Dynasty tietopalvelu
Laukaan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.03.2026/Pykälä 59


Liitteet
Numero Otsikko
8 Liite 1Asemapiirros, masto Kuusa
(pdf 611.83 kb)
9 Liite 2MRA §64 mukainen selvitys, masto Kuusa
(pdf 5.75 mb)


Kokousasian teksti

 

Poikkeamispäätös, masto Kuusa

 

Kunnanhallitus 09.03.2026 § 59  

94/10.03.00.02/2026  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää poikkeamisen 42 metrisen maston ja siihen liittyvän laitetilan (7,6 m²) rakentamiselle yleiskaavan maa- ja metsätalousalueelle (M-1).
Hankkeen toteuttamisessa on huomoitava Keski-Suomen elinvoimakeskuksen lausunnon sisältö ja haettava maantien 16756 liittyvälle huoltoliittymälle lupa.

Päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaisuudesta lukien, jonka aikana rakentamislupaa on haettava.

 

Perustelu: Ottaen huomioon suunnitellun rakentamishankkeen luonne suhteessa voimassa olevan yleiskaavan sisältöön ja hankkeen arvioitavissa olevat vaikutukset, ei hanke aiheuta rakentamislain 57 §:ssä mainittuja kielteisiä vaikutuksia: 

-     Ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle: Suunniteltu masto sijoittuu yleiskaavan M-1 -alueelle, jonka pääasiallinen käyttötarkoitus on maa- ja metsätalouden harjoittaminen. Maston ja siihen liittyvän laitetilan käyttämä pinta-ala on suhteellisen vähäinen, eikä hanke estä tai merkittävästi rajoita alueen käyttämistä sitä kaavan mukaiseen tarkoitukseen. Hanke ei muuta alueen pääasiallista maankäyttöä eikä aiheuta sellaista maankäytöllistä vaikutusta, joka vaikeuttaisi yleiskaavan toteuttamista tai alueiden käytön muuta järjestämistä. Näin ollen poikkeamisesta ei aiheudu haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle eikä alueiden käytön muulle järjestämiselle.

-     Ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista: Hankkeen rakennuspaikalla ei ole tehty havaintoja luonnonsuojelun kannalta merkittävistä kohteista. Alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee suojeltu Kuusankosken vesialue. Hankkeen toteuttamisen ei vaaranna vesialueen suojelun tavoitteita.

-     Ei vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista: Hanke sijoittuu maakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristön (Kuusankosken kulttuurimaisema) eteläreunaan. Hankkeesta on pyydetty Keski-Suomen museon lausunto, jossa on todettu, että toimenpiteellä ei ole merkittäviä vaikutuksia maisman kulttuurihistoriallisiin arvoihin. Hankealueella ei tiedetä olevan muinaisjäännöksiä eikä alueella ole suojeltavaa rakennuskantaa.

-     Ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen eikä muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia: Rakennuspaikka on liitettävissä liikenneverkkoon. Masto aiheuttaa maisemavaikutuksia ja erottuu ympäristöstään yltäessään puiden latvuston yläpuolelle, mutta vaikutukset eivät ole merkittäviä.

 

Rakennushankkeelle on esitetty rakentamislaissa 57 §:ssä poikkeamiselle säädetyt oikeudelliset edellytykset ja erityinen syy kokonaisharkintaan perustuen.

 

Sovelletut säännökset:  RakL 57§, RakL 64§, RakL 185§, RakL 79§, RakL 187§, MRA 86§, hallintosääntö 27§

 

Päätös Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus Hakija

 Digita Towers Oy

 

 Rakennuspaikka

 Kiinteistö: 410-409-94-1 Pikkumetsä

 Pinta-ala: koko kiinteistö 1,29 ha (ktj), vuokra-ala noin 150 m²

 Osoite: Vilppulantie, Kuusa

 

 Kaavat, ympäristöarvot ja vesihuolto

 Alueella on voimassa Kuusan kylän yleiskaava, jonka kunnanvaltuusto on hyväksynyt 10.12.2001 § 61. Hanke sijoittuu yleiskaavan maa- ja metsätalousvaltainen alueelle (M-1). Kaavamääräyksen mukaan maanomistajien muu kuin maatilatalouteen kuuluva rakennusoikeus on siirretty AP-, AP-1-, AP-2, RA- ja RM- alueille.

 

 Hankealueelle ei sijoitu erityisiä luonto-arvoja (laji.fi viranomaisporttaali). Alue sijoittuu noin 70 m etäisyydelle Kuusankosken rannasta. Kuusaankoski on suojeltu koskiensuojelulain nojalla ja on myös osa Vatianjärven-Saraaveden alue Natura 2000 -suojelualuetta. Kuusaankosken alue on määritelty maakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

 

 Alue sijoittuu vesihuollon toiminta-alueelle.

