Dynasty tietopalvelu Haku RSS Laukaan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://laukaa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 258


 

Vihtavuoren koulukeskusinvestoinnin poistoaika

 

Kunnanhallitus 21.11.2022 § 258  

761/10.03.02.01/2022  

 

 

 Valmistelija: tilapalvelupäällikkö Jani Veikkolainen, 0400345735

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 12.2.2018 § 2 Vihtavuoren koulukeskuksen hankesuunnitelman, josta on poikkeuksellisesti jäänyt investoinnin poistoaika kirjaamatta.

 

Rakennushanke on valmistunut jaksottain ja valmistuneiden rakennusvaiheiden poistoaikana on käytetty hankesuunnitteluvaiheessa sovittua 30 vuoden poistoaikaa, joka poikkeaa poistoajoille määritetystä 20 vuoden alarajasta. Kokonaishankkeen taloudellisen loppuselvityksen jälkeen on tavoitteena noudattaa 30 vuoden poistoaikaa, taloudelliset näkökulmat huomioiden.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Linda Leinonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Vihtavuoren koulukeskuksen talonrakennusinvestoinnin poistoajaksi asetetaan 30 vuotta.

 

Päätös Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.