Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 107


# TA-2022 muutokset sivistyspalvelut liite

 

Sivistyspalveluiden talousarviomuutokset vuodelle 2022

 

Sivistyslautakunta 11.10.2022 § 107  

701/02.02.00.02/2022  

 

 

 valmistelija: sivistysjohtaja Jussi Silpola 0400-250743

 

Valtuusto hyväksyi Laukaan kunnan talousarvion kokouksessaan 7.12.2021. Talousarviomuutokset hyväksyttiin valtuuston kokouksessa 6.6.2022. Talousarviossa sitovia eriä ovat tulosyksikköjen toimintatulojen ja toimintamenojen erotus eli toimintakate. Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeessa kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta todetaan, että muutokset talousarvioon tulee tehdä talousarviovuoden aikana heti, kun muutostarve on tiedossa.

 

Esitettävät muutokset sivistyspalveluissa kohdistuvat sivistyspalveluiden palvelualueen sisälle.

 

Varhaiskasvatuksen v. 2022 talouden toteumaennuste näyttää, että talous on toteutumassa vuoden 2022 muutettua talousarviota 451.000 euroa paremmin. Palveluiden ostossa on tulossa n. 70.000 euron alitus, koska vuorohoidossa on ollut arvioitua pienempää käyttöä ja muista kunnista on jouduttu ostamaan arvioitua vähemmän paikkoja. Lisäksi palvelurahassa arvioidaan syntyvän säästöä n. 341.000 euroa, johtuen yksityisen perhepäivähoidon vähenemisestä sekä yksityisen varhaiskasvatusyksikön lopetettua toimintansa jolloin kunnallisen varhaiskasvatuksen paikkamäärä on lisääntynyt. Kotihoidon tuen tarve on ollut ennakoitua pienempää, ja sen osalta jäisi käyttämättä n. 40.000 euroa.

 

Perusopetuksen v. 2022 talouden toteumaennuste näyttää, että toimintakuluja on tulossa 661.000 euroa arvioitua enemmän. Tuloja on tulossa 170.000 euroa arvioitua enemmän. Kokonaisuutena perusopetuksen talous on toteutumassa 491.000 euroa vuoden 2022 muutettua talousarviota heikommin.

 

Perusopetuksen toimintakatetta heikentää arvioidusta se, että kustannuksien ylityksiä on tulossa erityisesti henkilöstökuluissa, joissa on jouduttu vuoden aikana lisäämään annettavan opetuksen määrää ja palkkaamaan opettajia ja koulunkäynninohjaajia tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen järjestämiseksi. Syksyllä aloitti kaksi vaativan tuen esiopetuksen ryhmää Leppäveden ja Vihtavuoren kouluilla, sekä kaksi vaativan tuen perusopetusryhmää, joissa molemmissa työskentelee kaksi opettajaa, sekä kaksi valmistavan opetuksen opetusryhmää. Kolmas valmistavan opetuksen ryhmä aloittaa toimintansa lokakuussa 2022. Lisäksi henkilöstökuluissa on tulossa 200.000 euron ylitys sairauslomien sijaiskuluissa. Edellisen talousarviomuutoksen jälkeen sairauspoissaolot ovat jatkuneet syksyllä 2022 merkittävän suurina. Henkilöstökuluissa ylitystä on näistä syistä tulossa yhteensä 600.000 euroa. Vastaavasti kuntaan sijoitettujen lasten opetuksen kustannuksia saadaan katettua kotikuntakorvaustuloilla arvioitua enemmän, 170.000 euroa. Lisäksi koulukuljetuskulut ovat ylittymässä 61.000 euroa. Kuljetettavien oppilaiden määrä on kasvanut v. 2022 talousarvion tiedoista 50:llä. Perusopetuspalveluissa on syksyn 2022 aikana vältetty kaikkea sijaiskuluja aiheuttavaa toimintaa ja kaikkien sellaisten hankintojen tekeminen, jotka eivät suoraan vaikuta opetussuunnitelman toteuttamiseen, on jäädytetty. Näin pyritään hallitsemaan talousarvion ylityspainetta perusopetuksen osalta koko loppuvuoden 2022.

 

Lukion talousarvio näyttäisi olevan toteutumassa 40.000 euroa arvioitua paremmin. Säästöä on tulossa kirjallisuus- ja koulutarvikehankinnoista, joissa oppivelvollisuuden pidentämiseen varattua rahaa jää käyttämättä, kun materiaalihankinnat eivät toteudu odotetulla laajuudella.

 

Muiden sivistyksen palvelualueiden talous näyttäisi toteutuvan niin että kokonaisuudessaan sivistyspalveluiden talousarvio näyttäisi toteutuvan n. 5.000 euroa alle muutetun talousarvion toimintakateraamin, joten esityksiä talousarvion 2022 toimintakateraamin korottamisesta ei ole tarpeen tehdä. Sivistyspalveluiden sisällä tehtävillä kustannusten siirroilla pystytään tämän hetken tiedon varassa kattamaan ylitykset, joita palvelualueella on tiedossa.

 

Mahdolliset ylitysriskit sijaiskustannuksien ja koulukuljetusten osalta pyritään kattamaan toteuttamalla hankintojen karsintaa ja sijaisten käytön tarkkaa harkintaa koko palvelualueella.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Jussi Silpola

 

Päätösehdotus  Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja valtuustolle, että se hyväksyy seuraavat määrärahojen siirrot sivistyspalveluiden palvelualueen tulosyksikköjen välillä

- varhaiskasvatuksen tulosyksikön käyttötalouden kuluista vähennetään 451.000 euroa
- lukion tulosyksikön käyttötalouden kuluista vähennetään 40.000 euroa
- perusopetuksen tulosyksikön käyttötalouteen lisätään tuloja 170.000 euroa ja kuluja 661.000 euroa

Muutosten jälkeen sivistyspalveluiden v. 2022 talousarvion toimintakate pysyy muutetun talousarvion mukaisena 46.795.250 euroa

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi sivistysjohtajan päätösehdotuksen.