RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 17.03.2026/Asianro 39
Esiopetuksen järjestämispaikat lukuvuonna 2026-2027
Sivistyslautakunta 17.03.2026
675/12.00.00.02/2025
Päätösehdotus 1. Esiopetusta järjestetään lukuvuonna 2026-2027 Satavuon ja Vehniän kouluilla. 2. Esiopetusryhmä lukuvuonna 2026-2027 muodostetaan seuraaviin varhaiskasvatuksen yksiköihin: Hulina, Kirkonkylän päiväkoti, Laukaan Aurinko, Laulupuu, Leppäveden päiväkoti, Lievestuoreen päiväkoti, Vihtavuoren päiväkoti, Sävelmaa, Viilinki sekä Elämyspäiväkoti Kuusenkärkkäät.
Päätös
Selostus Laukaan kunnassa perusopetuslain mukaista esiopetusta järjestetään sekä koulujen että päiväkotien yhteydessä. Esiopetuksen lisäksi päiväkotien yhteydessä järjestetään esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta varhaiskasvatuslain mukaisin perustein.
Lähtökohtana esiopetuspaikkojen muodostamisessa on, että ilmoittautumisten perusteella esiopetusryhmään tulee vähintään seitsemän (7) lasta. Perheellä on mahdollisuus esittää hakutoive esiopetukseen ilmoittautumisen yhteydessä. Esiopetukseen sijoittelu tehdään kuntatasoisesti yhteistyössä perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen välillä saatujen hakijamäärien ja alueen varhaiskasvatuspaikkatilanteen pohjalta. Lähtökohtana esiopetukseen sijoittelussa on lapsen lähialueen esiopetusryhmä. Esiopetusvuonna tehdään yhteistyötä lapsen tulevan lähikoulun kanssa lapsen koulun aloitusta ajatellen. Esiopetuspaikkoihin sijoittelua sovitellaan siten, että sopivat esiopetusryhmät saadaan muodostettua sekä kouluihin, että päiväkoteihin. Varhaiskasvatuksessa ryhmän maksimikoko on 21 lasta, mikäli lapsella on esiopetuksen lisäksi varhaiskasvatuksen tarvetta.
Esiopetuksen oppilailla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen
samoin edellytyksin kuin luokkien 1-2 oppilailla.
Sivistyslautakunnan 17.2.2026 (§25) tekemän päätöksen mukaan, jos lapsi on päivän aikana pelkässä ja kuljetussäännön mukaiset kuljetuskriteerit täyttyvät, lapsella on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Kuljetukset pyritään järjestämään peruskoulun oppilaiden kuljetuksien yhteydessä.
Tapauksissa joissa esikoululainen päivän aikana osallistuu myös varhaiskasvatukseen mutta päivä alkaa tai päättyy esiopetuksessa, lapsi on oikeutettu kuljetuskriteereiden mukaiseen kuljetusavustukseen. Kuljetusta ei tällöin järjestetä, vaan huoltajat huolehtivat esikoululaisen kuljettamisesta. Kuljetusavustus määräytyy joukkoliikennetaksan mukaisesti.
Jos huoltaja haluaa lapsensa muuhun kuin tälle osoitettuun esiopetuspaikkaan, oppilaaksi ottamisen edellytykseksi asetetaan, että huoltaja vastaa itse oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuneista kustannuksista. Laukaan kunta osoittaa paikan lapsen koulupiirialueen esiopetusryhmästä eikä esimerkiksi myönnä palveluseteliä toiseen kuntaan esiopetuksen järjestämiseksi.
Esiopetukseen ilmoittautuminen on ollut käynnissä ajalla 22.1-8.2.2026. Esiopetuksen lukuvuoden 2026-2027 suunnittelussa on tehty yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen välillä. Lukuvuodelle 2026-2027 esiopetukseen on ilmoittautunut yhteensä 217 lasta, joista 188 lasta on ilmoittautunut varhaiskasvatuksen esiopetusryhmiin. Koulujen esiopetusryhmiin ilmoittautuneiden määrä on viime vuosina vähentynyt ja hakijoiden tarve on painottunut päiväkoteihin, koska lapsilla on hyvin usein tarve esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen.
Esiopetukseen sijoittumista on tarkasteltu alueellisena yhteistyönä huomioiden hakijoiden varhaiskasvatuksen tarpeet ja ryhmäkoot. Esiopetusryhmien muodostamiseen lukuvuodelle 2026-2027 on vaikuttanut palveluverkon tiivistäminen erityisesti Kirkonkylän alueella. Päiväkoti Aarrelaivaa on päätetty lakkauttaa sivistyslautakunnan päätöksellä 17.2.2026 § 24, Jokiniemen päiväkodin toiminnan lopettamista käsitellään sivistyslautakunnan kokouksessa 17.3.2026. Muutokset on huomioitu esioppilaita sijoitellessa.
Esiopetusryhmiä esitetään muodostettavaksi vuodelle 2026-2027 vähemmän kuin lukuvuonna 2025-2026, jotta esiopetuksen toiminta saadaan suunniteltua mahdollisimman taloudellisesti tarkoituksenmukaisella tavalla esiopetuksen tavoitteet huomioiden. Aarrelaivan ja Jokiniemen päiväkotien esiopetusikäiset lapset sijoitellaan Kirkonkylän alueen toisiin varhaiskasvatusyksiköihin esiopetukseen, huomioiden esiopetuksen ja esiopetusta täydentävän varhaiskasvatuksen lakisääteiset mitoitukset ja ryhmäkoot.
Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola
Valmistelija Valmistelija: varhaiskasvatuksen johtaja Maria Kankkio, p. 040 504 2139, sivistysjohtaja Jussi Silpola, p. 0400 250 743.