RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 168
Ruokapalvelukeskuksen hankesuunnitelmapäätöksen toimeenpano
Kunnanhallitus 08.06.2026 § 168
621/10.03.02.01/2024
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää toimeenpanna valtuuston hyväksymän ruokapalvelukeskuksen hankesuunnitelman mukaisen päätöksen 09.12.2024 § 51 muutoksenhausta huolimatta. Ruokapalvelukeskuksen tavoitehintalaskelma päivitetään ja suunnittelu käynnistetään välittömästi.
Päätös
Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin.
Kunnanhallitus totesi, että Amanda Vilhunen on esteellinen asian käsittelyyn (syy: hallintolaki 28.1 § 3, intressijäävi). Hän poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Selostus Kunnanvaltuusto päätti (Valtuusto 09.12.2024 § 51) hyväksyä uuden ruokapalvelu keskuksen hankesuunnitelman. Ruokatuotannossa siirrytään pääosin kylmävalmis- tukseen uusissa ruokapalvelukeskuksen tiloissa. Hyväksytyssä hankesuunnitelmassa päädyttiin vaihtoehtoon 1, jossa rakennetaan Uudisrakennus, T-korttelialueelle, 410- 406-9, osoitteeseen Kankaanpääntie 8, 41350 Laukaa. Rakennuspaikan omistaa Lau- kaan kunta. Alueella on voimassa oleva asemakaava. Kiinteistön lopullinen muoto ja sijoittuminen tontille ratkaistaan jatko suunnittelun yhteydessä.
Valtuuston hankesuunnitelmapäätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen. Valituksessa vaadittiin, että valtuuston päätös on kumottava ja asia on palautettava uudelleen käsiteltäväksi. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on 12.5.2026 antanut päätöksen 1140/2026, jossa se hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan valituksessa ei ole esitetty mitään sellaista, jonka perusteella valtuuston päätös olisi kuntalain 135 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla lainvastainen. Hallinto-oikeuden päätöksestä on mahdollista hakea valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Mikäli lupaa haetaan, pelkkä lupahakemuksen käsittely kestää kuukausia, mahdollisesti pidempään.
Laukaan kunta on vuoden 2026 investointiohjelmassa varautunut ruokapalvelukeskuksen suunnittelun ja rakentamisen kustannuksiin 1.350.000 euron määrärahalla. Hallinto-oikeuskäsittelyn vuoksi rakentamista ei kuitenkaan päästä toteuttamaan tänä vuonna, vaan suurin osa investointivarauksesta siirtyy vuodelle 2027. Vuodelle 2026 kertyy lähinnä suunnittelun ja rakennuttamisen kustannuksia.
Hankkeen tavoitehinta-arvio oli tuolloin hyväksytyssä hankesuunnitelmassa 3.095,000 € alv 0 %. Rakennuskustannukset ovat kuitenkin tuosta hankesuunnitelmavaiheesta muuttuneet ja tavoitehinta-arvio vaatii päivityksen talousarvion 2027 investointivarauksen pohjaksi. Hintakehitystä voidaan arvioida kustannusindeksin mukaan. Haahtela -indeksi on ollut hankesuunnitelman tavoitehinnan laskennan aikaan 96. Tällä hetkellä Indeksi on 98 (+65 000 € alv 0 %, ). Indeksin ennuste antaa syksylle 2026 arvon 100 (+ 130 000 € alv 0 %,).
Kuntalain 39 §:n 2 kohdan mukaan kunnanhallituksen tulee vastata valtuuston päätösten täytäntöönpanosta. Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon. Hallinto-oikeus ei ole kieltänyt päätöksen toimeenpanoa.
Uuden ruokapalvelukeskuksen rakentaminen on yksi keskeinen toimenpide kunnan ensimmäisessä talouden tasapainottamisohjelmassa. Nykyinen ruokapalvelukeskus ei vastaa enää nykyisiä tarpeita ja henkilöstön työsuojelun näkökulmasta terveiden ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaisten työtilojen saaminen on työkyvyn ylläpitämisen näkökulmasta kriittistä.
Koska hallinto-oikeuden näkemys valtuuston päätöksen laillisuudesta on selkeä ja vastaa kunnan omaa näkemystä siitä, että päätöksenteossa ei ole tapahtunut vir-heitä, kunnanhallitukselle esitetään, että valtuuston päätöksen 09.12.2024 § 51 toimeenpano käynnistetään vailla lainvoimaa olevana aloittamalla suunnittelutyö välittömästi. Näin ollen konkreettiseen rakentamiseen päästäisiin kesällä 2027. Toimeenpano ei tee kuntalain 143 §:n tarkoittamalla tavalla valitusta tarpeettomaksi, sillä suunnittelutyössä ei vielä rakenneta mitään konkreettista. Odotettavissa on, että alkuperäinen valtuuston päätös saa lainvoiman ennen kuin konkreettinen rakennustyö alkaa. Mikäli suunnittelutyötä sen sijaan ei käynnistetä nyt, on vaarana, että konkreettinen rakentaminen siirtyy vielä vuodella ja kustannukset nousevat edelleen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen
Valmistelija tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247
konsernipalvelujohtaja Maarit Kaija, puh. 040 351 8605
Jakelu / toimenpiteet