RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 91
Kunnan virallisen osoitteen vaihtuminen
Kunnanhallitus 20.04.2026 § 91
247/00.01.01.01/2026
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että 1.6.2026 alkaen Laukaan kunnan virallinen käyntiosoite on Kantolantie 10a, 41340 Laukaa. Virallisena postiosoitteena säilyy Laukaan kunta, PL 6, 41341 Laukaa .
Päätös
Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin.
Selostus Laukaan kunnan virallinen osoite on muuttumassa, kun kunnanviraston väistötiloista luovutaan ja toiminnot hajasijoittuvat eri kunnan yksiköihin. Hallintopalvelut sijaitsevat jatkossa Akron tiloissa osoitteessa Kantolantie 10 a, 41340 Laukaa. Kirjaamoon saapuva posti käsitellään ja jatkojaellaan hallintopalveluissa, joten postiosoitteen on syytä olla siinä toimipisteessa, jossa myös hallintopalveluiden henkilöstö pääsääntöisesti työskentelee. Kunnalla on myös postilokero-osoite PL6, joka säilyy muutosta huolimatta samana.
Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen
Valmistelija Kunnanjohtaja Linda Leinonen, puh. 040 188 0566
Jakelu / toimenpiteet Kirjaamo tekee tarvittavat osoitteenmuutosilmoitukset Postille ja Suomi.fi:hin.