RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 17.02.2026/Pykälä 24
Päiväkoti Aarrelaivan toiminnan lopettaminen 1.8.2026 alkaen
Sivistyslautakunta 17.02.2026 § 24
153/12.07.00.00/2026
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että toiminta päiväkoti Aarrelaivassa päättyy 1.8.2026 alkaen.
Päätös Sivistysjohtajan esitys hyväksyttiin.
Oheisaineistona olevat kannanotot (3kpl) esiteltiin lautakunnalle esittelyasioiden (§ 22) yhteydessä
Selostus Päiväkoti Aarrelaiva sijaitsee Laukassa Kirkonkylän alueella. Aarrelaivan päiväkodin toiminta on siirtynyt liikkeenluovutuksella Touhula Hymy Oy:ltä Laukaan kunnalle 1.8.2023 alkaen. Päiväkoti Aarrelaivassa on yhteensä 35 hoitopaikkaa, alle ja yli 3-vuotiaille lapsille. Päiväkoti Aarrelaivan kiinteistö on vuokrakiinteistö, jossa Laukaan kunta on vuokralaisena. Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi 6kk:n irtisanomisajalla.
Sivistyslautakunta on kokouksessaan 10.2.2026 päättänyt palveluverkkoa koskevien säästöjen valmistelusta kiireellisesti vuotta 2026 koskien. Varhaiskasvatuksen palveluverkkoa on tarkasteltu suhteessa vapautuviin hoitopaikkoihin huomioiden keskitetyn varhaiskasvatukseen haun ja esiopetukseen ilmoittautumisen aikana saapuneet hakemukset palveluntarpeineen. Varhaiskasvatuksen palveluverkkoa on mahdollista tiivistää 1.8.2026 siten, että päiväkoti Aarrelaivan toiminta lopetetaan ja järjestetään palvelu Kirkonkylän alueen muissa varhaiskasvatusyksiköissä.
Laukaan kunnan haastava taloustilanne huomioon ottaen on varmistuttava siitä, että hoitopaikat ovat tehokkaassa käytössä ja vältettävä ylimääräisiä kustannuksia, kuten kiinteistöön ja kiinteistön hoitoon liittyviä kustannuksia. Tiivistämällä varhaiskasvatuksen palveluverkkoa voidaan myös varmistaa, että varhaiskasvatustoiminta on tarkoituksenmukaista ja kustannustehokasta. Suuremmissa varhaiskasvatusyksiköissä aukioloajat palvelevat paremmin perheiden tarpeita ja koulujen loma-aikoina toteutettavat sulkuajat ovat vähäisempiä.
Palvelun järjestäminen
Aarrelaivan päiväkodin asiakasperheitä on tiedotettu Aarrelaivan päiväkodin toiminnan sulkemisen valmistelusta tiedotteilla 26.1, 30.1. ja 4.2.2026. Perheitä on pyydetty jättämään siirtotoivehakemus varhaiskasvatuksen sähköisen järjestelmän kautta. Keskitetty haku varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen ilmoittautuminen on ollut käynnissä 22.1-8.2.2026, jonka jälkeen käytettävissä on olleet tuoreet tiedot palveluntarpeesta tulevalle syksylle. Aarrelaivassa tällä hetkellä oleville lapsille saadaan järjesteltyä uusi hoitopaikka Kirkonkylän alueelta.
Aarrelaivan asiakasperheille on lähteneessä varhaiskasvatuspalvelujen tiedotteessa 4.2.2026 on kerrottu asiakasperheiden oikeudesta jättää kirjallinen mielipide Aarrelaivan toiminnan päättämisestä 11.2.2026 mennessä osoitteeseen kirjaus@laukaa.fi. Määräaikaan mennessä kirjallisia kannanottoja on saapunut yhteensä kolme kannanottoa ja ne ovat tämän päätösesityksen oheismateriaalina.
Lisäksi Aarrelaivan asiakasperheille ja muille asiasta kiinnostuneille järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus 16.2.2026, jossa käsitellään varhaiskasvatuksen Kirkonkylän palveluverkkoa koskevia asioita ja taustaa palveluverkon tiivistämiselle.
Lapsivaikutukset
Lapsivaikutusten ennakkoarviointi on toteutettu päätösesityksenä olevan liitteen mukaisesti. Aarrelaivan henkilöstöllä ja asiakasperheillä on ollut mahdollista jättää huomioita lapsivaikutusten arviointiin liittyen valmistelun yhteydessä. Lapsivaikutusten ennakkoarviointi esitellään myös 16.2. pidettävässä tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa.
Vaikutukset henkilöstöön
Aarrelaivan päiväkodissa työskentelee tällä hetkellä kahdeksan työntekijää, joista vakituisessa palvelussuhteessa seitsemän henkilöä. Muutos tarkoittaisi henkilöstön kohdalla henkilöstön uudelleensijoittelua muihin yksiköihin. Henkilöstön edustajien kanssa käydään yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut (laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa ja hyvinvointialueilla 449/2007) pääsopijajärjestöjen JUKO ry:n ja JHL:n edustajien kanssa. Yhteistoimintaneuvottelut käydään ajalla 2.2.2026-16.2.2026. Aarrelaivan päiväkodin henkilöstölle on pidetty tiedotustilaisuus tilanteesta ja yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä 26.1.2026. Aarrelaivassa työskentelevä vakituinen henkilöstö pyritään sijoittelemaan Laukaan kunnassa vapautuviin tarvittaviin tehtäviin 1.8.2026 alkaen.
Taloudelliset vaikutukset
Päiväkoti Aarrelaivan toimintakulut vuodessa ovat yhteensä n. 435.000 euroa. Lasten ja henkilöstön sijoittuessa toisiin varhaiskasvatusyksiköihin määrärahavaraukset henkilöstökuluille ja lasten ruoka- ja materiaalikustannuksiin on edelleen tehtävä. Muutoksella on vaikutusta Aarrelaivan kiinteistökustannuksiin vähentävästi. Muutoksella arvioidaan olevan 80.000 euron säästövaikutus talousarviovuoteen 2026, sekä 280.000 euron säästövaikutus vuodesta 2027 eteenpäin.
Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola
Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja Maria Kankkio, p. 040 504 2139.