Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 79



 

Laukaan ja Hankasalmen ympäristönsuojelumääräykset

 

LupaValv 22.03.2022 § 26     

Valmistelija: ympäristötarkastaja Arja Sillankorva, p. 040 706 8184

 

Ympäristönsuojelulain (527/2014) 202 §:n mukaan kunta voi antaa lain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia paikallisista olosuhteista joh­tu­via, kuntaa tai sen osaa koskevia yleisiä määräyksiä (kunnan ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räyk­set). 202 §:ssä on säädetty, mitä mää­räyk­set eivät voi koskea ja mitä ne voivat koskea. Kunnan ym­­ris­tön­suo­je­lu­vi­ran­omai­nen voi yksittäistapauksessa myöntää poikkeuksen ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räyk­ses­tä siinä mainituin perustein.

 

Laukaan ja Hankasalmen kunnilla on yhteinen ym­­ris­tön­suo­je­lu­vi­ran­omai­nen ja tämän vuoksi on tarpeellista yhdenmukaistaa myös ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räyk­set. Voimassa olevat määräykset ovat myös monilta osin lakimuutosten myötä vanhentuneet ja puut­teel­li­set. Laukaan määräykset on hyväksytty 13.12.2004 § 45 ja Han­ka­sal­men määräykset 12.3.2012 § 6.

 

Ympäristönsuojelulain 203 §:ssä on säädetty menettelystä kunnan ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räyk­siä annettaessa:

Ennen kunnan ympäristönsuojelumääräysten antamista kunnan on va­rat­ta­va asianomaiselle valtion valvontaviranomaiselle sekä tar­vit­taes­sa muille viranomaisille tilaisuus lausunnon antamiseen. Vai­kut­ta­mis­mah­dol­li­suuk­sien varaamisesta asian käsittelyssä säädetään hal­lin­to­lain 41 §:ssä. Asian valmistelusta on myös tiedotettava kun­nan tietoverkkosivulla.

Kunnan on tiedotettava ympäristönsuojelumääräyksistä yleisesti si­ten kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Määräykset on ol­ta­va saatavilla kunnan tietoverkkosivulla. Ne on lisäksi toimitettava tie­dok­si asianomaiselle valtion valvontaviranomaiselle ja valtion ym­­ris­­lu­pa­vi­ran­omai­sel­le.

 

Ympäristönsuojelumääräysten valmistelutyö aloitettiin Laukaan kun­nan­val­tuus­ton päätöksellä 26.4.2021 § 11 ja Hankasalmen kun­nan­val­tuus­ton päätöksellä 27.5.2021 § 18. Valmistelutyön aloittamisesta tie­do­tet­tiin julkaisemalla tiedote molempien kuntien verkkosivuilla.

 

Ympäristönsuojelumääräysten luonnos on ollut yleisesti nähtävillä Lau­kaan ja Hankasalmen kuntien verkkosivuilla 5.1.2022 - 4.2.2022. Kuu­lu­tus on julkaistu molempien kuntien verkkosivuilla sekä 5.1.2022 Laukaa-Konnevesi-lehdessä ja Hankasalmen sanomissa.

 

