Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 239


# Kunnanhallituksen toimivallan delegointi

 

Kunnanhallituksen toimivallan siirtäminen vuosina 2021-2023

 

604/00.01.01/2021

 

Kunnanhallitus 16.08.2021 § 234

     

Valmistelija: vt. hallintojohtaja Kristiina Itäranta puh. 040 6351 620

 

Kuntalain 91 § mukaan valtuusto voi hallintosäännössä siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille sekä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Valtuusto voi hallintosäännössä antaa näille oikeuden siirtää sille siirrettyä toimivaltaa edelleen. Toimivalta mikä sisältää hallinnollisen pakon käyttöä voidaan siirtää vain toimielimelle.

 

Kunnanhallituksen ratkaisuvaltaa käsitellään Laukaan kunnan hallintosäännössä, § 6. Lisäksi kunnanhallituksella on ratkaisuvaltaa useissa hallintosäännön määräyksissä kuten talous- ja henkilöstöasioissa,  sisäisessä valvonnassa, viestinnässä ja konserniohjauksessa.

 

Kunnanhallitus voi hallintosäännön 6 § mukaan siirtää toimivaltaansa toimikaudekseen lautakunnille, asettamilleen jaostoille, toimikunnille, neuvostoille ja alaisilleen viranhaltijoille. Toimivallan siirtopäätöksistä tulee ilmoittaa kunnan kirjaamoon, jossa niistä pidetään ajantasaista luetteloa.

 

Kunnanhallituksen alaisille johtaville viranhaltijoille toimivaltaa on siirretty hallintosäännön 13 § mukaisesti.

 

Esityslistan liitteenä: Esitys kunnanhallituksen toimivallan eteenpäin siirrosta. 

 

Ehdotus Kunnanjohtaja:

 

Kunnanhallitus päättää siirtää toimivaltaansa ohessa olevan liitteen mukaisesti.

 

Päätös Kunnanhallitus:

 

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

 

 

 

Kunnanhallitus 31.10.2022 § 239  

827/00.01.01.02/2022  

 

 Valmistelija: hallintojohtaja Antti-Pekka Hokkanen, puh. 040 195 6559

 

Valtuusto hyväksyi kunnan päivitetyn hallintosäännön 26.9.2022 § 35, jonka myötä on tarpeen päivittää kunnanhallituksen toimivallan siirtämispäätös.

 

Uudistetun hallintosäännön mukaan kunnanhallitus voi harkintansa mukaan siirtää toimivaltaansa toimikaudekseen lautakunnille, asettamilleen jaostoille, toimikunnille, neuvostoille ja alaisilleen viranhaltijoille(Hallintosääntö § 22).

 

Esityslistan liitteenä esitys kunnanhallituksen toimivallan siirtämisestä. 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää siirtää toimivaltaansa ohessa olevan liitteen mukaisesti 1.12.2022 alkaen.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.