RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 297
Valitus liittyen Jänissaaren kiinteistöjen venevalkaman ja tierasitteen siirtoesitykseen tontille 410-405-1-1270 sekä asian käsittelyyn ja viranhaltijoiden toimintaan kunnassa
Kunnanhallitus 01.12.2025 § 297
670/10.02.03/2025
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee Laukaan kunnalle sekä kunnanvaltuustolle tehdyn 5.10.2025 päivätyn valituksen tiedoksi ja toteaa, että valitus ei edellytä toimenpiteitä.
Päätös Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus Laukaan kuntaan on saapunut valitus (päivätty 5.5.2025, kirjattu 10.10.2025) koskien Jänissaaren kiinteistöjen (410-405-1-325, 410-405-1-345, 410-405-1-394) venevalkaman ja tierasitteen siirtoesitystä kunnan omistamalle kiinteistölle 410-405-1-1270 Tyvelänniemi sekä asian käsittelyyn ja viranhaltijoiden toimintaan kunnassa.
Asian tausta
Saraavedessä sijaitsevan Jänissaaren kaikkien kiinteistöjen (4 kiinteistöä) tie- ja venevalkamaoikeus sijaitsee kiinteistöllä 410-405-1-401 Rantala. Kiinteistönmuodostamislain mukainen venevalkamaoikeus on perustettu 4.9.1933 rekisteröidyssä toimituksessa. Samaan rasitteeseen kohdistuu myös 10 muun kiinteistön oikeuksia. Nykyinen kiinteistö Rantala on muodostunut 13.11.1962 ja sen alueella on voimassa olevan asemakaavan mukainen erillispientalon rakennuspaikka (kortteli 92, tontti 7).
Laukaan kunnanhallitus käynnisti Laaksopolun asemakaavan muutoksen 17.6.2024 §118 kaavoituskatsauksen yhteydessä. Muutoksen tavoitteena on tarkastella mm. yhden uuden omarantaisen rakennuspaikan sijoittamista sekä katu- ja venevalkama-alueiden laajuutta kunnan omistamalla kiinteistöllä 410-405-1-1270 Tyvelänniemi. Kaavatyön aikana todettiin, että Laaksopolun venesataman alueella on rakennetuista veneidenpitopaikoista erillinen veneiden säilytyspaikka. Veneiden pidolle on annettu kunnan toimihenkilön toimesta suullinen lupa ennen satama-alueen rakentamista. Satama toteutettiin 1980-luvulla.
Kiinteistön Rantala omistajat ovat hakeneet 29.5.2024 maanmittaustoimitusta venevalkama- ja tieoikeuden lakkauttamiseksi ja siirtämiseksi. Rasitetta on esitetty siirrettäväksi kunnan omistamalle kiinteistölle Tyvelänniemi. Asia käsiteltiin yksityistietoimituksessa 29.4.2025. Kunta antoi rasitteen siirron osalta lausunnon, jossa kunta ilmoitti kantanaan, ettei se hyväksy rasiteoikeuksien siirtämistä kunnan omistamalle kiinteistölle. Lisäksi lausunnossa todettiin, että yksityisten venevalkamien pitäminen/perustaminen asemakaava-alueella ei ole tarkoituksenmukaista, ellei sitä ole osoitettu kaavassa. Taajamakuvan ja viihtyisien asuinympäristöjen ylläpitämiseksi venepaikat tulee keskittää kunnan ylläpitämiin pienvenesatamiin.
Toimituksessa päätettiin rasiteoikeuksien lakkauttamisesta kiinteistöltä Rantala. Toimituksessa päätettiin myös, että rasiteoikeuden siirtäminen kiinteistölle Tyvelänranta ei ole tarkoituksenmukaista. Toimitus keskeytettiin, jotta rasiteoikeuksien lakkauttamisesta ja perustamisesta on mahdollista hakea muutosta. Päätöksestä on valitettu maaoikeuteen ja päätös ei ole lainvoimainen. Toimituksen päätösasiakirja oheisaineistona.
Valitus ja siihen annettavat vastineet
Pääosin valituksessa esitetyt asiat ratkaistaan vireillä olevassa maanmittaustoimituksessa. Alla on koottu toimituksen ulkopuolisista asioista esitettyjen asioiden pääkohdat ja niihin annettavat vastineet. Valitus on kokonaisuudessaan liitteenä.
