee lakkauttaa nykyisen viranhaltijan irtisanomisajan päättyessä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen
Valmistelija Konsernipalvelujohtaja Maarit Kaija, puh. +358 403518605