RSS-linkki
Kokousasiat:https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 06.10.2026/Pykälä 113
Kokousasian teksti
Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Sivistyslautakunta 06.10.2026 § 113
Kokouskutsu on toimitettu toimielimen päätöksen mukaisesti toimielimen jäsenille ja muille päätöksessä mainituille, joten kokous todetaan asianmukaisesti koollekutsutuksi, ja mikäli enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla, myöskin päätösvaltaiseksi.
Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi perusopetuksen suunnittelija Eva Hilkamo.