Ympäristönsuojelumääräysten luonnoksesta on pyydetty lau­sun­to­pyyn­nöl­lä 5.1.2022 lausuntoa seuraavilta tahoilta: Keski-Suomen Ely-kes­kus, Hankasalmen kunnan hallintokunnat, Laukaan kunnan hal­lin­to­kun­nat, Jyväskylän seudun jä­te­lau­ta­kun­ta, Sydän-Suomen jä­te­lau­ta­kun­ta, Keski-Suomen Pe­las­tus­lai­tos, Laukaan ym­­ris­­ter­vey­den­huol­to, Jyväskylän ym­­ris­­ter­vey­den­huol­to, Laukaan ja Han­ka­sal­men kuntien maaseutuhallinto, Kan­gas­nie­men kunta, Jy­väs­ky­län kaupunki, Konneveden kunta, Piek­­mäen kaupunki, Rau­ta­lam­min kunta, Toivakan kunta, Uu­rais­ten kunta ja Äänekosken kau­pun­ki. Saapuneet lausunnot ja niihin laa­di­tut vastineet ovat esi­tys­lis­tan ohessa. Lausunnot on huomioitu ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räyk­siä viimeisteltäessä. Lisäksi saatiin Pieksämäen ym­­ris­tön­suo­je­lus­ta/Kes­ki-Sa­von ympäristötoimesta kommentti, jonka si­säl­tö on huo­mioi­tu. Yhtään mie­li­pi­det­tä määräyksistä ei jätetty. Lau­sun­nois­sa an­net­tiin palautetta erityisesti luonnoksen määräyksistä §:ssä 6, 9 ja 13. Lau­sun­nois­ta johtuneiden muutosten lisäksi on tehty muutamia kor­jauk­sia, muun muassa ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räys­ten §:ää 19 (ai­em­min 20) on korjattu vastaamaan Val­tio­neu­vos­ton ase­tuk­sen eräi­den jätteiden hyödyntämisestä maa­ra­ken­ta­mi­ses­sa (843/2017) edel­ly­tyk­siä vaadittavalta jätemateriaalin pa­la­kool­ta. Koh­taa on korjattu myös yhdenmukaisuuden vuoksi uuden Lau­kaan ra­ken­nus­jär­jes­tyk­sen tultua lainvoimaiseksi 28.1.2022.

 

Hallintolain (434/2003) 41 §:ssä on säädetty vai­kut­ta­mis­mah­dol­li­suuk­sien varaamisesta:

Jos asian ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus muiden kuin asian­osais­ten elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin, vi­ran­omai­sen tulee varata näille henkilöille mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mie­li­pi­teen­sä asiasta.

Asian vireilläolosta ja vaikuttamismahdollisuuksien käyttämisestä on il­moi­tet­ta­va asian merkityksen ja laajuuden kannalta sopivalla ta­val­la.

Asian vireilläolosta ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa, jos se vaarantaa rat­kai­sun tarkoituksen toteutumisen tai aiheuttaa muuta merkittävää hait­taa taikka jos se on ilmeisen tarpeetonta.

 

Ympäristönsuojelumääräyksiin on tulossa uusina asioina muun muas­sa määräykset koskien eräiden jätteiden pienimuotoista hyö­dyn­­mi­stä maarakentamisessa, rakennusten polttamista, maa­läm­­jär­jes­tel­mien rakentamista, erotinlaitteistoja sekä lan­ta­va­ras­to­jen, eläin­suo­jien ja eläinten ulkotarhojen sijoittamista. Tiukennukset mää­räyk­siin tulevat pääosin uusien määräysten muodossa ja koska Han­ka­sal­men määräykset ovat olleet Laukaan määräyksiä uu­dem­mat ja laajemmat. Edellä mainitusta syystä määräyksiin tulee myös lie­ven­nyk­siä, erityisesti Hankasalmen osalta. Suositukset poistuvat mää­räyk­sis­tä ko­ko­naan. Valmistelussa on hyödynnetty Kuntaliiton jul­kai­se­maa opas­ta Ympäristönsuojelumääräysten laatiminen, Opas kun­nal­lis­ten ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räys­ten valmistelijoille ja päät­­jil­le (Ojala K., 2019). Lisäksi on pyritty tarkastelemaan myös sa­man­suun­tai­suut­ta naa­pu­ri­kun­tien määräysten kanssa. Osassa Laukaan ja Han­ka­sal­men naapurikunnista ei ole nykyisellään lainkaan ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räyk­siä, mutta enemmistöllä kuitenkin on. Mää­räys­ten laa­din­nas­sa on hyödynnetty taustatietoina myös vesienhoidon suun­ni­tel­maa vuosille 2022-2027 sekä Keski-Suomen vesienhoidon toi­men­pi­de­oh­jel­maa.

 

Laukaan ja Hankasalmen ympäristönsuojelumääräyksiin ei ole laa­dit­tu karttaliitteitä. Erityisesti ranta-alueiden julkaiseminen pa­pe­ri­ai­neis­to­na yksittäiset kiinteistöt huomioivassa mittakaavassa olisi joh­ta­nut massiivisiin liitteisiin. Suomen ympäristökeskus on julkaissut poh­ja­ve­si­aluei­den ja 100 metrin ranta-alueiden kartta-aineistot säh­köi­ses­ti avoimina kartta-aineistoina. Ranta-asemakaavan tai ran­ta­osa­yleis­kaa­van hyödyntämisestä ranta-alueen määrittelyssä ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räyk­sis­sä on luovuttu kokonaan yhtenäisyyden vuok­si.

