RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 17.03.2026/Asianro 38
Päiväkoti Jokiniemen toiminnan lopettaminen 1.8.2026 alkaen
Sivistyslautakunta 17.03.2026
173/12.07.00.00/2026
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että toiminta päiväkoti Jokiniemessä päättyy 1.8.2026 alkaen.
Päätös
Selostus Päiväkoti Jokiniemi sijaitsee Laukassa Kirkonkylän alueella. Päiväkoti Jokiniemen toiminta on kunnan omaa toimintaa, ja kiinteistö on Laukaan kunnan omistama kiinteistö. Päiväkoti Jokiniemessä on yhteensä 21 varhaiskasvatuspaikkaa.
Sivistyslautakunta on kokouksessaan 10.2.2026 päättänyt palveluverkkoa koskevien säästöjen valmistelusta kiireellisesti vuotta 2026 koskien. Varhaiskasvatuksen palveluverkkoa on tarkasteltu suhteessa vapautuviin hoitopaikkoihin huomioiden keskitetyn varhaiskasvatukseen haun ja esiopetukseen ilmoittautumisen aikana saapuneet hakemukset palveluntarpeineen. Varhaiskasvatuksen palveluverkkoa on mahdollista tiivistää 1.8.2026 siten, että päiväkoti Jokiniemen toiminta lopetetaan ja järjestetään palvelu Kirkonkylän alueen muissa varhaiskasvatusyksiköissä.
Laukaan kunnan haastava taloustilanne huomioon ottaen on varmistuttava siitä, että hoitopaikat ovat tehokkaassa käytössä ja vältettävä ylimääräisiä kustannuksia, kuten kiinteistöön ja kiinteistön hoitoon liittyviä kustannuksia. Tiivistämällä varhaiskasvatuksen palveluverkkoa voidaan myös varmistaa, että varhaiskasvatustoiminta on tarkoituksenmukaista ja kustannustehokasta. Suuremmissa varhaiskasvatusyksiköissä aukioloajat palvelevat paremmin perheiden tarpeita ja koulujen loma-aikoina toteutettavat sulkuajat ovat vähäisempiä.
Palvelun järjestäminen
Jokiniemen päiväkodin asiakasperheitä on tiedotettu Jokiniemen päiväkodin toiminnan sulkemisen valmistelusta tiedotteella 11.2.2026. Perheitä on pyydetty jättämään siirtotoivehakemus uudesta hoitopaikasta varhaiskasvatuksen sähköisen järjestelmän kautta 18.2.2026 mennessä. Keskitetty haku varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen ilmoittautuminen on ollut käynnissä ajalla 22.1-8.2.2026, jonka jälkeen käytettävissä on olleet tuoreet tiedot palveluntarpeesta tulevalle syksylle. Jokiniemessä tällä hetkellä oleville lapsille saadaan järjesteltyä uusi hoitopaikka Kirkonkylän alueelta.
Jokiniemen asiakasperheille on lähteneessä varhaiskasvatuspalvelujen tiedotteessa 11.2.2026 on kerrottu asiakasperheiden oikeudesta jättää kirjallinen mielipide Jokiniemen päiväkodin toiminnan päättämisestä 18.2.2026 mennessä osoitteeseen kirjaus@laukaa.fi. Määräaikaan mennessä kirjallisia kannanottoja on saapunut yhteensä neljä (4) ja ne ovat tämän pykälän oheismateriaalina (yksi kannanotoista sisältää salassa pidettävää tietoa, joten se esitellään kokouksessa).
Lisäksi Jokiniemen ja Aarrelaivan päiväkotien asiakasperheille ja muille asiasta kiinnostuneille on järjestetty tiedotus- ja keskustelutilaisuus 16.2.2026, jossa on käsitelty varhaiskasvatuksen Kirkonkylän palveluverkkoa koskevia asioita ja taustaa palveluverkon tiivistämiselle.
Lapsivaikutukset
Lapsivaikutusten ennakkoarviointi on toteutettu päätösesityksenä olevan liitteen mukaisesti. Jokiniemen henkilöstöllä ja asiakasperheillä on ollut mahdollista jättää huomioita lapsivaikutusten arviointiin liittyen valmistelun yhteydessä. Lapsivaikutusten ennakkoarviointi on esitelty myös 16.2.2026 pidetyssä tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa.
Vaikutukset henkilöstöön
Jokiniemen päiväkodissa työskentelee tällä hetkellä neljä työntekijää, joista vakituisessa palvelussuhteessa kolme henkilöä. Muutos tarkoittaisi henkilöstön kohdalla henkilöstön uudelleensijoittelua muihin yksiköihin. Henkilöstön edustajien kanssa on käyty yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut (laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa ja hyvinvointialueilla 449/2007) pääsopijajärjestöjen JUKO ry:n ja JHL:n edustajien kanssa. Yhteistoimintaneuvottelut on käyty ajalla 19.2.2026-6.3.2026. Jokiniemen päiväkodin henkilöstölle on pidetty tiedotustilaisuus tilanteesta ja yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä 12.2.2026. Jokiniemessä työskentelevä vakituinen henkilöstö pyritään sijoittelemaan Laukaan kunnassa vapautuviin tarvittaviin tehtäviin 1.8.2026 alkaen.
Taloudelliset vaikutukset
Päiväkoti Jokiniemen toimintakulut vuodessa ovat yhteensä noin 275.467 euroa (TP 2025). Lasten ja henkilöstön sijoittuessa toisiin varhaiskasvatusyksiköihin määrärahavaraukset henkilöstökuluille ja lasten ruoka- ja materiaalikustannuksiin on edelleen tehtävä. Muutoksella on vaikutusta Jokiniemen kiinteistökustannuksiin vähentävästi. Lisäksi Jokiniemen päiväkodin kiinteistö on toiminnan päätyttyä mahdollista myydä. Muutoksella arvioidaan olevan 80.000 euron säästövaikutus talousarviovuoteen 2026, sekä 260.000 euron säästövaikutus vuodesta 2027 eteenpäin.
Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola
Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja Maria Kankkio, p. 040 504 2139.