- Jänissaaren venevalkama-asiaa on hoidettu suullisella sopimuksella. Kunnan kaavoitusviranomaiset ovat antaneet ymmärtää, ettei suullisella sopimuksella ole mitään merkitystä eikä niistä tarvitse välittää virallista siirtoesitystä käsiteltäessä. Suullinen sopimus on edelleen kuntaa velvoittava eikä sitä voi yksipuolisesti purkaa. Näin on kuitenkin tapahtunut kunnan vastustaessa oikeuksien siirtoa kunnan kiinteistölle.
Vastine: Kunnan omistamalla kiinteistöllä 410-405-1-1270 Tyvelänniemi ei ole voimassa olevia virallisia, maanmittaustoimituksella vahvistettuja venevalkama- ja tierasiteoikeuksia, eikä niistä ole myöskään kirjallista sopimusta. Kyseessä venevalkama-asiassa on voinut olla suullinen sopimus, kuten valituksessa kuvataan, mutta sen mahdollisesta sisällöstä ei ole tarkempaa tietoa. Myöskään siitä ei ole tietoa, onko kyseisellä kunnan toimihenkilöllä ollut toimivaltaa tehdä ko. sopimusta. Näin ollen kunnan tulkinnan mukaan veneiden pitoon on voitu suostua toistaiseksi, mutta se ei ole muodostanut pysyvää venevalkama- ja tieoikeutta. Ei voida myöskään olettaa, että mahdollista suullista sopimusta ei voisi irtisanoa lainkaan. Kunta on toteuttanut alueelle venesataman, joka tarjoaa mahdollisuuden sekä soutuveneiden että suurempien veneiden säilytykseen.
- Jänissaaren kiinteistöt eivät ole saaneet lainkaan kirjallisena kunnan maanmittauslaitokselle tekemää lausuntoa ja kielteistä päätöstä siirtoesityksestä.
Vastine: Kunta on antanut lausunnon rasiteoikeuksien käsittelyyn liittyvään maanmittaustoimitukseen 2024-741723. Lausunnot voidaan antaa etukäteen ennen toimituskokousta tai kokouksessa paikan päällä, mutta niistä ei tehdä erillistä päätöstä. Kyseisessä tapauksessa kunta lähetti ennen kokousta kirjallisesti toimitusinsinöörille kantansa venevalkamaoikeuden siirtämisestä, jolloin se tuli kokouksessa myös muiden asianosaisten tietoon. Todetaan, että kunnanhallituksen valtuuttamana maankäyttöpäälliköllä on toimivalta edustaa kuntaa ja päättää kunnan puhevallan käyttämisestä kiinteistönmuodostamislain (554/1995) tai muun lainsäädännön mukaisessa kiinteistötoimituksessa tai muussa maanmittaustoimituksessa (Kh. 25.11.2024 § 232).
- Toimituksessa Laukaan kunnan jo eläkkeellä oleva satamista ja venepaikoista vastannut virkamies selvitti, että kunnan alueella on useita rasiteoikeuksiin perustuvia venepaikkoja sekä samalla alueella maksullisia venepaikkoja.
Vastine: Kunnan omistamille ranta-alueille voi olla vanhoja rasiteoikeuksia, mutta yksityisten venevalkamien pitäminen/perustaminen asemakaava-alueella ei ole tarkoituksenmukaista. Taajamakuvan ja viihtyisien asuinympäristöjen ylläpitämiseksi venepaikat tulee keskittää kunnan ylläpitämiin pienvenesatamiin. Venepaikkojen salliminen maksutta kunnan omistamalle ranta-alueelle asettaa kuntalaiset eriarvoiseen asemaan, jolloin toiminta ei täytä hyvän hallinnon oikeusperiaatteita mm. yhdenvertaisesta kohtelusta, johdonmukaisuudesta ja syrjimättömyydestä. Tästä syystä kunta pyrkii lakkauttamaan perusteettomia rasiteoikeuksia resurssien sallimissa rajoissa ja aikataulussa. Käytännössä niitä toteutetaan muun suunnittelun yhteydessä siinä järjestyksessä, kun ne tulevat ajankohtaiseksi.
- Pienvenevalkaman sijainti kunnan laiturin kupeessa ei sijaitse kaavamuutosalueelle kaavailtun omakotitalokiinteistön alueella. Venevalkamapaikkaa voi tarvittaessa tiivistää tai siirtää.
