Dynasty tietopalvelu
Laukaan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 17.03.2026/Asianro 37


Kokousasian teksti

 

Vapaa-aikapalveluiden ohjatun liikunnan hinnasto 1.1.2026 alkaen

 

Sivistyslautakunta 17.03.2026    

659/02.05.00.00/2025  

 

Päätösehdotus

Sivistyslautakunta päättää tarkistaa kesäajan ohjattujen liikuntaryhmien maksuja siten, että uudet hinnat tulevat voimaan 1.5.2026 alkaen.

 

Päätös

 

 

Selostus Sivistyslautakunta päätti liikuntapalveluiden hinnastosta ja uusista toimintakausista kokouksessaan 18.11.2025 § 117. Päätöksen mukaisesti vapaa-aikapalveluiden liikuntaryhmissä otettiin käyttöön kolme maksukautta: syyskausi (syys–joulukuu), kevätkausi (tammi–toukokuu) ja kesäkausi (kesä–elokuu).

 

 Kunnan taloudellinen tilanne on alkuvuoden 2026 aikana edelleen heikentynyt, ja talouden tasapainottamiseksi kunnan eri palveluissa on tarkasteltu mahdollisuuksia lisätä toimintatuottoja. Tästä syystä myös vapaa-aikapalveluiden kesäajan liikuntatoiminnan maksuja on arvioitu uudelleen.

 

 Kesäajan liikuntaryhmien osallistumismaksuja esitetään korotettavaksi yhtenäisesti ja ryhmäkohtaisesti kohtuullisella tavalla. Maksujen korotuksella pyritään lisäämään liikuntapalveluiden tuloja sekä turvaamaan toiminnan jatkuvuutta taloudellisesti haastavassa tilanteessa.

 

 Kesäajan liikuntaryhmiin on suunniteltu viisi (5) kokoontumiskertaa, uimakouluihin kahdeksan (8) kokoontumiskertaa ja omatoimisiin ryhmiin kymmenen (10) kokoontumiskertaa.

 

 Esitys uusista hinnoista on seuraava:

 

  Kesäajan ohjatut liikuntaryhmät 1.5.2026 alkaen

  (euroa / henkilö)

 

 Rantauimakoulut    32

 Lasten ja nuorten kesäliikuntaryhmät   20

 Kuntosaliryhmät    20

 Ulkoliikuntaryhmät    20

 Omatoimiset/vertaisohjatut liikuntaryhmät  20

 

 Hinnat ovat voimassa 1.5.2026 alkaen.

 

 Ryhmät laskutetaan kauden lopussa toteutuneen toiminnan mukaisesti. Poikkeustilanteissa hinnastoon voidaan tehdä muutoksia vapaa-aikajohtajan erillisratkaisulla.

 

 Kunnan talouden tasapainottamistoimenpiteiden vuoksi myös liikuntapalveluiden syys- ja kevätkausien maksuja tullaan tarkistamaan. Syksyn hinnaston valmistelu on parhaillaan käynnissä, ja asia tuodaan sivistyslautakunnan päätettäväksi myöhemmin erikseen.

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Valmistelija Vapaa-aikajohtaja Salla Turpeinen, p. 050 473 0121

 

Toimenpiteet/jakelu Kulttuuri- ja liikuntakoordinaattori Satu Rautiainen

 

 

 

 

 

 

Sivistyslautakunta 18.11.2025 § 117 

 

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä esitetyn liikuntapalveluiden hinnaston ja uudet toimintakaudet 1.1.2026 alkaen toistaiseksi.

 

Päätös Sivistysjohtajan esitys hyväksyttiin.

 

Selostus Vapaa-aikapalvelut järjestää liikuntalain (390/2015) mukaisia liikuntapalveluita sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa Laukaan kunnassa eri kohderyhmille ympäri vuoden. Palvelu on suunnattu pääosin erityisryhmiin kuuluville, senioreille ja terveytensä kannalta liian vähän liikkuville. Osa toiminnasta on maksullista ja osa maksutonta.

 

 Vapaa-aikapalveluiden liikuntaryhmiin otetaan jatkossa käyttöön kolme (3) maksukautta: syyskausi (syys-joulukuu), kevätkausi (tammi-toukokuu) ja kesäkausi (kesä-elokuu). Liikuntaryhmien toiminta on kuvattu kunnan verkkosivuilla ja lisäksi toiminnasta tiedotetaan asiakkaita ryhmissä, somekanavissa, tapahtumissa ja muissa kohtaamisissa.

 

  Liikuntapalveluiden hinnoista päättää sivistyslautakunta. Nyt päätöksenteossa olevassa ohjatun liikunnan hinnastossa ei ole merkittäviä muutoksia aiempaan, ja suuria hinnankorotuksia on pyritty välttämään. Maltillista korotusta esitetään kuntosali-, vesiliikunta- ja muihin liikuntaryhmiin, joiden toimintakauden maksu muutetaan lukuvuosiperusteisesta laskutusmallista kahteen lukukauteen. Lukukausien hinnat olisivat jatkossa 25 euroa/ryhmä, jolloin aiempaan verrattuna lukuvuoden kokonaishinta nousee viisi (5) euroa. (Sivistyslautakunta 12.11.2024 § 106.) Myös kesäliikuntaryhmien hintoja esitetään nostettavaksi 5 euroa/ryhmä. Tämän arvioidaan tuovan lisätuloja noin 1 200 euroa vuodessa.

 

 Erityisliikuntakorttiin sisältyvien uintikertojen määrää joudutaan taloudellisista syistä rajoittamaan kuudesta kerrasta neljään. Tämän arvioidaan tuovan säästöä noin 3 000 euroa vuosittain. Erityisliikuntakortin uintikerrat ostetaan Peurungasta. Erityisliikuntakortin piiriin kuuluvien kuntalaisten liikunnan edistämiseksi kunnassa on tarjolla myös useita muita palveluita, kuten maksuton liikuntaneuvonta sekä maksuttomat ja edulliset liikuntaryhmät eri ikäryhmissä.

 

  Liikuntaryhmien hinnat on eritelty liitteessä. Poikkeustilanteissa hinnastoon voidaan tehdä muutoksia vapaa-aikajohtajan erillisratkaisulla.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Valmistelija Vapaa-aikajohtaja Salla Turpeinen, p. 050 473 0121