Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.08.2022/Pykälä 151


# Äänestystiedot § 151

 

Kunnan sitoutuminen Päijänteen biosfäärialueen hakemukseen sekä nivelvaihetta koskevaan rahoitussuunnitelmaan

 

92/11.05.00/2022

 

Kunnanhallitus 07.02.2022 § 31

     

Valmistelija: hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen puh. 040 1956 559

 

Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdom koordinoi Päi­jän­ne Biosfääriksi hanketta, jossa Päijänteen alueelle val­mis­tel­laan 30.9.2022 mennessä hakemusta Unescon Man and Biosphere - oh­jel­maan liittymiseksi. Hakemusvalmistelussa kootaan yhteen tie­toa sekä olemassa olevista, että suunnitelluista toiminnoista ja hank­keis­ta, jotka edistävät kestävää kehitystä Päijänteen alueella. Bio­sfää­ri­alueen toiminta koostuu kolmesta perustehtävästä: kestävän kehityksen edis­­mi­sestä, luonnon ja kulttuuriympäristön vaalimisesta sekä ym­­ris­­tut­ki­muk­sen ja -kasvatuksen toteuttamisesta. 

 

Tulevasta Päijänteen biosfäärialueesta on tavoitteena muodostaa pai­kal­lis- ja aluetason toimijoiden yhteistyöareena, jossa suun­ni­tel­laan ja toteutetaan toimivia ratkaisuja kestävän kehityksen edis­­mi­sek­si. Biosfääritoiminnan avulla voidaan hakea rahoitusta tutkimus- ja kehittämishankkeille, joiden mittakaava voi vaihdella pai­kal­li­sis­ta toimenpiteistä kansainvälisiin yhteistyöhankkeisiin. Biosfäärialueen toiminnassa voidaan keskittyä esimerkiksi vah­vis­ta­maan vastuullisen elinkeinotoiminnan verkostoja, tukemaan kes­­vien tuotteiden ja palvelujen yhteismarkkinointia sekä edis­­mään paikallisyhteisöjen kestävyyttä.

 

Hanketta rahoittavat osaltaan Keski-Suomen liitto, Jy­väs­ky­län kaupunki sekä Muu­ra­men, Joutsan ja Toivakan kunnat. Hank­keen osalta on käynnissä selvitys Päijänteen lä­hi­va­lu­ma-alu­ee­seen kuuluvien kuntien halukkuudesta osallistua valmisteluun.

 

Laukaan kuntaa on pyydetty ilmoittamaan kannastaan Päijänteen bio­sfää­ri­alu­een ha­ke­mus­val­mis­te­luun osallistumisesta 28.2.2022 men­nes­sä.

 

Valmistelutyöhön osal­lis­tu­mi­ses­ta ei aiheudu kunnalle erillisiä kus­tan­nuk­sia. Lopulliset si­tou­muk­set hakemusprosessiin ja myöhemmin käyn­nis­tet­­vään bio­sfää­ri­alu­een toimintaan liittyen pyydetään kun­nil­ta myöhemmin ha­ke­mus­pro­ses­sin edetessä, mutta viimeistään elokuussa. Päijänteen bio­sfää­ri­alu­een hakemusvalmisteluun osallistuvat kunnat kut­su­taan Päijänne Bio­sfää­rik­si -hankkeen ohjausryhmään, johon jo­kai­nen hankkeeseen liittyvä kunta nimeää edustajansa.

 

Esityslistan ohessa:

-Pyyntö osallistumisesta Päijänteen biosfäärialueen hankevalmisteluun

-Päijänne Biosfääriksi -hankkeen esittely

 

 

Ehdotus Kunnanjohtaja:

 

Laukaan kunta päättää osallistua Päijänne Biosfääriksi hankkeen val­mis­te­luun ja nimeää oman edustajansa ja hänelle hen­ki­­koh­tai­sen varaedustajan ohjaustyöryhmään.

 

Päätös Kunnanhallitus:

 

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen. Kunnanhallitus nimesi yksimieliseksi hankevalmistelun työryhmään Laukaan edustajaksi Anne Leinosen ja varaedustajaksi Markku Aution.