Vastine: Jänissaaren kiinteistöjen veneet sijoittuvat kaavamuutosehdotuksessa osoitetun uuden omarantaisen erillispientalon rakennuspaikan alueelle. Yksityisen venevalkaman pitäminen kunnan maalla, ylläpidetyn venesataman ja pientalotontin välissä, ei ole tarkoituksenmukaista. Lisäksi siitä voi aiheutua tulevalla rakentajalle/asukkaalle tarpeetonta haittaa. Venepaikkojen salliminen maksutta kunnan omistamalle ranta-alueelle asettaa kuntalaiset eriarvoiseen asemaan, jolloin toiminta ei täytä hyvän hallinnon oikeusperiaatteita mm. yhdenvertaisesta kohtelusta, johdonmukaisuudesta ja syrjimättömyydestä.
- Venevalkama- ja tierasiteoikeudet ovat saarikiinteistöjen käytön ja kiinteistöillä asumisen ratkaisevan välttämättömiä, koska ne turvaavat kiinteistökohtaisen pysyvän oikeuden kiiteistöille. Venevalkaman siirtoesityksen lisäksi on oleellista turvata myös tierasiteoikeuden siirto Laakospolulle.
Vastine: Kiinteistöjen kulkuoikeuksien ratkaiseminen ei kuulu kunnan toimivaltaan, vaan ne kuuluvat kiinteistörekisterin pitäjälle. Laukaan kunnan alueella kiinteistörekisterin pitäjänä toimii Maanmittauslaitos. Kunta kuitenkin toteaa, että saarikiinteistön kulkuoikeus voidaan osoittaa ylläpidetyn venesataman kautta, joille kulkeminen tapahtuu yleistä katuverkkoa pitkin. Edelleen kunta toteaa, että Laukaan kirkonkylässä on useita kunnan ylläpitämiä venepaikkoja, joista on mahdollisuus vuokrata venepaikka. Venepaikkamaksut peritään kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti.
- Kunnan edustajat tarjoutuivat laatimaan määräajaksi kirjallisen sopimuksen nykyisen suullisen sopimuksen sijaan. Sopimusluonnokseen oli kirjattu sopimusehto: ”Tarjous on voimassa 31.5.2025 saakka ja se raukeaa, jos joku osapuoli valittaa venepaikka-asioihin liittyen ykeistyistietoimituksesta 2024-741723 tai kaavahankkeesta ”Kirkonkylä; Laaksopolun asemakaavan muutos ja osoittainen kumoaminen”. Kunnan asettama ehto on sopimusoikeudellisesti täysin pitämätön. Viranhaltijoiden toiminta ja pyrkimys rajoittaa kiinteistönomistajien valitusoikeutta ei ole ollut hyvän hallintotavan mukaista.
Vastine: Kunta ei ole tehnyt sopimusluonnosta. Sen sijaan kunnasta on lähetetty sähköpostiviestinä ehdotus asian ratkaisemiseksi, eli ns. sovitteluehdotus. Ehdotus oli tietyin ehdoin voimassa 31.5.2025 saakka, mutta osapuolet eivät siihen suostuneet. Selvyyden vuoksi todetaan, että ehdotus ei ole enää voimassa. Tavoitteena ei ole ollut rajoittaa osapuolten vuorovaikutusmahdollisuutta, vaan ratkaista asia osapuolia tyydyttävällä tavalla.
- Jänissaaren kiinteistöt edellyttävät, että venevalkama- ja tierasiteoikeuksien siirtämisestä tehdään virallinen päätös perusteluineen. Päätöksessä tulee ottaa huomioon kiinteistöjen osoittamat perustelut rasiteoikeuksien siirtämiselle.
Vastine: Rasiteoikeuksien perustaminen, lakkauttaminen, muuttaminen ja siirtäminen ei ole kunnan toimivaltaa vaan asian ratkaistaan maanmittaustoimituksessa. Kunta ei hae uusien venevalkamarasitteiden osoittamista omistamiensa kiinteistöjen alueelle, koska kunta tarjoaa venesatamapalveluita. Venepaikkojen rasiteoikeuksien perustaminen ja veneiden pidon salliminen maksutta kunnan omistamalle ranta-alueelle asettaa kuntalaiset eriarvoiseen asemaan, jolloin toiminta ei täytä hyvän hallinnon oikeusperiaatteita mm. yhdenvertaisesta kohtelusta, johdonmukaisuudesta ja syrjimättömyydestä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen
Valmistelija kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt, puh. 040 031 7759
maankäyttöpäällikkö Jarmo Toikka, puh. 040 353 8258
yhdyskuntatekniikan päällikkö Jan Viilos, puh. 040 583 5320