RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 233
Laukaan kunnan talouden ja toiminnan raportti 1-8/2025
Kunnanhallitus 06.10.2025 § 233
361/02.02.02/2025
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talouden ja toiminnan raportin 1-8/2025 tiedoksi ja esittää sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus Kunnanhallitus on hyväksynyt talouden vuosikellon kokouksessaan 20.1.2025 § 13. Vuosikellon mukaan toinen osavuosiraportti (tammi-elokuu) esitetään kunnanhallitukselle 6.10.2025.
Ensimmäinen osavuosiraportti sisältää:
Palvelualueiden ja tulosyksikköjen poikkeamaennusteet
Päivitetty tulossuunnitelma ja rahoitussuunnitelma
Tytäryhteisöjen talouden toteutumaennusteet
Sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteumaennusteet
Raporttiin on sisällytetty selvitys väestön, työttömyyden, verotulojen ja valtionosuuksienkehityksestä. Raportissa selvitetään sanallisesti mahdolliset merkittävät poikkeamat talouden ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisessa sekä poikkeamien syyt. Raportissa esitettävät henkilöstöluvut eivät ole tällä hetkellä useiden tapahtuneiden organisaatiomuutosten vuoksi vertailukelpoisia, joten niihin tulee raporttia lukiessa suhtautua viitteellisenä.
Liitteenä oleva raportti esitellään kunnanhallitukselle kokouksessa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen
Valmistelija: taloussuunnittelupäällikkö Anne Toikka, puh. 050 315 3307, konsernipalvelujohtaja Maarit Kaija, puh. 040 351 8605
Toimenpiteet: kunnanvaltuusto