Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 50



 

Maakunnallisen eläinlääkäripäivystyssopimuksen mukainen päivystyskorvaus hyötyeläinpäivystykseen osallistuville eläinlääkäreille

 

Lupa- ja valvontalautakunta 15.06.2022 § 50  

514/01.02.00.02/2022  

 

 

Valmistelija: ympäristöpäällikkö Miia Valkonen, p. 0400642429

 

 Maakunnallinen hyötyeläinpäivystys, jossa Laukaa kuluu 2 tiimiin yhdessä Jyväskylän ja Keuruun kanssa, on aloittanut toiminnan 2011. Eläinlääkintähuoltolain 2009/765 13 §:n tarkoittaman kiireellisen eläinlääkäriavun järjestämistä on laadittu sopimus (päivitys 24.11.2017), jossa sopijaosapuolina ovat Jyväskylän kaupunki (Jyväskylän seudun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue: Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen ja Äänekoski), Mikkelin kaupunki (Kangasniemen alue), Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojelutoimisto (Jämsä, Keuruu, Kuhmoinen, Mänttä-Vilppula, Ruovesi, Virrat), Laukaan ympäristöterveydenhuolto (Laukaa, Konnevesi) ja Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi (Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Saarijärvi, Viitasaari, Pihtipudas). Sopimuksessa tarkoitetaan hyötyeläinpäivystyksellä kiireellisen eläinlääkäriavun antamista hyötyeläimille ja hevosille (eläinlääkintähuoltolain 2009/765 3§ kohta 2) hoitokäynneillä, joita kunnaneläinlääkäri tekee eläintenpitopaikkoihin päivystysaikana.

 

 Jyväskylän kaupunki vastaa maakunnallisen eläinlääkäripäivystyksen ja siihen liittyvän keskitetyn hyötypuhelinpalvelun suunnittelusta ja kehittämisestä. Sopijapuolet järjestävät yhdessä hyötyeläinpäivystyksen sopimuksen tarkoittamalla alueella. Päivystävien kunnaneläinlääkärien työnantajavelvoitteista (ml. sijaisjärjestelyt) vastaa kunkin kunnaneläinlääkärin työnantaja. Jyväskylän kaupunki vastaa päivystysvuorojen suunnittelusta. Laukaan ympäristöterveydenhuollolla on sopimuksen mukaisesti 2 vastuuvuoroa.

 Päivystävä virkasuhteinen kunnaneläinlääkäri on päivystysaikana toimivaltainen myös virkatehtävissä (mm. eläinsuojelu  ja eläintautitehtävät). Hyötyeläinpäivystyksen aiheuttamat kustannukset jaetaan siten, että päivys-tysvuoroihin kohdistuvat kustannukset maksaa se työnantaja, jolle vuoro on alun perin vuorojen jakamisen yhteydessä osoitettu.

 

Päivystykseen määrätylle eläinlääkärille päivystyksen peruskorvaus lasketaan korottamattomasta tuntipalkasta, joka saadaan Lääkärisopimuksen peruspalkasta kerrottuna 1,8:lla. Päivystyskorvaus on viikonloppuna ja pyhäpäivinä 31 prosenttia (pe/aatto klo 16.00 - ma/arki klo 8.00) ja 18 prosenttia arkena. Minimissään siis 8 €/h ja 4 €/h. Paikallissopimuksissa voidaan neuvotella suuremmat päivystyskorvaukset.

 

 Käytäntöjen yhtenäistämiseksi teki Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta 23.03.2011 § 69 päätöksen Laukaan eläinlääkäreiden päivystyskorvausten korottamisesta 20%:lla lääkärisopimuksen liitteen mukaisesta päivystyskorvauksesta. Myös Keuruun ja Jyväskylän valvontayksiköt tekivät vastaavat päätökset.

 

 Ympäristöterveyslautakunta (11.06.2019 § 8) on päättänyt uudelleen, että Laukaan eläinlääkäreille maksetaan edelleenkin lääkärien eläinlääkäriliitteen mukaista päivystyskorvausta 20%:lla korotettuna. Tuolloin Jyväskylä on pitänyt sovitun korvauksen entisellään, Keuruu on korottanut korvauksen kaksinkertaiseksi lääkärisopimuksen liitteen mukaisesta.

 

 Nyt vuonna 2022 eläinlääkäreiden kesäsijaisten saatavuuden heikkouden vuoksi on tilannetta tarkasteltu uudestaan ja saadun tiedon mukaan päivystyskorvaukset ovat seuravanlaiset eri yksiköissä:

 

  Arkipäivystys  Viikonloppup.  Juhlapyhäpäiv.

 Laukaa       4,43€/h             7,63€/h           7,63€/h   

 

 Jyväskylä  7,39/h  12,72/h   19,09/h

 (lisäksi jos ylimääräinen päivystysvuoro, niin 11,08 arkena ja viikonloppuna/ juhlapyhinä 19,09€.)

 

 Keuruu  7,04/h  12,14/h   12,14/h

 

 Esityslistan ohessa:

-          Sopimus eläinlääkäripäivystyksen järjestämisestä (24.11.2017)

  

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Miia Valkonen

 

Päätösehdotus Lupa- ja valvontalautakunta päättää, että Laukaan ympäristöterveydenhuollon valvonta-alueella päivystäville eläinlääkäreille maksetaan samat päivystyskorvaukset, kuin Jyväskylän valvontayksikön alueella eläinlääkäreiden saatavuuden varmistamiseksi. Uudet päivystyskorvaukset ovat arkipäivystys 7,39€/h, viikonloppupäivystys 12,72€/h ja juhlapyhäpäivystyksestä 19,09€/h, lisäksi jos eläinlääkäri ottaa ylimääräisen päivystysvuoron (esim. henkilöstövajauksen vuoksi), niin arkipäivystyskorvaus on 11,08€/h ja viikonloppuna/juhlapyhinä 19,09€/h.

 

Päätös Keskustelun kuluessa pj Hintikka teki esityksen, että päivystyskorvausta korotetaan 50 %:lla (arkipäivystys 6,65 eur/h, vkonloppupäivystys 11,44 eur/h ja juhlapyhäpäivystys 11,44 eur/h). Esitystä ei kannatettu, joten se todettiin rauenneeksi.

Ympäristöpäällikön esityksestä tuli lautakunnan päätös.