RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 10.02.2026/Asianro 18
Hulevesivahinko Lievestuoreella
Tekninen lautakunta 10.02.2026
520/03.05.02.00/2025
Päätösehdotus Selostuksessa ja korvauspäätöksessä mainituilla perusteilla Nordic Inn Oy:n oikaisuvaatimus hylätään.
Päätös
Selostus Nordic Inn Oy hakee oikaisua teknisen johtajan 18.9.2025 §18/2025 tekemään korvauspäätökseen kiinteistön Liepeentie 9:n hulevesivahingosta. Näin ollen Nordic Inn Oy vaatii, että tekninen lautakunta kumoaa teknisen johtajan päätöksen ja palauttaa asian hänelle uudelleen käsiteltäväksi.
Korvaushakemuksen mukaan hulevesiviemärin tukkeutumisen vuoksi kiinteistöllä on aiheutunut hulevesitulvia, jotka ovat kastelleet kiinteistön rakenteita. Vahingonkorvausvaatimus on yhteensä 3.562,60 euroa (sis alv 25,5%).
Hulevesiviemäreistä vastaavan katurakennusmestarin mukaan kyseinen
hulevesiviemäri ei ole kunnan hoidossa. Hulevesiviemäri ei kulje kunnan omistamilla alueilla eikä katualueella. Viemäri sijaitsee yksityisten omistamilla mailla.
Alueidenkäyttölain mukaan vastuu hulevesien hallinnan järjestämisestä asemakaava-alueella kuuluu kunnalle. Saman lain mukaan kiinteistönomistajan pitää huolehtia kiinteistönsä hulevesistä. Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistön hulevesijärjestelmästä sekä siihen kuuluvista laitteistoista ja rakenteista.
Esitetty korvausvaatimus perustuu töihin ja niistä aiheutuneisiin kuluihin, jotka kiinteistön omistaja on tilannut kiinteistönsä hulevesi ongelman ratkaisemiseksi. Näillä perusteilla kunta ei ole velvollinen kustannuksiin osallistumaan.
Esittelijä Yhdyskuntatekniikan päällikkö Jan Viilos
Valmistelija yhdyskuntatekniikan päällikkö Jan Viilos, puh. 040 5835 320