RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 10.02.2026/Asianro 23
Kuntalaisaloite: Talvikunnossapito
Tekninen lautakunta 10.02.2026
657/10.03.01.01.01/2025
Päätösehdotus Kuntalaisaloitteen vastaus saatetaan teknisen lautakunnan tiedoksi. Selostuksen mukaisten perusteluiden pohjalta tekninen lautakunta päättää osaltaan, että kuntalaistoaloite on loppuun käsitelty.
Päätös
Selostus Kuntaan on saapunut 23.10.2025 Kuntalaisaloite.fi-palvelun kautta kuntalaisaloite.
Aloitteessa toivotaan, että kunnassa selvitettäisiin tulevalle talvikaudelle useamman kävely- ja pyöräreitin kunnossapitoa.
Koska aloite oli hiukan ympäripyöreä, aloitteentekijään ollaan oltu yhteydessä sähköpostilla ja puhelimitse. Aloite koskee niinsanottuja kunnan talvipolkuja, toivotaan lisää kunnan alueelle sellaisia talvipolkuja, joita voidaan käyttää kävelyyn ja pyöräilyyn.
Tällaisia talvipolkuja on toistaiseksi Laukaassa Peurungan, Kuusaan ja Multamäen välisellä alueella noin 20-25 km ja niiden talvikunnossapitoa hoidetaan talkoovoimin. Tämän lisäksi Kantolanmäen alueella on yhteiskäyttöön tarkoitettu 4 km mittainen monitoimireitti, jota voi hiihtää, kävellä, juosta tai pyöräillä.
Koska kunnan resurssit ovat tällä hetkellä hyvin rajalliset, toivomme osallistavamme kuntalaisia talvipolkujen tamppaamisen mm. jalan, yhdessä ystävien, perheenjäsenten tai lemmien kanssa. Parhaat talvipolut muodostuvat maastoon, kun niitä kävellään ja pyöräillään aktiivisesti isommalla porukalla.
Esittelijä Tekninen johtaja Janne Laiho
Valmistelija yhdyskuntatekniikan päällikkö Jan Viilos, p. 040 5835 320