Kuulutus 36/2026
74/10.02.03/2025
Ilmoitus kaavaluonnoksen nähtävilläolosta.
KIRKONKYLÄ; ROKKAKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAAJENNUS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN.
Kaavaluonnos, nähtävilläoloaika 26.2.–13.3.2026.
Laukaan kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 16.2.2026 §36 asettaa julkisesti nähtäville kaavaluonnoksen Kirkonkylä; Rokkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos, laajennus ja osittainen kumoaminen. Kaavaluonnos pidetään nähtävillä Laukaan kunnan verkkosivuilla (www. laukaa.fi) 26.2.–13.3.2026 välisen ajan.
Suunnittelualue sijoittuu Laukaan kirkonkylälle Rokkakankaan teollisuusalueelle, sen länsi- ja eteläpuolisille metsäalueille sekä pieneltä osin metsän länsipuoliselle Mökkiperän asuinalueelle. Suunnittelualue on osin yksityisten maanomistajien ja osin Laukaan kunnan omistuksessa.
Kaavahanke on alun perin käynnistynyt teollisuusalueen yrittäjien aloitteesta ja tarpeesta, jonka jälkeen myös muutamilla muilla suunnittelualueen yksityisillä maanomistajilla on ilmennyt tarvetta asemakaavan muutokselle tai kumoamiselle. Samassa yhteydessä kunta tarkastelee asemakaavaa yleisemmin maankäytöllisten tarpeiden näkökulmasta. Yleisesti eri maanomistajien tarpeena ja siten kyseisen kaavahankkeen tavoitteena on osin muuttaa ja päivittää sekä osin kumota ja laajentaa alueella voimassa olevia asemakaavoja. Kokonaisuudessaan suunnittelualueen pinta-ala on noin 17,4 hehtaaria, josta muutettavan kaavan ala on noin 12,1 ha, kumottavan kaavan ala noin 5 ha ja kaavan laajennuksen ala noin 0,25 ha.
Mahdolliset mielipiteet kaavaluonnoksesta on jätettävä kirjallisesti kunnalle nähtävilläoloaikana, viimeistään 13.3.2026 osoitteeseen:
Sähköposti: kirjaus@laukaa.fi
Postiosoite: Laukaan kunta, PL 6, 41341 Laukaan kunta
Käyntiosoite: Laukaantie 14, Laukaa kk (käynti vain ajan ajanvarauksella, mielipiteet voi jättää kunnanviraston väistörakennuksen pääsisäänkäynnin luona olevaan punaiseen postilaatikkoon)
Laukaassa 26.2.2026
KUNNANHALLITUS