Dynasty tietopalvelu
Laukaan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.02.2026/Pykälä 23

Kokousasian teksti

Kokousasian teksti

Lausuntopyyntö Äänekosken hallintosäännön muutoksista

Kunnanhallitus 02.02.2026 § 23  

600/00.04.01/2025  

Päätösehdotus Laukaan kunnanhallitus toteaa, ettei sillä ole huomautettavaa Äänekosken kaupungin hallintosäännön muuttamiseen liitteenä olevan ehdotuksen mukaisesti.

Päätös Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin.

Selostus Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueesta tehdyn kuntien välisen sopimuksen mukaisesti Äänekosken kaupunki pyytää työllisyysalueen kuntia antamaan lausuntonsa Äänekosken kaupungin hallintosääntömuutoksesta.

 Kuntalain (410/2015) 90-91 §:n perusteella toimivallan jaosta kunnassa eri toimielinten ja viranhaltijoiden kesken määrätään kunnan hallintosäännössä, josta lain 14 §:n mukaan päättää valtuusto. Äänekosken kaupungin hallintosääntöä on viimeksi muutettu valtuuston 8.12.2025 (112 §) tekemällä päätöksellä, jolla tehdyt muutokset tulivat voimaan 1.1.2026.

 Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen yhteistoimintasopimukseen on kirjattu hallintosäännön muuttamiseen liittyen seuraavaa:

 ”Yhteisen toimielimen tehtävien ja toimivallan siirtämisestä yhteistoiminta‐alueen johtajalle ja muulle henkilöstölle sekä yhteisen toimielimen työskentelystä ja sen jäsenten taloudellisten etuuksien perusteista määrätään tarkemmin vastuukunnan kulloinkin voimassa olevassa hallintosäännössä.

 Vastuukunta varaa yhteiselle toimielimelle ja kullekin sopijakunnalle tilaisuuden antaa lausunto yhteistoiminta‐alueen viranhaltijoiden toimivaltaa koskevista ja muista yhteistoimintaan vaikuttavista hallintosäännön määräyksistä ennen kuin vastuukunnan kaupunginhallitus tekee näistä tai näiden muuttamisesta ehdotuksen vastuukunnan valtuustolle. Vastuukunnan valtuuston hyväksymät hallintosääntömääräykset annetaan tiedoksi yhteiselle toimielimelle ja kullekin sopijakunnalle.”

 Viranhaltijatyönä on valmisteltu luonnos hallintosäännön muuttamisesta ajankohtaisten tarpeiden mukaan. Luonnokseen sisältyvät muutosesitykset voidaan pääosin jaotella talousarvion yhteydessä päätettävien virkanimikemuutoksien mukaisiin päivityksiin, viranhaltijoiden vastuunjaon johdonmukaistamiseen liittyviin asioihin ja pieniin muotoseikkoihin. Ehdotetut muutokset sisältävät uusia virkanimikkeitä ja heidän vastuiden määrittelyä sekä lisäksi joitakin muita muutoksia.

 Äänekosken kaupungin hallintosäännön muutokset koskevat pykäliä 17, 18, 32 ja 33:

 17§ Vastuualuejohtajan vastuuta laajennetaan koskemaan myös työllisyysaluetta.

 18§ Tulosalueiden ja tulosyksiköiden vastuuta laajennetaan koskemaan

 työllisyysaluetta.

 32§ Työllisyysaluelautakunnan tehtävät ja toimivalta; korjataan kohta:

 tietosuojavaltuutetut kaupungin henkilöstöstä; sekä nimeää

  tietosuojatyöryhmään edustajan työllisyysalueen henkilöstöstä;

 33§ Lisätty uudet työllisyysalueen virkanimikkeet;

 määräraha- ja tiedolla johtamisen asiantuntija, työkykykoordinaattori / TYM-johtaja

 Lausunnot pyydetään toimittamaan sähköpostitse Äänekosken kaupungin kirjaamoon (kirjaamo.tyollisyysalue@aanekoski.fi) viimeistään 3.2.2026 klo 12.00 mennessä.

 Äänekosken kaupungin työllisyysaluelautakunta käsitteli hallintosääntöä kokouksessaan 14.1.2026 ja Äänekosken kaupunginhallitus käsittelee asian 9.2.2026 sekä valtuusto 16.2.2026.

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

Valmistelija hallintopäällikkö Sari Linturi-Sahlman, puh. 040 195 6559 