 

 Rakennushankkeen tiedot

 42 metriä korkea vapaastiseisova ristikkomasto ja siihen liittyvä laitetila. Kerrosala 7,6 m².

 

 Naapureiden kuuleminen

 Hankkeesta on kuulutettu paikallislehdessä 22.1.2026 ja hakemus on ollut nähtävillä 22.1.-5.2.2026. Naapurit on kuultu kirjeitse eikä heillä ole huomautettavaa hankkeeseen.

 

 Hankealue rajautuu maanteiden 16756 (Vilppulantie) ja 637 (Suolahdentie) tiealueisiin, jonka vuoksi hankkeesta on pyydetty ja saatu lausunto Keski-Suomen elinvoimakeskukselta. Lausunnon pääsisältö:

-        Maanteiden 16756 ja 673 suoja-alueet ulottuvat 20 metrin päähän tien keskilinjasta. Rakennusta ei saa pitää maantien suoja-alueella (Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä 44 §). Kun telemasto ja laitetila sijoitetaan maanteiden 16757 ja 637 suoja-alueiden ulkopuolella, ei Keski-Suomen elinvoimakeskuksen liikenneosastolla ole huomautettavaa niiden sijainnista.

-        Keski-Suomen elinvoimakeskus suhtautuu kielteisesti puhdistettujen jätevesien tai hulevesien johtamiseen maantien sivuojaan.

-        Maantieltä 16756 on kulkuyhteys kiinteistölle yksityistieliittymän kautta. Suomen Väylät karttapalvelun mukaan liittymän inventointiin perustuva käyttötarkoitus on: maa- ja metsätalous, jatkeena tie. Maston huoltoliittymälle tulee hakea nykyisen liittymän käyttötarkoituksen muuttuessa lupa. Lupaa tulee hakea elinkeinon harjoittamiseen tai erityiskäyttöön tarkoitetulle liittymälle. Liittymälupakäsittelyssä annetaan tarkemmat ohjeet ja ehdot liittymän rakentamiseksi. Mastosta ja laitetilasta ei saa aiheutua näkemähaittaa liikenteelle.

 

Hankealue sijoittuu maakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön, jonka vuoksi hankkeesta on pyydetty ja saatu lausunto Keski-Suomen museolta. Lausunnon pääsisältö:

-        Keski-Suomen museo katsoo, että toimenpiteellä ei ole oleellista vaikutusta maiseman kulttuurihistoriallisiin arvoihin.

-        Keski-Suomen museolla ei ole huomautettavaa poikkeamispäätös- ja rakentamislupa-asiaan arkeologisen kultturiperinnön eikä rakennetun kulttuuriympäristön osalta.

 

 

 Rakentamisrajoitus, josta poikkeamista haetaan

 Hanke poikkeaa yleiskaavassa alueelle osoitetusta käyttötarkoituksesta, jonka vuoksi rakentaminen edellyttää RakL §57 mukaista poikkeamislupaa.

 

 Hakemuksessa esitetyt perustelut sekä arvio hankkeen keskeisistä vaikutuksista

 Telecom-maston (42m) ja siihen liittyvän laitetilan (7,6m²) rakentaminen yleiskaavan maa- ja metsätalousalueelle. Vapaasti seisova putkiristikkomasto (ei haruksia). Pienehkö vuokra-alue (n. 150m²). Huoltotien leveys n. 4 metriä.

 

 Perustus tehdään joko paikalla valettavalla betonianturalla tai kallioperustuksena. Perustus saatetaan joutua paaluttamaan, mikäli maapohja sitä vaatii.

 

 Maadoitusverkko upotetaan maaperään perustan ja laitetilan ympärille. Maanrakennustyöt rajoittuvat maston ja laitetilan alueelle. Kulkua rakennusaikana, jonka jälkeen vain satunnaista huoltokäyntiä, 1-2 krt/vuosi. Laitetila tuodaan rakentamispaikalle valmiiksi koottuna ja nostetaan elementtiperustuspalkkien päälle. Masto tuodaan tehtaalta osissa ja kasataan rakentamispaikalla nosturiauton avulla. Laitetila liitetään sähköverkkoon ja kuituyhteyteen.

 

 Poiketaan yleiskaavan maa- ja metsätalousalueen määräyksistä.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Valmistelija kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt, p. 0400 317 759

 

Toimenpiteet <lisää jakelutiedot>