 

 

 

Kunnanhallitus 08.08.2022 § 151  

578/11.06.02/2022  

 

 

 Valmistelija: hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen puh. 040 1956 559

 

Päijänteen biosfäärialueen hanke on edennyt hankehakemuksen ja rahoitussuunnitelman hyväksymiseen. Hankehakemus lähetetään Unescolle 30.9.2022 mennessä. Hakemukseen sisällytetään kuntien, maakuntaliittojen sekä ELY-keskusten kirjalliset sitoumukset hakemusprosessiin ja myöhemmin käynnistettävään biosfääritoimintaan osallistumisesta. Mikäli Unesco hyväksyy hakemuksen, biosfäärialuetoiminnan on tarkoitus käynnistyä täyspainosesti vuoden 2024 alussa. Tällä hetkellä Suomessa on kaksi biosfäärialuetta.

 

Kunnilta pyydetään sitoutumista seuraaviin kahteen asiaan 30.8.2022 mennessä:

1)      Unescolle lähetettävään Päijänteen biosfäärialueen hakemukseen sekä myöhemmin käynnistettävään biosfäärialueen toimintaan

2)      ijänteen biosfäärialueen nivelvaiheen (v. 2023) rahoitussuunnitelmaan

 

Kuntien rahoitusosuuksien määrittelyssä on perusteena asukasluku. Kuitenkin kuntakohtaisen rahoitusosuuden minimitasoksi on määritelty Päijänne Biosfääriksi -hankkeen ohjausryhmän päätöksellä 1000 €. Laukaan kunnan rahoitusosuus hankkeelle olisi 2500 euroa. Muut rahoitusosuudet muodostuvat säätiöiden, yrityksien ja rahastojen kautta. Kaikkiaan hankkeelle haetaan 78 500 euron rahoitusta.

 

Biosfäärialueen tavoitteena on edistää ihmisen ja luonnon välistä tasapainoista suhdetta maailmanlaajuisesti, mutta paikallisiin ratkaisuihin perustuen. Käytännön tasolla toiminta voi kiinnittyä hyvin monenlaisiin asioihin; esimerkiksi kuntastrategian kestävyystavoitteiden vauhdittamiseen, paikallisen pienvesistön kunnostamiseen, kunnassa toimivan matkailuyrityksen vastuullisuustyön tukemiseen tai koulujen kestävyyskasvatusta tukevaan toimintaan. Toiveena on, että biosfäärialueesta muodostuu lähivuosina paikallis- ja aluetason toimijoiden yhteinen foorumi, jossa suunnitellaan ja toteutetaan aktiivisesti ratkaisuja Päijänteen alueen kestävän aluekehityksen edistämiseksi.

 

Unesco on määritellyt biosfäärialueiden toiminnalle kolme perustehtävää:

. luonnon ja kulttuurisen monimuotoisuuden säilyttäminen

. kestävän talouden edistäminen

. kestävyyskasvatuksen sekä ympäristötutkimuksen ja -seurannan tukeminen

 

Päijänteen biosfäärialueen toiminnalle on määritelty kolme temaattista painopistettä:

.Luonnonvarojen käytön kestävyys

.Kestävä matkailu

.Kestävät elämäntavat ja kulttuuri

 

Sitoumuksella kunta sisällytetään perustettavan biosfäärialueeseen, jotta kunnan alueella voidaan toteuttaa biosfäärialueen toimintaan liittyviä vapaaehtoisia tutkimus- ja kehittämistoimenpiteitä. Lisäksi sitoumuksen allekirjoittavien kuntien toivotaan osallistuvan biosfäärialueen koordinaation ylläpitämisestä aiheutuviin vuotuisiin kustannuksiin. Tavoitteeksi on asetettu, että biosfäärialueen toiminnan koordinaatio järjestyy pääosin kansallisella rahoituksella.

 

Esityslistan oheisaineistona tiivistelmä hakemuksesta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, ettei Laukaan kunta osallistu Päijänne biosfäärialueen hakemukseen ja rahoitukseen.

 

Päätös Anne Leinonen esitti, että Laukaan kunta osallistuu Päijänne biosfäärialueen hakemukseen ja nivelvaiheen rahoitukseen. Anne Kupiainen kannatti esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että oli tullut kannatettu esitys ja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Suoritetaan sähköinen äänestys siten, että ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan esitystä äänestävät "jaa" ja ne, jotka Anne Leinosen esitystä äänestävät "ei".

Äänestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin yhdeksän (9) "jaa" ääntä ja kaksi (2) "ei" ääntä. Puheenjohtaja totesi kunnanjohtajan esityksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi.