Dynasty tietopalvelu
Laukaan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 17.03.2026/Asianro 42


Liitteet
Numero Otsikko
7 Liite 1Iltapäivätoiminnan periaatteet 2026-2027
(pdf 79.54 kb)

Kokousasian teksti

 

Perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan järjestäminen lukuvuonna 2026-2027

 

Sivistyslautakunta 17.03.2026    

206/12.00.00.02/2026  

 

Päätösehdotus

Sivistyslautakunta päättää, että perusopetuslain mukaista iltapäivätoimintaa järjestetään lukuvuonna 2026-2027 koulujen toiminta-aikana Laukaan kirkonkylän, Leppäveden, Lievestuoreen ja Vihtavuoren kouluilla edellyttäen, että kuhunkin ryhmään osallistuu vähintään kaksitoista (12) oppilasta. Lisäksi Kuhaniemen, Kuusan, Hietasyrjän, Satavuon ja Vehniän kouluilla järjestetään toimintaa edellyttäen, että ryhmään osallistuu vähintään kahdeksan (8) oppilasta. Päätös koskee vuosiluokkien 1-2 oppilaita, sekä muiden vuosiluokkien osalta perusopetuslain 20 c §:ssä ja 20 i §:ssä tarkoitettua tukea saavia oppilaita. Kevätlukukauden osalta iltapäivätoiminnan järjestämisestä päätetään erikseen.

Lisäksi sivistyslautakunta päättää että Laukaassa perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan järjestämisessä noudatetaan liitteen 1 mukaisia periaatteita.  

 

Päätös

 

 

Selostus Perusopetuslain 48 §:ssä säädetään aamu- ja iltapäivätoiminnan ta­voit­teis­ta ja perusteista sekä toiminnan järjestämisestä ja laa­juu­des­ta.

 

Perusopetuslain 48 §:n mukaan toiminnan ta­voit­tee­na on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tun­ne-elä­män kehitystä ja eettistä kasvua. Lisäksi lain mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tulee edistää lasten hyvinvointia ja ta­sa-ar­voi­suut­ta yhteiskunnassa sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä osal­li­suut­ta. Lain mukainen toiminta koskee 1-2 vuosiluokkien op­pi­lai­ta, sekä muiden vuosiluokkien perusopetuslain 20 c ja i § mukaista tukea saavia oppilaita kun­nan päättämässä laajuudessa.

 

Kunta voi järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa itse tai yhdessä mui­den kuntien kanssa, taikka hankkia palvelut muulta julkiselta tai yk­si­tyi­sel­tä palvelujen tuottajalta. Kunta voi myös hankkia palvelut an­ta­mal­la tähän tarkoitukseen avustusta palvelujen tuottajalle.

 

Lukuvuonna 2026-2027 iltapäivätoimintaa on tarkoitus tarjota Hietasyrjän, Kuhaniemen, Kuusan, Satavuon, ja Vehniän kouluilla, sekä ostopalveluna Vihtavuoren, Leppäveden ja Kirkonkylän kouluilla (Turvalliset jälkkärit) sekä Lievestuoreen koululla (Lievestuoreen Setlementti).

 

Toiminnan järjestämisen periaatteet lukukaudella 2026-2027:

         Toimintaa järjestetään klo 12-16:30 välillä 

         Iltapäivätoiminta on maksullista kunnan päättämän hinnaston mukaisesti 

         Iltapäivätoimintaan ei järjestetä kuljetuksia, vaan se on vaihtoehto perusopetuslain mukaiselle kuljetukselle. Huoltaja vastaa iltapäivätoimintaan osallistuvan oppilaan kuljetuksista kotiin, tai yksiköiden välillä 

         Iltapäivätoimintaa ei järjestetä koulun loma-aikoina 

         Aamutoimintaa ei järjestetä 

         Ryhmissä on pääsääntöisesti 1 ohjaaja/alkava 12-15 lapsen ryhmä 

 

 

Vammaispalvelulain mukaisen lyhytaikaisen hoivan järjestäminen kuuluu hyvinvointialueelle. Se on kuitenkin toteutettu lukuvuonna 2025-2026 Laukaan kunnan toimesta, perustuen sopimukseen hyvinvointialueen kanssa. Hyvinvointialue on irtisanonut sopimuksen 31.3.2025. Uutta sopimusta ei ole vielä tehty. Palvelua on järjestetty irtisanotun sopimuksen ehdoilla ja hyvinvointialueen kustantamana. Lukuvuonna 2026-2027 toiminta tulee perustumaan uuteen sopimukseen, mikäli sellainen syntyy hyvinvointialueen kanssa. Vaihtoehtoisesti hyvinvointialue huolehtii itse palvelun järjestämisestä. Mahdollinen sopimus tuodaan hyväksyttäväksi sivistyslautakuntaan.  

 

Iltapäivätoimintaan tulee hakea kunnan edellyttämällä ta­val­la. Lain mukaisesti kunnan tulee etukäteen ilmoittaa aamu- ja il­ta­päi­­toi­min­nan järjestämispaikoista, toiminnan alkamis- ja päät­ty­mis­ajan­koh­das­ta sekä siitä, miten sen järjestämään tai hankkimaan iltapäivätoimintaan haetaan. Otettaessa lapsia il­ta­päi­­toi­min­taan heihin on sovellettava yhdenvertaisia va­lin­ta­pe­rus­tei­ta.

 

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Valmistelija <lisää valmistelijafraasi>

 

Toimenpiteet <lisää päätöksen jakelutiedot ja mahdollinen jatkokäsittely>