Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.05.2022/Pykälä 100



 

Kunnanhallituksen evästykset kevään 2022 yhtiökokouksiin

 

Kunnanhallitus 28.03.2022 § 67

     

Valmistelija: hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen puh. 040 1956 559

 

Keväisin on yleisesti niiden yhtiöiden vuosikokoukset, joissa Laukaan kunta on osakkaana. Näitä ovat kunnan omat tytäryhtiöt ja muut yhtiöt, joissa kunta on osakkaana. Kunnan osallistuminen yhtiökokouksiin riippuu esimerkiksi kunnan omistuksen suuruudesta yhtiöissä tai niiden intressiarvosta, muun muassa kyseisten yhtiöiden merkityksestä kunnan talouteen tai toimintaan.

 

Laukaan kunnan konserniin kuuluvia tytäryhtiöitä ovat Laukaan

Kehitysyhtiö Oy, Laukaan Vesihuolto Oy ja Laukaan Vuokrakodit Oy. Laukaan kunnan konserniohjeen mukaan konsernijohdon

muodostavat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja.

 

Hallintosäännön 13 § kunnanjohtaja valitsee kunnanedustajat

tytäryhteisöjen yhtiökokouksiin ja antaa näille ohjeet kunnan

edustajien nimeämisestä hallituksiin ja ohjeet kunnan kannan

ottamisesta käsiteltäviin asioihin kuultuaan kunnanhallitusta. Lisäksi kunnanhallituksen kanta on pyydetty niihin yhtiökokouksiin, jos esimerkiksi yhtiökokouksessa valittavan Laukaan edustaja hallitukseen on ollut luottamushenkilö.

 

Tiedossa olevia yhtiökokouksia: Laukaan vesihuolto Oy 14.4.2022.

 

 

Ehdotus Kunnanjohtaja:

 

 Kunnanhallitus antaa kantansa ainakin seuraaviin asioihin:

 

 1.) Laukaan kehitysyhtiön hallitukseen valittavasta jäsenistä,

 

 2.) Laukaan vesihuolto Oy:n hallitukseen valittavasta jäsenestä,

 

 3.) Laukaan vuokrakodit Oy:n hallitukseen valittavasta jäsenestä,

 

 4.) Jyväskylän seudun puhdistamo Oy:n hallitukseen, mikäli se on luottamushenkilö,

 

 5.) Mustankorkea Oy:n hallitukseen valittavasta henkilöstö, mikäli se on luottamushenkilö,             

 

 6.) muihin tiedossa oleviin yhtiökokouksiin. 

 

Päätös Kunnanhallitus:

 

 Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen ja antoi

 kantansa seuraaviin asioihin:

 1.) Laukaan kehitysyhtiön hallitukseen valitaan seuraavat jäsenet:

 Hallitukseen valitaan puheenjohtajaksi Linda Leinonen ja jäseniksi Sakari Suomala, Jonne Lehtonen, Antti Tourunen sekä yksi yrittäjäjäsen Laukaan Yrittäjien ehdotuksen mukaan.

 

 2.) Laukaan vesihuolto Oy:n hallitukseen valitaan Ilkka Tiihonen, Juhani Anttonen, Leena Kalmari, Leena Kautto-Koukka, Arto Åkerman.

 

 3.) Laukaan vuokrakodit Oy:n hallitukseen valittavasta jäsenestä esitys tehdään myöhemmin.

 

 4.) Jyväskylän seudun puhdistamo Oy:n hallitukseen valitaan Anna-Mari Pylkäs.

 

 5.) Mustankorkea Oy:n hallitukseen valitaan Tarmo Pekonen.

 

 6.) Ei antanut ohjausta muihin yhtiökokouksiin.

 

 

 

Kunnanhallitus 02.05.2022 § 100  

394/00.04.01/2022  

 

 

 Valmistelija: hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen puh. 040 1956 559

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus antaa kantansa:

Laukaan vuokrakodit Oy:n hallitukseen valittavasta jäsenestä.

 

Päätös Keskustelun aikana Laukaan Vuokrakodit Oy:n hallitukseen valittavista jäsenistä kannatusta saivat Katariina Kautto, Olli Pekka Puttonen, Markku Autio, Eliisa Haimakka, Kirsi Nieminen, Jukka Häkkinen ja Pekka Jalkanen.

Kokous keskeytettiin ajalle 16.40-16.50.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana oli tullut useampi kannatettu esitys Lauraan vuokrakodit Oy:n hallitukseen valittavista jäsenistä ja asian ratkaisemiseksi on suoritettava enemmistövaali. Enemmistövaali päätettiin suorittaa avoimesti. Laukaan vuokrakodit hallitukseen valittavien jäsenten määrä on viisi(5), joten jokainen kunnanhallituksen jäsen sai viisi(5) ääntä käytettäväksi.
Vaalissa annettiin 55 ääntä:
Katariina Kautto 2
Olli-Pekka Puttonen 9
Markku Autio  9
Eliisa Haimakka 9
Kirsi Nieminen  9
Jukka Häkkinen 9
Pekka Jalkanen 2
tyhjä  6

Kunnanhallitus päätti valita Laukaan vuokrakodit Oy:n hallitukseen seuraavat jäsenet: Olli-Pekka Puttonen, Markku Autio, Eliisa Haimakka, Kirsi Nieminen, Jukka Häkkinen. Kunnanhallitus valitsi puheenjohtajaksi Jukka Häkkisen.