RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 306
Kunnanhallituksen edustajan nimeäminen Laukaan matkailun tiekartta -hankkeen ohjausryhmään
Kunnanhallitus 01.12.2025 § 306
282/02.05.02/2025
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää edustajan Laukaan matkailun tiekartta -hankkeen ohjausryhmään.
Päätös Kunnanhallitus nimeää Anna-Mari Pylkäksen Laukaan matkailun tiekartta -hankkeen ohjausryhmään.
Selostus Laukaan kunnan hakema hanke Laukaan matkailun tiekartta 2030 sai myönteisen rahoituspäätöksen Keski-Suomen liiton JTF-rahastosta 1.7.2025. Hankkeen kustannusarvio on 161.436 euroa ajalle 1.9.2025-31.8.2027. Laukaan kunnan ja Laukaan kehitysyhtiö Oy:n rahoitusosuuson hankeajalle 32.288 euroa.
Hankkeen keskeiset tavoitteet: vuoteen 2030 mennessä Laukaasta on kasvanut matkailukunta, joka tunnetaan elämyksellisistä luonto- ja kulttuurikohteista, uudistuvasta hyvinvointi- ja kokousmatkailusta sekä ainutlaatuisista tapahtumista, jotka houkuttelevat kävijöitä sekä Suomesta että kansainvälisesti. Laukaan matkailu perustuu vahvaan paikalliseen yhteistyöhön, jossa kunta, yritykset ja yhteisöt kehittävät matkailutarjontaa yhdessä. Tämä yhteistyö on synnyttänyt uudenlaisen elinkeinorakenteen, joka vahvistaa yrittäjyyttä ja tuo työtä alueelle.
Hankkeen keskeiset toimenpiteet: yhteisen vision luominen Laukaan matkailun kehittämiseksi, alueellisten ja sisällöllisten painopisteiden löytäminen ja konkretisoiminen, tiekartan luominen ja toimijaverkoston vahvistaminen, osallistaminen ja sitouttaminen. Hankkeen tuloksena syntyy toimijaverkosto ja toimintamalli, jonka pohjalta Laukaan matkailua kehitetään pitkälle tulevaisuuteen. Laukaan ja koko Keski-Suomen matkailulla on hankkeen jälkeen edellytykset kehittyä entistä elämyksellisempään, asiakaslähtöisempään, kestävämpään ja vahvaan yhteistyöhön perustuvaan suuntaan.
Hankkeelle on nimetty ohjausryhmä, joka kokoontui ensimmäisen kerran 19.11.2025. Ohjausryhmä päätti kutsua kunnanhallituksen nimeämään edustajansa täydentämään ohjausryhmää.
Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen
Valmistelija kehitysjohtaja Eero Raittila, puh. 040 663 7306
Toimenpiteet jakelu: Lauri Jänis