Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 28.04.2022/Pykälä 19


Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2021

 

Laukaan kunnan hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2021

 

Perusturvalautakunta 28.04.2022 § 19  

290/00.01.02.01/2022  

 

 

 

Valmistelija: Valvontakoordinaattori, hyvinvointityöryhmän sihteeri Heli Lerkkanen, puh. 050 5975728 ja perusturvajohtaja Mirja Ahoniemi, puh. 040 550 3719

 

Kuntalain mukaan kunnan tulee edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa. Terveydenhuoltolaki (1326/2010) puolestaan edellyttää, että kunnan on seurattava asukkaidensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin. Lisäksi terveydenhuoltolaki velvoittaa kuntia valmistelemaan laajan hyvinvointikertomuksen kerran valtuustokaudessa ja raportoimaan valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista ja toteutetuista toimenpiteistä.

Laaja hyvinvointikertomus edellisestä valtuustokaudesta on vahvistettu kunnan valtuustossa 26.4.2021. Liitteenä olevassa hyvinvointikertomuksen vuosiraportissa 2021  kuvataan kuntalaisten hyvinvoinnin tilaa väestöryhmittäin päivitettyjen indikaattoreiden valossa. Lisäksi raportissa kuvataan sitä, kuinka vuoden 2021 loppuun saakka voimassa ollut kuntastrategian kärkiteemojen (elinvoima ja kilpailukyky, hyvinvointi sekä luonto ja elämykset) mukainen hyvinvointisuunnitelma on käytännössä toteutunut viime vuoden 2021 aikana.  

Vuosiraportin johtopäätöksistä nousee esiin seuraavia asioita, mitkä tulisi huomioida, kun laaditaan tulevaa hyvinvointisuunnitelmaa vuosille 2022-2025:

  • Väestön hyvinvointia kuvaavien viimeisimpien indikaattoritietojen pohjalta huomiota tulee kiinnittää mm. huoltosuhteeseen, lasten ja nuorten yksinäisyyden kokemukseen, mielenhyvinvointiin, pitkäaikaistyöttömyyteen, kaatumistapaturmien ehkäisyyn, ikäihmisten liikuntakyvyn ja nuorten ravitsemusasioiden edistämiseen, sekä kulttuurimahdollisuuksien vahvistamiseen.
  • Covid -19 koronapandemian vaikutuksiin kuntalaisten hyvinvoinnissa, koronapandemia on aiheuttanut rajoituksia monissa toiminnoissa ja palveluissa, mistä on seurannut osalle kuntalaisia yksinäisyyttä, syrjäytymistä / digisyrjäytymistä, taloudellista ahdinkoa, perheiden ongelmien kärjistymistä, ikäihmisillä toimintakyvyn heikentymistä - toisaalta sähköisten palveluiden haltuunottoa ja luontoharrastusten lisääntymistä. Pandemian haasteelliset seuraukset tulee tiedostaa eri palvelualueiden toiminnoissa.
  • Kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia, osallisuutta ja osallistumismahdollisuuksia tulee kehittää, kuntalaiset ovat oman hyvinvointinsa ja sen edistämisen parhaita asiantuntijoita.
  • Työllisyyden edistämistoimien ylläpitäminen ja vahvistaminen edelleen
  • SoTe -hyvinvointialueuudistuksen vaikutukset hyvinvointityöhön - lakisääteisen monialaisen yhteistyön kehittäminen jatkossa huomioitava
  • Työssäjaksaminen, työhön sitoutuminen ->Työhyvinvoinnin ja (tiedolla) johtamisen kehittäminen
  • Ennaltaehkäisevien toimien edelleen vahvistaminen eri palvelualueilla 
  • Järjestöyhteistyön ja vapaaehtoistoiminnan edelleen kehittäminen ja vahvistaminen
  • Kulttuuritoiminnan monipuolisten mahdollisuuksien huomioiminen ja vahvistaminen
  • Ympäristön viihtyvyyden ja luontoarvojen huomioiminen
  • Kuntalaisten hyvinvointia edistäviin ja ylläpitäviin hankkeisiin osallistuminen
  • Hyvinvointityöryhmän / hyvinvointityön arviointi ja kehittäminen

Liitteenä:

Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2021

 

 

Esittelijä Perusturvajohtaja Mirja Ahoniemi

 

Päätösehdotus Perusturvalautakunta päättää hyväksyä hyvinvointikertomuksen vuosiraportin 2021 ja esittää sen edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös   Perusturvajohtajan esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettu kokouksessa.