RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 32
Teknisen palvelualueen investointiosan käyttösuunnitelma nro 2/2026
Tekninen lautakunta 10.03.2026 § 32
54/02.02.00.01/2026
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä investointiosan käyttösuunnitelman nro 2/2026 liitteen mukaisesti.
Päätös Pykälää esiteltäessä vs. tilapalvelupäällikkö Anu Tammenoksa ehdotti, että kohdentamatonta investointimäärärahaa kohdennetaan Sararannan perusparannuksen loppuunsaattamiseen selostuksesta poiketen 20.000 euroa enemmän. Syynä kustannusten ylittyminen. Ehdotus on, että valtuuston myöntämää kohdentamatonta määrärahaa kohdennetaan Sararannan perusparannukseen 96.000 euroa ennakoitua enemmän. Kohdentamatonta määrärahaan jäisi jakamatta tämän jälkeen 404.000 euroa.
Keskustelun kuluessa Amanda Vilhunen ehdotti, ettei Teknisen palvelualueen investointiosan käyttösuunnitelmaa nro 2/2026 hyväksytä. Ehdotus ei saanut kannatusta.
Tekninen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Amanda Vilhunen esitti eriävän mielipiteen.
Selostus Hallintosäännön 71 §:n mukaisesti valtuusto hyväksyy talousarviossa toimielimille tehtäväkohtaiset ja hankekohtaiset toimintatavoitteet, määrärahat ja tuloarviot. Kunnanhallitus ja lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat. Valtuusto hyväksyi vuoden 2026 talousarvion kokouksessaan 8.12.2025 § 82. Teknisen lautakunnan on vastuualueeltaan hyväksyttävä käyttösuunnitelmat.
Investointiosan käyttösuunnitelmaan nro 2 on otettu vuoden alkupuolella toteutukseen tulevia kohteita ja niitä kohteita, joille arvioidaan kertyvän kustannuksia koko vuoden ajan.
Pienille investoinneille hyväksytystä kohdentamattomasta määrärahasta (=630.000 €) jaetaan tässä vaiheessa 76.000 €. Määräraha kohdentuu Sararannan perusparannuksen loppuunsaattamiseen. Jakamatta jää tässä vaiheessa 424.000 €.
Nyt hyväksyttävänä olevan investointiosan käyttösuunnitelman kustannusarviot ovat alustavia. Kustannukset tarkentuvat suunnittelun edetessä. Valtuuston päättämät määrärahat ovat kuitenkin sitovia. Käyttösuunnitelmaa tarkistetaan tarvittaessa lautakunnan päätöksellä.
Esittelijä Tekninen johtaja Janne Laiho
Valmistelija vs. tilapalvelupäällikkö Anu Tammenoksa, puh. 040 6630 285