 

Uudet ympäristönsuojelumääräykset tulevat olemaan tärkeä väline kun­nal­li­ses­sa ympäristönsuojelussa ja ne tulevat toimimaan työ­ka­lu­na myös muille viranomaisille, kuten ra­ken­nus­val­von­ta­vi­ran­omai­sel­le. Ympäristönsuojelumääräykset annetaan ympäristönsuojelulain pe­rus­teel­la ja niissä otetaan huomioon paikalliset olosuhteet.

 

 Esityslistan ohessa: 

-

Laukaan ja Hankasalmen ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räyk­set

-

Ympäristövalvonnan vastineet ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räys­ten luon­nok­ses­ta jätettyihin lausuntoihin

Lausunnon saa­pu­mis­päi­

Lausunnonantaja

13.1.2022

Lausunto Mikkelin seudun ympäristöpalvelut, ym­­ris­­tar­kas­ta­ja

14.1.2022

Lausunto Keski-Suomen Pelastuslaitos

18.1.2022

Lausunto Hankasalmen kunnan ym­­ris­­lau­ta­kun­ta

25.1.2022

Lausunto Hankasalmen kunnan jä­te­huol­to­vi­ran­omai­nen

1.2.2022

Lausunto Jyväskylän seudun jätelautakunta

4.2.2022

Lausunto Keski-Suomen Ely-keskus

9.2.2022

Lausunto Toivakan ympäristölautakunta

11.2.2022

Lausunto MTK-Laukaa

18.2.2022

Lausunto Jyväskylän kaupungin rakennus- ja ym­­ris­­lau­ta­kun­ta

21.2.2022

Lausunto Hankasalmen kunta

 

   

Ehdotus Ympäristötoimenjohtaja:

Lupa- ja valvontalautakunta hyväksyy Lau­kaan ja Han­ka­sal­men kun­tien ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räyk­set ja esit­tää ne edelleen hy­väk­syttäväksi molempien kuntien kun­nan­hal­li­tuk­sil­le ja kun­nan­val­tuus­toil­le.

 

Määräysten voimaantulosta kuu­lu­te­taan Laukaan ja Hankasalmen kun­tien ilmoitustauluilla ja verkkosivuilla sekä sanomalehdissä mää­­ys­ten/val­tuus­to­jen päätösten tultua lainvoimaisiksi. Voi­maan­tul­les­saan uudet mää­räyk­set ku­moa­vat Laukaan ja Han­ka­sal­men ai­em­mat ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räyk­set.

 

 

Päätös Lupa- ja valvontalautakunta:

Keskustelun kuluessa ympäristötoimenjohtaja esitti pää­tös­eh­do­tuk­seen­sa / ym­­ris­tön­suo­je­lu­mää­räyk­siin kohtaan 23 §, en­sim­mäi­seen lauseeseen seuraavan muutoksen:

 

23 § Polttonesteen täyttö- tai jakelupaikka

Uusi tai rakenteeltaan muutettava tai uudelleen sijoitettava kiinteä polt­to­nes­tei­den täyttö- ja jakelupaikka, jota ei ole rekisteröity tai joka ei vaadi ympäristölupaa, tulee sijoittaa tiiviille, kemikaaleja lä­päi­se­mät­­mäl­le pinnoitetulle alustalle, josta mahdolliset vuodot voidaan ke­­tä talteen.

 

Aiempi sanamuoto kuului:

23 § Polttonesteen täyttö- tai jakelupaikka

Kiinteä polttonesteen täyttö- ja jakelupaikka, jota ei ole rekisteröity tai joka ei vaadi ympäristölupaa, tulee sijoittaa tiiviille, kemikaaleja lä­päi­se­mät­­mäl­lä kestopäällysteellä pinnoitetulle alustalle, josta mah­dol­li­set vuodot voidaan kerätä talteen.

 

Lautakunta hyväksyi ympäristötoimenjohtajan muu­te­tun ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Kunnanhallitus 11.04.2022 § 79  

272/11.00.01.00/2022  

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle lupa- ja valvontalautakunnan esityksen mukaisesti. 

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.